"The multimedia dance play adapts Tove Jansson’s The Tales from the Moominvalley. The Finnish classic is given a family friendly contemporary dance makeover and won a Shanghai EXPO 2010 Culture Award." thatsmags.com
lauantai 30. tammikuuta 2010
Ryntäilyjä Osa 2: Mörön matkassa
”(…)autenttinen oleminen ei muumien maailmassa, toisin kuin Sartrella tai Camus’llä, tarkoita irtautumista toisista, vaan kanssaelämistä, elämistä perheyhteydessä, joka samaan aikaan pitää huolta toisistaan ja antaa toisilleen tilaa, vapauden toteuttaa itseään.”
Korhonen, Kuisma Kohtaa oma mörkösi (Parnasso 2/2007)
Kohtaa oma mörkösi(...) Niin. Kuisma Korhonen lainaa yllä Sari Valkeajoen Pro gradu-tutkielmaa vuodelta 2001, "Minä en kuulu enää tänne" - Tove Janssonin Muumi-teosten henkilöiden eksistentialistisia kokemuksia.
Yritteliäänä ihmisenä ja koreografina olen tässä miettinyt mörköjä. Mistä ne tulevat? Miettimistä seurasi kolmeosainen lisäkysymys: a) Mistä Tove Janssonin teksteissä on kyse? b) Mistä elämässä on kyse? c) Mistä minun elämässäni on kyse?
Korhonen pohtii Parnassossa, josko Jansson kirjoittaessaan yksilön riippumattomuudesta pohjimmiltaan halusi lukijoiden jättävän fiktiivisen maailman ja ryhtyvän luomaan omia seikkailuitaan. - Oma elämä siis ensin ja ennen kaikkea. Niin. Ja soveltavan empatian taidon lisäksi pitäisi uskaltaa myös itse mennä koke(ile)maan ja välin vaikka epäonnistumaan. Ymmärretty. Vaikka ei kuunteleminenkaan aina helppoa ole(...) Eletty on. Epäonnistuttu. Sitäkin. Herää vaan kysymys, onko ylipäätään mahdollista herättää henkiin Janssonin luomaa maailmaa sanallistamatta hänen seikkailujaan? Sanomatta. Ilman sanoja. Sanaakaan sanomatta huonosti sanottu(?) Vaiko niin, että tarinoiden miimisen uudelleenesittämisen sijaan puhuisimme auki omaa ja yhteistä ’sisäistä’ mielenmaisemaamme. Tanssien. Oli se sitten laakso tai(…) Siinä se tuli. Mörkö. Ja tähän haluaa vastata ehdottomasti kyllä.
Sen sijaan että keskittyisimme esittämään ’tarinaa’ kertojan näkökulmasta tapahtumien kulkuun fokusoiden, haluamme vaihtaa näkökulmaa, ja tuoda esiin Janssonin hahmojen erityisiä luonteenpiirteitä ja tunnetiloja. Näin. Mitä liike sitten kertoo hahmojen persoonasta, kokemuksista ja tunteista? Osattaisiinko kertoa henkilöhahmojen sisäisistä mielenliikkeistä? Kuisma jatkaa. Kun "keskeinen henkilö puuttuu, näkökulma vaihtuu jatkuvasti henkilöstä toiseen. Eri näkökulmien väliset erot ja ristiriidat korostavat keskeistä teemaa: yhteisön ja yksilön välistä kriisiä." Jokaisella hahmolla on oma ongelma ja suhde perheeseen. Ainoastaan Mörkö on kaiken inhimillisen probleeman ja empatian ulkopuolella. Vai onko sekään? Sitä paitsi taidan pitää ajatuksesta, että kaiken probleeman keskellä olisi Kertoja ja vielä Kaikkitietävä.
Mutta entä jos muutamalla sanalla yrittäisi kuvailla Muumilaakson hahmoja ja niiden sisäisiä konflikteja:
Muumipeikko= Maskuliinisuus / Epäröinti / Identiteetin Löytäminen
Muumimamma= Äidillisyys, Uhrautuvaisuus / Oman tilan ottaminen
Muumipappa = Isällisyys, Toimeliaisuus / Irrallisuus
Nuuskamuikkunen= Yksilö; Oma Totuus, Anarkia / Yhteisöllisen vastuun otto, Sitoutuminen
Pikku Myy= Olosuhteiden Yläpuolella
Vilijonkka= Kontrolli, Pessimismi / Vapautuminen, Luottamus
Näkymätön Lapsi= Suojaus / Eheytyminen
Mörkö= Absoluuttinen Toinen
Noh. Vaikeaa tietenkin. Teoksen kannalta tässä tuntuu merkittävältä se, että Jansson on kirjoittanut ehkä Pikku Myytä lukuun ottamatta niin monisärmäisiä ja puutteissaan niin inhimillisiä tyyppejä, että niiden ’nahkoihin’ asettuu mielellään ja ymmärtäen. Ja omaa maailmaa raottaa siinä sivussa kuin vähän varkain(…) Niin. Sanoisin Laakson asukkaiden puolesta, että maskotteja me emme ole, ihmisiä meistä ei tule, keitä me sitten olemme? Ja siihen kysymykseen yritetään vastata.
Lainaan lopuksi Kuisman pohdintaa suhteestamme muumeihin: ”Olemme ehkä liian tottuneita muumien läsnäoloon havaitaksemme heidän maailmansa todellisen hurjuuden. Hurjuus on tietenkin kesytetty muumihahmojen hellyttävyydellä, vanhempien hätääntymättömällä asenteella, kertojan äänen hiljaisella huumorilla. Mutta yhtä kaikki, mielemme joutuu sopeutumaan maailmaan, jonka lait ovat lähempänä unta kuin valvetta.
(…)Vai kävelemmekö Muumipeikon kanssa kohti Toista, kohtaamme kasvoista kasvoihin meren yli leijailevan kauhun, silläkin uhalla että maa jalkojemme alla järkkyy.”
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Ryntäilyjä Osa 1: Tanssiteoksen suhteesta Janssonin kuvituksiin - tanssi heilauttaa toiminnan käyntiin
Ensinnäkin täytyy todeta, että Sirke Happosen mukanaolo projektissa on ollut paitsi hirmu antoisaa ja mielenkiintoista myös hauskaa. Koreografina olen mietiskellyt hiukan samaa problematiikkaa kuin hän tutkimuksessaan. Parasta olisi varmaankin antaa Sirken itse selittää ajatuksiaan. Mutta mitäs meni julkaisemaan erinomaisen kirjan kaikkien luettavaksi. Tämän siitä saa.
Ensimmäinen kysymys: - Miten Jansson kuvituksissaan luo liikettä? Ja miten hän teksteissään karakterisoi eri henkilöhahmojen tyypillistä tapaa liikkua. Tulkitsemme hahmon asennosta, liikekielestä, liikkeen rytmistä ja dynamiikasta sitä, mihin hän on menossa ja mistä tulossa. Kuka hän on? Esimerkiksi Vilijonkkalla on oma luonteenomainen hieman etukumara, kaatumaisillaan oleva ryhtinsä, joka tuo hahmoon vaikutelman jatkuvasta valppaana ja varuillaan olemisesta. Tyypillinen liikedynamiikka ja tilaorientaatio voisi olla kuin villillä vauhkoontuneella eläimellä. Toisaalta myös jo pysähtyneen, jännitteisen mutta staattisen asennonkin nähdään kertovan jotain Vilijonkkan henkilöhistoriasta ja koetuista tunteista.
”Miten elehtii ja liikkuu Vilojonkka, kun häntä katsoo tanssivana olentona? Silloin kun hän ei varsinaisesti tanssi, vaan juoksee tai vaikkapa vain seisoo paikallaan. Millä tavoin liikkeen vaikutelmat näkyvät fiktiivisessä maisemassa ja siihen sijoitetussa henkilöhahmossa? Miten Jansson synnyttää huumoria liikkeen ja pysäytyksen keinoin?”
Sirke on avannut aihetta juuri liikkeen ja tanssin näkökulmasta tutkimuksessaan ”Vilijonkka ikkunassa – Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike” (WSOY 2007).
”(…)tanssin liikekieli onkin lähellä kuvituksen tapaa ilmaista draamallisia jännitteitä, tunteita ja tapahtumia, tragiikkaa ja komiikkaa. Tanssin estetiikka sopii nähdäkseni myös kuvakirjan ja kuvitetun tekstin tarkasteluun, sillä sen avulla pääsee lähelle niitä alueita, joihin kuva ja sana kurkottavat yhdessä ja erikseen: tilaan, liikkeeseen ja henkilökuviin.”
Myös tanssiteatterissa luodaan henkilökuvia tilassa liikettä karakterisoiden. Voidaan etsiä erilaisia liikkeellisiä vastapareja tuomaan kontrastia ja rakentamaan teoksen dynamiikkaa, tai korostamaan draamallisia käänteitä. ”Hahmoon (tai figuuriin) sisältyvä liike on yhteydessä sen visuaaliseen muotoon ja voi syntyä riippumatta siitä, kuvataanko hahmo liikkumassa. Hahmon muoto synnyttää assosiaation liikkeestä ja sen suunnasta, se voi olla sommittelullisesti avoin tai sulkeutunut, suunnattu tai passiivinen. Toiset hahmot antavat vaikutelman sulkeutuneisuudesta ja paikallaan pysyvyydestä, kun toiset taas ovat täynnä liikettä eri suuntiin. (…)Joskus asento on muutoksen merkki: se kertoo intentiosta, hahmon päämäärästä, joka on olemassa vaikka hahmo ei kertomuksen rajoissa sinne koskaan pääsisikään. Kuvituksen intentiot näkyvät alkavien tai jatkuvien liikkeiden suuntina.”
”Asennot ovat muumiteoksissa kokonaisvaltaista henkilökuvausta koskevaa ainesta. Etenkin myöhemmissä muumikirjoissa Jansson liittää henkilöhahmoihinsa koontomaisia sanallisia ilmaisuja: kääriytyä, käpertyä, kutistua, käpristyä sisäisesti (rulla in, rulla ihop, krypa ihop, krympa invärtes). Niitä on enemmän kuin ojentumiseen liittyviä ilmauksia. (…) Koonto –avautuminen – ajattelun ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksittäisten ilmaisujen tarkasteluun, vaan tuo vastapari näyttäytyy myös laajempana osana kertomusten kokonaisuutta. (…) tämä asentopari ilmaisee päähenkilön [Vilijonkka]kokemia vaiheita ja muutosta ja on mukana luomassa energistä virettä, joka kantaa läpi kertomuksen.”
Tanssissa staattisuuden ja dynaamisuuden vaihtelut niin tempossa kuin liikkeissäkin on yksi keskeinen dramaturgian keino. Luodaan vaikutelmaa siitä, että jotain on muuttunut, jotain uutta ja erilaista on tapahtunut. Happonen jatkaa kuvituksen dynamiikan lainalaisuuksista näin: ”(…) liike on ymmärrettävä lähimmä dynaamisuutena, kuvaan ladattuna energiana. Rikkonaiset, eri suuntiin osoittavat viivat luovat kaaoksen vaikutelman. Frontaalitason välttäminen voi puolestaan aiheuttaa illuusion, että esitetty kuvio kelluu vailla kiinnekohtaa. Melko tavallinen tapa synnyttää liikettä myös kuvitustaiteessa on vääristää ja venyttää muotoa. Vääntynyt ympyrä tai nelikulmio näyttää suuntautuvan jonnekin, ja juoksevan hahmon takimmainen jalka piirretään usein pidempänä kuin toinen.”
Happonen analysoi Janssonin kuvituksien dynamiikkaa lainaten nykytanssin sanastoa: ojentuminen eli release, koonto - kohotus, suspensio eli pidätys ovat tuttua tanssijantyön sanastoa. ”Suspensio, liikkeen pysäyttäminen ja sen samanaikainen jatkumisen illuusio, soveltuu luonnehtimaan Janssonin kuvitusten ja tekstien liikevaikutelmia. Niissä on jännite, joka jatkuu: saa odottamaan, kiinnostumaan, vaikuttumaan. Janssonin kuvaamissa tanssillisissa asennoissa liike viedään usein ääriasentoon ojentautumisen, varsinkin vapautumisen, ilmaisemiseksi; koonto on taas joko hienovaraista kumaraa tai voimakkaan ekspressiivistä selän köyristämistä.”
Kolmas tekstin, kuvituksen ja tanssin yhteinen nimittäjä on niiden rytmi. Jansson luo teksteissään rytmisiä vaihteluita erilaisilla pysähdyksillä, sekä jaksottelemalla ja siten ohjaamalla lukemisen dynamiikkaa. Kiinnostavaa on verrata esim. usein toistuvaa kolmen pisteen käyttöä lauseen perässä merkitsemässä henkilön katkeilevaa ajatuksen kulkua tai keskeneräistä mietettä(…) Tälle liikkeellinen vastaavuus olisi liikefraasin äkillinen pysäytys ja liikkeen jääminen resonoimaan tilaan ikään kuin etsien uutta motiivia aloittaa uudelleen.
Happonen analysoi edelleen Mörön tapaa liikkua näin: ” Raskain ja vavahduttavin liikehdintä kuuluu muumisarjassa Mörölle. Koska Mörön keskivartaloa ja jalkoja ei ole ollenkaan kuvattu, liike on suorastaan mahdoton ja siksi vaikuttava: vuori, joka levenee ylhäältä alaspäin, tanssii. Mörkö tanssikin vain yhdessä kirjassa, teoksessa Pappan och havet jossa hänen tanssiaan kuvataan yksinomaan tekstissä.(…)Tulkinnasta riippuen Mörkö joko purjehtii levittäytyneessä asennossa tai lentää(…)Yksi todistus liikkeen ja pysähdyksen voimasta ja niiden keskinäisestä suhteesta onkin se, että nimenomaan Mörkö ryhtyy tanssimaan, ja että kerran tanssinut Mörkö poistuu muumikirjallisuudesta iäksi.”
Tällaista. Toistaiseksi olen nähnyt Mörön tanssivan vain unissani. Mutta kyllä se sieltä. Palataan(…)
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
maanantai 11. tammikuuta 2010
Otuksen tietoisuudesta
Hän kirjoittaa näin: ”Pidetään mielessä, että otuksen tietoisuus on aina suuntautunut johonkin muuhun kuin itseensä, ja tuo johonkin kurottuminen määrittelee tietoisuuden. Kun poltan sormeni liedellä, tietoisuuteni on kipu, mieleeni mahtuu vain tuo aistimus. Kun kuulen metsästä rapinaa, olen tuo rapina. Nälkäisenä olen nälkä ja olen ruoka, jota tavoittelen. Tällöin en ajattele itseäni, en ajattele minua. Minä puuttuu maailmastani, on vain aistimuksia ja on haluja ja tarpeita ja tavoitteita. On vain esineen kaltaisia olioita. Riittävän keskittynyt, itseään ajattelematon ötökkä on ehkä ötökkä aidoimmillaan.” (Laajarinne, Jukka Muumit ja olemisen arvoitus, WS Bookwell Oy 2009)
Aivan. Ajatus pätee myös läsnä olemisessa esittämisen hetkessä. Tuota johonkin kurottumista haluaisin miettiä edelleen. Tässä kiinnostaa ajatus siitä, että voisin fyysisesti olla se aistimus, joka kulloinkin määrää motiivini liikkua. Silloin ötökkää, tai niin kuin tässä, otusta ei määrittelekään se millaiseksi hän itsensä kokee vaan mitä hän aistii, ts. haluaa tai kaipaa, tuntee, näkee, kuulee. Ja millaiseksi tuo kurottamisen hetki muotoutuu, kun otamme vastaan aistimuksia jatkuvana virtana useista ilmansuunnista? Ötökän kuva tuskin ehtii valmistua, kun sitä taas jo viedään. Syntyy liikkeellisestikin hauskan dynaaminen mielikuva; pienessä muutoksessa oleva tanssiva olio, jonka liikelogiikka on ennemminkin täysin absurdi kuin abstrakti tai kerronnallinen.
Kuinka muuttuisi liikkeeksi vaikkapa seuraavankaltainen ulkoapäin annettu ötökän ympäristön ja itsensä tutkiskeluohjeistus: ”TERVETULOA! ESITTELEPÄ ITSESI. TÄLLÄINEN MINÄ OLEN. AIKA PITKÄT KOIVET(…) Näytä miimisesti: Nuku rauhassa. Äläkä sure. Ensimmäisen kevätpäivänä minä olen taas täällä luonasi. Rakenna pato minua odotellessasi. Näytä kuinka korkea pato, ja kuinka se leviää tilassa. Ylitä se. Tee vaikka voltti. Kuperkeikka. Ja tajua että olet uudessa tilassa ja maisemassa. Mikä tämä paikka on? Ohi painaa jokin lentävä ja räpyttelevä otus!!! Väistä ja yritä nähdä mikä se oli. Ui-jui. Jalkoja polttaa. Yritä puhallella niitä vuoroperään. Kunnes päätät että on parasta pitää vasen jalka korkealla ilmassa. Siellä se on turvassa.
Ja huomaa omat komeat tassusi. - Nämä ovat minun tassuni! Ja ne liikkuvat. Harovat ilmaa. Lähde näiden tassu-impulssien perään. Minne ne vievät? Ja mitä on tämä tahdoton kävely? Mitä on tämä harmiton hyppely? Muista myös kauniit kyynärpäät. Piirrä ilmaan oma nimesi kyynärpäälläsi.
Jatka ilmaan piirtelyä. OTA AIKAA!! IHMETTELE ASIOITA. OSOITTELE, NUUHKI, OLE SOPIMATON? EPÄILE ITSEÄSI ja muita tilassa olijoita, KATSO KUMMASTUNEENA, ja jatka käden impulsseja. KORJAA ITSEÄSI!! Ei, ei, ei! Tämä meni ihan väärin. Senkin sekopää! Esitä toiselle VETOOMUS!! VETOOMUS PIKKUÖTÖKÖIDEN PUOLESTA. MIIMINEN VETOOMUS: PIKKUÖTÖKÖILLE OIKEUKSIA!! Sitten päätätkin että on parempi esittää VETOOMUS KOTIRAUHAN JA YKSINOLON PUOLESTA. YRITÄ VAKUUTTAA TUO TOINEN OLIO SIITÄ ETTÄ ON PAREMPI OLLA IHAN OMASSA RAUHASSAAN. HALUAN OLLA AIVAN YKSIN! Haisetko sinä??!
Niin. Laajarinne jatkaa näin: ”Tilanne muuttuu, kun olen tekemisissä jonkun Toisen kanssa. Jos vaikkapa Toinen näkee, miten putoan riippumatosta, ymmärrän välittömästi, että hän näkee minut naurettavana. Minä olen naurettava. Muutun äkkiä tietoiseksi itsestäni, ja niin maailmaani kuuluukin esineen kaltaisten olioiden lisäksi tietoisia olioita: tuo Toinen ja minä itse.” (Laajarinne, Jukka Muumit ja olemisen arvoitus, WS Bookwell Oy 2009)
Joutua tekemisiin(…) Kuinka liikkeellisesti herkullinen onkaan tuollainen pysähtynyt harkinnan hetki näyttämöllä, kun kaksi täysillä omaan toimintaansa ja aistimukseensa kurottavaa ötökkää huomaavatkin toisensa. Alkaa yhteisen pinnan etsintä, hyväksyvä tassuttelu tai sitten, niin kuin ötököille usein käy, poliittisesti epäkorrekti kommentointi. Tove Janssonin teoksissa tuntuu nousevan monesti teemaksi nimenomaan tällainen yksilön ja Toisen, tai yksilön ja yhteisön välinen konflikti. Jokaisella otuksella tuntuu olevan omat ongelmansa, jotka odottavat ratkaisuaan.
Tanssin näkökulmasta ongelman olemassaolo on tietenkin jo dramaturgiaa, sisäisiä jännitteitä, ja lupaus muutoksesta ja liikkeestä. Koreografina Tanssivan Muumilaakson mieltää solististen ötököiden temmellyskenttänä, josta on kuitenkin noustava sellainen yhdessä tekemisen ja kokemisen tanssi, jolla voidaan kurottaa paitsi aistimuksiin myös yleisöön. Tässä kiinnostavat koreografiassa näkyvät niin oppimisen ja opettamisen prosessit, kuin yhdessä oivaltamisen ja idean kehittelyn teemat. Kaikista ötököiden konflikteista huolimatta, tai ehkäpä juuri niiden takia, on Toiselta oppiminen yksi inhimillisen kanssaelämisen lähtökohta. Niin, ja se että ottaa riskin kaiken naurettavuudenkin uhalla.
Nähdään 100 päivän päästä!
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
Tampereella, joulukuussa 2009