Ryntäilyjä Osa 2: Mörön matkassa

”(…)autenttinen oleminen ei muumien maailmassa, toisin kuin Sartrella tai Camus’llä, tarkoita irtautumista toisista, vaan kanssaelämistä, elämistä perheyhteydessä, joka samaan aikaan pitää huolta toisistaan ja antaa toisilleen tilaa, vapauden toteuttaa itseään.”

Korhonen, Kuisma Kohtaa oma mörkösi (Parnasso 2/2007)

Kohtaa oma mörkösi(...) Niin. Kuisma Korhonen lainaa yllä Sari Valkeajoen Pro gradu-tutkielmaa vuodelta 2001, "Minä en kuulu enää tänne" - Tove Janssonin Muumi-teosten henkilöiden eksistentialistisia kokemuksia.

Yritteliäänä ihmisenä ja koreografina olen tässä miettinyt mörköjä. Mistä ne tulevat? Miettimistä seurasi kolmeosainen lisäkysymys: a) Mistä Tove Janssonin teksteissä on kyse? b) Mistä elämässä on kyse? c) Mistä minun elämässäni on kyse?

Korhonen pohtii Parnassossa, josko Jansson kirjoittaessaan yksilön riippumattomuudesta pohjimmiltaan halusi lukijoiden jättävän fiktiivisen maailman ja ryhtyvän luomaan omia seikkailuitaan. - Oma elämä siis ensin ja ennen kaikkea. Niin. Ja soveltavan empatian taidon lisäksi pitäisi uskaltaa myös itse mennä koke(ile)maan ja välin vaikka epäonnistumaan. Ymmärretty. Vaikka ei kuunteleminenkaan aina helppoa ole(...) Eletty on. Epäonnistuttu. Sitäkin. Herää vaan kysymys, onko ylipäätään mahdollista herättää henkiin Janssonin luomaa maailmaa sanallistamatta hänen seikkailujaan? Sanomatta. Ilman sanoja. Sanaakaan sanomatta huonosti sanottu(?) Vaiko niin, että tarinoiden miimisen uudelleenesittämisen sijaan puhuisimme auki omaa ja yhteistä ’sisäistä’ mielenmaisemaamme. Tanssien. Oli se sitten laakso tai(…) Siinä se tuli. Mörkö. Ja tähän haluaa vastata ehdottomasti kyllä.

Sen sijaan että keskittyisimme esittämään ’tarinaa’ kertojan näkökulmasta tapahtumien kulkuun fokusoiden, haluamme vaihtaa näkökulmaa, ja tuoda esiin Janssonin hahmojen erityisiä luonteenpiirteitä ja tunnetiloja. Näin. Mitä liike sitten kertoo hahmojen persoonasta, kokemuksista ja tunteista? Osattaisiinko kertoa henkilöhahmojen sisäisistä mielenliikkeistä? Kuisma jatkaa. Kun "keskeinen henkilö puuttuu, näkökulma vaihtuu jatkuvasti henkilöstä toiseen. Eri näkökulmien väliset erot ja ristiriidat korostavat keskeistä teemaa: yhteisön ja yksilön välistä kriisiä." Jokaisella hahmolla on oma ongelma ja suhde perheeseen. Ainoastaan Mörkö on kaiken inhimillisen probleeman ja empatian ulkopuolella. Vai onko sekään? Sitä paitsi taidan pitää ajatuksesta, että kaiken probleeman keskellä olisi Kertoja ja vielä Kaikkitietävä.

Mutta entä jos muutamalla sanalla yrittäisi kuvailla Muumilaakson hahmoja ja niiden sisäisiä konflikteja:

Muumipeikko= Maskuliinisuus / Epäröinti / Identiteetin Löytäminen

Muumimamma= Äidillisyys, Uhrautuvaisuus / Oman tilan ottaminen

Muumipappa = Isällisyys, Toimeliaisuus / Irrallisuus

Nuuskamuikkunen= Yksilö; Oma Totuus, Anarkia / Yhteisöllisen vastuun otto, Sitoutuminen

Pikku Myy= Olosuhteiden Yläpuolella

Vilijonkka= Kontrolli, Pessimismi / Vapautuminen, Luottamus

Näkymätön Lapsi= Suojaus / Eheytyminen

Mörkö= Absoluuttinen Toinen

Noh. Vaikeaa tietenkin. Teoksen kannalta tässä tuntuu merkittävältä se, että Jansson on kirjoittanut ehkä Pikku Myytä lukuun ottamatta niin monisärmäisiä ja puutteissaan niin inhimillisiä tyyppejä, että niiden ’nahkoihin’ asettuu mielellään ja ymmärtäen. Ja omaa maailmaa raottaa siinä sivussa kuin vähän varkain(…) Niin. Sanoisin Laakson asukkaiden puolesta, että maskotteja me emme ole, ihmisiä meistä ei tule, keitä me sitten olemme? Ja siihen kysymykseen yritetään vastata.

Lainaan lopuksi Kuisman pohdintaa suhteestamme muumeihin: ”Olemme ehkä liian tottuneita muumien läsnäoloon havaitaksemme heidän maailmansa todellisen hurjuuden. Hurjuus on tietenkin kesytetty muumihahmojen hellyttävyydellä, vanhempien hätääntymättömällä asenteella, kertojan äänen hiljaisella huumorilla. Mutta yhtä kaikki, mielemme joutuu sopeutumaan maailmaan, jonka lait ovat lähempänä unta kuin valvetta.

(…)Vai kävelemmekö Muumipeikon kanssa kohti Toista, kohtaamme kasvoista kasvoihin meren yli leijailevan kauhun, silläkin uhalla että maa jalkojemme alla järkkyy.”

Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD