Yksi Tanssivan Muumilaakson keskeisimpiä elementtejä on Heikki Mäenpään teokseen säveltämä musiikki.
Nyt voi jo sanoa, että musiikki ja tanssi ovat muokkautuneet projektin aikana, vaiheittain, yhä vahvemmin yhdeksi yhdessä toimivaksi kokonaisuudeksi.
Heikin musiikki liikuttaa. Ja se odottaa, että siinä liikutaan.
Se myös kehittyy koko ajan, sitä työstetään ensi-iltaan asti.
Vaikka itse sävellys on valmis, jatkuu työ musiikin kanssa. Hiotaan yksityiskohtia, vahvistetaan tulkintoja, tehdään sovitustyötä. Kuunnellaan äänentasoja ja -laatuja, lukitaan ne Hällä-näyttämön pehmeään akustiikaan. Suunnataan ääniä 5.1-kaiutinjärjestelmässä.
Yksityiskohdat terävöityvät. Asia tulee kolmiuloitteisemmaksi. Kokonaisuudet selkeytyvät.
Kuitenkin huomaan, että minun on vaikeaa kirjoittaa musiikista, jota me olemme kuunnelleet ensimmäisistä harjoituksista näihin päiviin.
Miksihän näin?
Kysyn, olisiko Heikin musiikki ollut alusta pitäen niin lähellä, ja niin orgaaninen osa koreografista työtä, että siitä on ollut vaikeaa ottaa etäisyyttä, ja sanoa vaikka että: "Niin, tältä se kuullostaa."
Tärkeänä tässä näyttäytyy se, että on saanut projektin alusta asti tehdä musiikkia säveltäjän kanssa. Jatkuvassa vuorovaikutuksessa on syntynyt paitsi tapa kommunikoida, esittää ideoita, myös luottamus toisen ratkaisuihin.
Tärkeää on tietenkin, että aikaa on ollut tarpeeksi. Tällainen työtapa vaatii kontaktitunteja.
Työtapa on ollut paitsi keskusteleva ja sovitteleva, myös provosoiva ja impulssiivinen. Improvisaatio on ollut tärkeä työkalu. Molemminpuolinen tilanteen kuuntelu on herkistänyt paitsi toiselle ominaisille tavoille fraseerata musiikkia ja liikettä, mutta myös harjaanuttanut sietämään hiljaisuutta ja liikkumattomuutta.
Kaikki yhdessä tehty työ on tietenkin tarjonnut minulle koreografina melkoisia mahdollisuuksia vaikuttaa itse sävellykseen.
Ensimmäisenä syntyi yhdessä muovautunut kohtauksellinen synopsis, ja siihen pohjautuva musiikkidramaturgia.
Ollaan voitu miettiä teemoja, jotka toistuisivat läpi teoksen, sekä musiikissa että koreografiassa.
Yksi keskeisin on ollut itse luomisen prosessin esille tuominen.
Nuuskamuikkusen kevätsävelen etsintä on tässä se, paitsi draamallinen, myös musiikillinen teema, jonka ollaan haluttu näkyvän läpi teoksen. Keskeneräisyyden kehittyminen kohti valmiimpaa. Etsiminen, oivaltaminen, löytäminen. Miksei myös hukkaaminen. Tai luopuminen.
Monesti melodian ollaan haluttu kytkeytyvän hahmoon, ja hahmon motiiviin. Monesti ollaan ideoitu, ja yritetty sanallistaa sävellystä paperille. Ollaan keskusteltu eri instrumenttien äänen luonteesta. Ollaan haluttu luoda päällekkäisiä, useiden intrumenttien kokonaisuuksia, ja sitten zoomata solistiseen soittimeen. Ollaan mietitty sävellyksen rytmistä monimuotoisuutta.
Musiikin kielen hallitseminen on itselleni ollut monesti enemmän mu-tu-tekniikkaa, ja vähemmän teoriaa. Enemmän intuitiota kuin suunnitelmallista musiikkidramaturgian hallintaa. Enpä tiedä. Työkaluina huono hyräily, trallattelu, tai rytmin poljenta ja viheltely(...) Usein olen ehdottanut mahdottomia, jopa tarkoituksettomia, mutta näin loppupeleissä olen äärimmäisen ylpeä siitä musiikista, joka Tanssivassa Muumilaaksossa tullaan kuulemaan.
Nyt tulee yritys kuvailla sitä:
Tanssivan Muumilaakson dynaamisuus on monen mietityn kontribuutin summa.
Musiikki on välin raivokkaan energistä. Sitten taas aivan hiljaista. Sen kontrastisuus pitää sen liikkeessä. Sen yksityiskohdat kasvattavat sen intensiteettiä.
Se on draamallista, se kertoo tunteiden tärkeydestä.
Useinmiten yksinkertaisimmilaan se on koskettavinta, mutta välin se myös hämmentää monimutkaisuudellaan.
Se uskaltautuu rikkomaan valmiin muodon, ja palaa välin synnyinseuduilleen.
Se onnistuu olemaan sekä impulssiivista että kuuntelevaa.
Se on musiikkia, joka myös haluaa kuunnella tanssijaa.
*****
Musiikista.
Samuli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti