"The multimedia dance play adapts Tove Jansson’s The Tales from the Moominvalley. The Finnish classic is given a family friendly contemporary dance makeover and won a Shanghai EXPO 2010 Culture Award." thatsmags.com
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Mediaseurantaa Osa 1: Mainosjargonista
Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd
Terve taas.
Nyt kun ensi-ilta on aivan kulman takana, on syytä aloittaa ihka uusi blogisarja:
Mediaseurantaa.
Kyllä.
Täällä seurataan, mitä eri mediat ovat Tanssivasta Muumilaaksosta kirjoittaneet.
Kuinka kritiikit ovat teosta ja työryhmän valintoja ymmärtäneet.
Ruusuista ja risuistakin haluamme keskustella. Tulemme myös kirjoittamaan kriittisiä vastineita kriittisimpiin kritiikkeihin.
Haluamme keskustella siitä, kuinka kulttuuri itseään mainostaa. Onko oman hännän nostaminen ok, vai odotetaanko, että joku muu sen nostaa.
Arvioidaan myös projektin tiedottamisen onnistumista ja valmistaudutaan kertomaan Tanssivan Muumilaakson matkasta Kiinaan. Sallitaan itsekritiikki.
Kuuntelepa tätä:
"Katso kuinka tunteesi heräävät."
Kuulosta tutulta. MD:n sivuilta ehkä?
"Me loimme jotain uutta"
Nyt alkaa epäillyttää(...)harva tekijä kulttuurin parissa uskaltaa sanoa luoneensa jotain 'uutta'. Mistä on kyse?
Luetaan lisää:
"Eri asiat liikuttavat erilaisia ihmisiä. Se, mikä saa sydämen pamppailemaan toisella, ei välttämättä hetkauta toista lainkaan."
Ja sitten puhutaan jostain aivan mahdottomasta: TÄYDELLISYYS. Mitä se sitten on?
"Kun kysyt ihmisiltä mielikuvaa täydellisyydestä, saat erilaisia vastauksia, jotka vaihtelevat todellisesta kuvitteelliseen ja järkevästä epärealistiseen. Täydellisyys voi asia tai ajatus, paikka tai hetki. Kun halusimme suunnitella uudenlaisen, täydellisen auton, tiesimme, että sen pitää olla täydellinen useammalla kuin yhdellä tavalla."
No niinpä. Siinä se tuli. Auto. Auton valmistajan on niin helppo yhdistää tekninen täydellisyys johonkin jota autoa ostettaessa ei heti tulisi ajatelleeksi: SIELUKKUUS.
Mutta mietitäänpä. "Täydellisys ei kuitenkaan tarkoita sielukkuudesta luopumista. Katso vaikka kuuluisaa maalausta, huippu-urheilijaa, tai tunnettua rakennusta. Niissä on intohimoa ja persoonallisuutta."
Kyllä. Auton valmistajalla ei ole mitään eettistä ongelmaa yhdistää tuotteeseensa mielikuvia fyysisestä suorittamisesta tai taiteellisesta luovuudesta. Se kaikki mahtuu mainosjargonin tavaratilaan yhtä helposti kuin me pyörähdämme tuplatuuran. Siis, että helpolta näyttää, mutta että sitä ollaan hiottu kieli keskellä suuta tunteja ja tunteja.
Näin. Mutta yksi asia vielä ihmetyttää. Mikä on se kulttuurin markkinoinnin eettinen ongelma, joka aikalailla itseohjautuvastikin kieltää tällaisen kielenkäytön?
Vaikkapa siis näin:
"TANSSIVA MUUMILAAKSO - ME LOIMME JOTAIN UUTTA - TULE JA KOE KUINKA TUNTEESI HERÄÄVÄT."
Enpä tiedä. Totta tietenkin joka sana.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
tiistai 30. maaliskuuta 2010
Tiedotustilanteita Osa 3: Iltaharjoituksia
Tiedotustilanteita Osa 2: Sisarussuhteista
Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd
Vielä kerran.
Hyvän viikon putki harjoituksia takana. Jäljellä viisi (5) työpäivää!
Riippuen hieman kunkin pääsiäistraditioista.
Mitä mielessä?
Mietin vaan, kuinka hienoa on nähdä liikelaatujen kehittyvän tanssijoiden tavassa liikuttaa hahmojaan. Asiat ja olemukset kasvavat ja kehittyvät. Tulee omaa sanottavaa.
Ihan rutiinia tanssijantyötä tietenkin. Kuitenkin se aina yllättää, kun sitä saa katsoa 'ulkoapäin'.
Tiesitkö muuten, että Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen ovat sisarukset?
Wikipediasta löytää kaikenlaista näistä välin monimutkaisistakin perhesuhteista. Näin Nuuskamuikkusesta:
"Nuuskamuikkunen on kesät Muumilaaksossa viettävä erämies ja Muumipeikon paras ystävä. Hän asuu teltassa, jonka hän pystyttää joka kevät samalle paikalle sillan viereen. Talvien ajaksi hän vaeltaa etelään. Nuuskamuikkusen vanhemmat ovat Juksu ja Mymmeli ja hän on myös Pikku Myyn velipuoli. Nuuskamuikkunen lähtee etelään kirjassa Taikurin hattu, mutta sanoo palaavansa keväällä takaisin. Muumipeikolle tulee Nuuskamuikkusta ikävä, mutta Muumimamma pyytää taikuria taikomaan, ettei Muumi enää ikävöi Muikkusta ja Muumin kaipaus muuttuu vain odotukseksi. Nuuskamuikkunen jättää kevätkirjeen aina ennen lähtöään. Nuuskamuikkunen soittaa huuliharppua ja polttaa piippua."
Niinpä. Sama hiusten väri. Kovin erilaisilta nämä sisarukset vaan vaikuttavat ainakin noin liikelaadullisesti katsoen. Suvi on saanut melkoisen etumatkan oman Pikku Myynsä kanssa. Taisimme aloittaa puolitoista vuotta sitten!
Se oli nimenomaan Pikku Myyn hahmo, jonka liikekieltä alettiin ensimmäiseksi etsimään. Pientä, nopeaa, malttamatonta, usein aivan kertakaikkisen ihastuneena omaan fantastisuuteensa. Tätä kai on Pikku Myy. Rytmistä. Poukkoilevaa. Ulos ja ylöpäin suuntautuvaa patoutumatonta jatkuvaa energiaa, joka potkaisee tapahtumat näyttämöllä käyntiin.
Ja sitten taas. Jotain aivan muuta. Nuuskamuikkusen maanläheinen, sanoittaisiinko orgaaninen tapa liikkua muistuttaa kenties jollain tavalla luonnossa liikkujaa. Ei Nuuskamuikkunen eläin ole kuitenkaan. Mutta tottunut liikkumaan eläinten seassa. Ekonominen. Sulavaliikkeinen. Tarvittaessa vahva, ja nopeakin. Se on Nuuskamuikkunen.
Mikä kuitenkin sekä Pikku Myytä että Nuuskamuikkusta tässä voisi yhdistää, on jatkuva uuden oppimisen halu. Toisella se näkyy vaan pitkäjänteisempänä analyyttisenäkin liikkeen tutkielmana, missä toisella elämä näyttäytyy ennemminkin rytmisenä läpijuoksuna. Ja sitten kääriydytään kerälle ja otetaan torkut. Toisen fraseeraa millimetritiheään, toinen etsii suurempaa kokonaisuutta.
Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen.
Suvi ja Mikko.
Hienoa katsella kun tanssitte.
Samuli
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Treenipäiväkirja Osa 5: Musiikkia
Yksi Tanssivan Muumilaakson keskeisimpiä elementtejä on Heikki Mäenpään teokseen säveltämä musiikki.
Nyt voi jo sanoa, että musiikki ja tanssi ovat muokkautuneet projektin aikana, vaiheittain, yhä vahvemmin yhdeksi yhdessä toimivaksi kokonaisuudeksi.
Heikin musiikki liikuttaa. Ja se odottaa, että siinä liikutaan.
Se myös kehittyy koko ajan, sitä työstetään ensi-iltaan asti.
Vaikka itse sävellys on valmis, jatkuu työ musiikin kanssa. Hiotaan yksityiskohtia, vahvistetaan tulkintoja, tehdään sovitustyötä. Kuunnellaan äänentasoja ja -laatuja, lukitaan ne Hällä-näyttämön pehmeään akustiikaan. Suunnataan ääniä 5.1-kaiutinjärjestelmässä.
Yksityiskohdat terävöityvät. Asia tulee kolmiuloitteisemmaksi. Kokonaisuudet selkeytyvät.
Kuitenkin huomaan, että minun on vaikeaa kirjoittaa musiikista, jota me olemme kuunnelleet ensimmäisistä harjoituksista näihin päiviin.
Miksihän näin?
Kysyn, olisiko Heikin musiikki ollut alusta pitäen niin lähellä, ja niin orgaaninen osa koreografista työtä, että siitä on ollut vaikeaa ottaa etäisyyttä, ja sanoa vaikka että: "Niin, tältä se kuullostaa."
Tärkeänä tässä näyttäytyy se, että on saanut projektin alusta asti tehdä musiikkia säveltäjän kanssa. Jatkuvassa vuorovaikutuksessa on syntynyt paitsi tapa kommunikoida, esittää ideoita, myös luottamus toisen ratkaisuihin.
Tärkeää on tietenkin, että aikaa on ollut tarpeeksi. Tällainen työtapa vaatii kontaktitunteja.
Työtapa on ollut paitsi keskusteleva ja sovitteleva, myös provosoiva ja impulssiivinen. Improvisaatio on ollut tärkeä työkalu. Molemminpuolinen tilanteen kuuntelu on herkistänyt paitsi toiselle ominaisille tavoille fraseerata musiikkia ja liikettä, mutta myös harjaanuttanut sietämään hiljaisuutta ja liikkumattomuutta.
Kaikki yhdessä tehty työ on tietenkin tarjonnut minulle koreografina melkoisia mahdollisuuksia vaikuttaa itse sävellykseen.
Ensimmäisenä syntyi yhdessä muovautunut kohtauksellinen synopsis, ja siihen pohjautuva musiikkidramaturgia.
Ollaan voitu miettiä teemoja, jotka toistuisivat läpi teoksen, sekä musiikissa että koreografiassa.
Yksi keskeisin on ollut itse luomisen prosessin esille tuominen.
Nuuskamuikkusen kevätsävelen etsintä on tässä se, paitsi draamallinen, myös musiikillinen teema, jonka ollaan haluttu näkyvän läpi teoksen. Keskeneräisyyden kehittyminen kohti valmiimpaa. Etsiminen, oivaltaminen, löytäminen. Miksei myös hukkaaminen. Tai luopuminen.
Monesti melodian ollaan haluttu kytkeytyvän hahmoon, ja hahmon motiiviin. Monesti ollaan ideoitu, ja yritetty sanallistaa sävellystä paperille. Ollaan keskusteltu eri instrumenttien äänen luonteesta. Ollaan haluttu luoda päällekkäisiä, useiden intrumenttien kokonaisuuksia, ja sitten zoomata solistiseen soittimeen. Ollaan mietitty sävellyksen rytmistä monimuotoisuutta.
Musiikin kielen hallitseminen on itselleni ollut monesti enemmän mu-tu-tekniikkaa, ja vähemmän teoriaa. Enemmän intuitiota kuin suunnitelmallista musiikkidramaturgian hallintaa. Enpä tiedä. Työkaluina huono hyräily, trallattelu, tai rytmin poljenta ja viheltely(...) Usein olen ehdottanut mahdottomia, jopa tarkoituksettomia, mutta näin loppupeleissä olen äärimmäisen ylpeä siitä musiikista, joka Tanssivassa Muumilaaksossa tullaan kuulemaan.
Nyt tulee yritys kuvailla sitä:
Tanssivan Muumilaakson dynaamisuus on monen mietityn kontribuutin summa.
Musiikki on välin raivokkaan energistä. Sitten taas aivan hiljaista. Sen kontrastisuus pitää sen liikkeessä. Sen yksityiskohdat kasvattavat sen intensiteettiä.
Se on draamallista, se kertoo tunteiden tärkeydestä.
Useinmiten yksinkertaisimmilaan se on koskettavinta, mutta välin se myös hämmentää monimutkaisuudellaan.
Se uskaltautuu rikkomaan valmiin muodon, ja palaa välin synnyinseuduilleen.
Se onnistuu olemaan sekä impulssiivista että kuuntelevaa.
Se on musiikkia, joka myös haluaa kuunnella tanssijaa.
*****
Musiikista.
Samuli
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Treenipäiväkirja Osa 4: Valoa
Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd
Terve taas.
Tänään suunnitellaan valoja. Ja tehdään taas koko hoito läpi.
Yksi mieluisimpia hommia on istua katsomossa, ja katsella kuinka hyvältä tilanteet alkavat näyttää.
Kuinka valo piirtääkin asioita esiin erilailla.
Sitä katsoo tanssia, no miten sitä sanotaan(...)
Jotenkin uudessa valossa.
Nähdään.
Samuli
Treenipäiväkirja Osa 3: Edistystä
Terve taas.
Jos joskus elämässä on päiviä, että tuntuu siltä, ettei oikeastaan mitään merkittävää edistymistä ole tapahtunut, niin eilen oli juuri sellainen päivä.
Väärin ajateltu tietenkin.
Paljonkin tapahtui.
Huomaamatta. Eri tahoilla.
Silti epäillyttää.
Wikipedia kirjoittaa aiheesta näin:
"edistys
1. ajassa tapahtuva kehitys, joka saa aikaan toivottujen seikkojen kasvun tai voimistumisen.
Taantuma voi olla edistystä parantavan vaikutuksensa vuoksi.
Edistys on usein uudistusten pontimena. "
Loistavaa.
Tänään taas jatkuu tämä.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Blogistibloggaablogeja Osa 1: Hatuttaako?
Terve taas.
Tänään itse blogin kirjoittamisesta.
Arvasin että tulee vielä se päivä, kun tämän blogin sisältö alkaa elää ihan omaa elämäänsä.
Ja että tämä blogisti alkaa seuraamaan muiden blogistien blogeja. Ihan alvariinsa bloggailen kaikenlaista mielenkiintoista, joka (Ja kiitos tästä.) vie ajatukset hetkeksi pois siitä itsestään, mikä se oli(?), projektista.
Nii-in. Ja sitten vaan kirjoittamaan blogia näistä eskapistisista harrasteista. (Sitä paitsi turha luulla, että tämmöiset blogin kirjoittamiset mahtuisivat meillä työaikaan.)
Siis blogeista. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tänään monista hatuista, joita Tanssivan Muumilaakson puvustukseen kuuluu. Ajattelin aloittaa hienosti otsikolla:
Hatuttaako?
Ja löysin seuraavanlaisen blogin:
http://hatuttaako.vuodatus.net/blog/
Hauskaa. Vuodatusta. Sitäkin. Mutta myös paljon muuta. Ihan arkipäiväistä toimintaa. Hyviä reseptejä ja muuta. Itse ostin lammasta ja ajattelin sen vielä ennen ensi-iltaa pistää uuniin. 150 astetta ja varmastikin 4-6 tuntia. Reilusta valkosipulia ja tinjamia. Hyvä punkku ja uunivihannekset.
Niin muuten.
Hatuttaako-blogin kirjoittaja suosittelee muutamaa itse lukemaansa blogia: Tsekkaa vaikka Kirahville kaulahuivi.
http://kirahvila.blogspot.com
Terveisin,
Samuli Roininen, Tanssiva Muumilaakso -projekti
torstai 25. maaliskuuta 2010
Tiedotustilanteita Osa 1: 2345
Terve taas.
Tänään meillä on Hällä-näyttämöllä Tanssivan Muumilaakson pressitilaisuus. Tiedotettavaa on. Muutama jymyuutinenkin.
Tervetuloa BBC, CNN ja muut.
Palaamme hottistopiciin:
Elämän trigonometriaa.
Täydellisessä maailmassa koreografian tekeminen lähtisi oheisen kuvan mukaisesta kaavioista.
Koreografi istuisi mukavasti sohvalla ja huutelisi asiantuntevia ohjeita kuten:
"Tanssija A. Siirtykää muumimaisesti ruudusta 15 ruutuun 74 hypellen tasajalkaa, ja sitten siirtäkää vasenta jalkaanne niin että se tavoittaa ruudun 82."
Tai jotain.
Täydellisessä maailmassa koreografilla olisi kuuluva ääni ja ehdoton auktoriteettiasema.
Ja kaikkein pahasuisimmille annettaisiin vielä mikki kouraan.
Meillä tanssija-koreografi yrittää muumikypärän sisältä huutaa muille muumikypäräisille kollegoilleen, niin että
"Hypätkää. Hypätkää!"
Ja kuulee vain oman äänensä, kun jää kaikumaan kypärään, että
"Pätkäpätkä."
Eikä kukaan muu kuule. Ja että muumikypärästä tansija-koreografi näkee varpaansa ja palan taivasta.
Ei sen enempää, eikä vähempää. Mutta kovin pienen siivun kuitenkin, kun ajattelee kuinka iso on Hällä-näyttämö(...)
Niin että tervetuloa BBC, CNN ja muut.
Samuli Roininen, tanssija-koreografi
Tänään meillä on Hällä-näyttämöllä Tanssivan Muumilaakson pressitilaisuus. Tiedotettavaa on. Muutama jymyuutinenkin.
Tervetuloa BBC, CNN ja muut.
Palaamme hottistopiciin:
Elämän trigonometriaa.
Täydellisessä maailmassa koreografian tekeminen lähtisi oheisen kuvan mukaisesta kaavioista.
Koreografi istuisi mukavasti sohvalla ja huutelisi asiantuntevia ohjeita kuten:
"Tanssija A. Siirtykää muumimaisesti ruudusta 15 ruutuun 74 hypellen tasajalkaa, ja sitten siirtäkää vasenta jalkaanne niin että se tavoittaa ruudun 82."
Tai jotain.
Täydellisessä maailmassa koreografilla olisi kuuluva ääni ja ehdoton auktoriteettiasema.
Ja kaikkein pahasuisimmille annettaisiin vielä mikki kouraan.
Meillä tanssija-koreografi yrittää muumikypärän sisältä huutaa muille muumikypäräisille kollegoilleen, niin että
"Hypätkää. Hypätkää!"
Ja kuulee vain oman äänensä, kun jää kaikumaan kypärään, että
"Pätkäpätkä."
Eikä kukaan muu kuule. Ja että muumikypärästä tansija-koreografi näkee varpaansa ja palan taivasta.
Ei sen enempää, eikä vähempää. Mutta kovin pienen siivun kuitenkin, kun ajattelee kuinka iso on Hällä-näyttämö(...)
Niin että tervetuloa BBC, CNN ja muut.
Samuli Roininen, tanssija-koreografi
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Mammamaisia mietelmiä..
Hiljaisuuden puolustus
Ihmisiä, jotka sanovat ääneen sen, mitä kaikki ajattelevat tai onnistuvat kiteyttämään olennaisen ympäröivästä todellisuudesta, on helppo ihailla (tai vihata niiden, jotka eivät pysty sitä vastaanottamaan.) Maailma tarvitsee "totuudentorvia", jotka elävästi ja nopeasti reagoivat ympäristön muutoksiin ja tekevät siitä tarkkoja impulssinomaisia havaintoja. Niin kuin nyt Pikku Myy tai väkijoukon lapsi Keisarin Uudet vaatteet -sadussa. Haluan kuitenkin puolustaa lapsen oikeutta hiljaisuuteensa ja kiltteyteensäkin. Ja olenko aivan väärässä, kun minusta tuntuu, että pojan hiljaisuutta ja kiltteyttä katsotaan enemmän positiivisessa valossa kuin tytön? Hiljaiset pojat tunnutaan määriteltävän helpommin filosofisiksi mietiskelijöiksi, joiden hiljaisuus mielletään enemmän tiedostetuksi valinnaksi, kuin tyttöjen. Ikään kuin tyttöjen hiljaisuus olisi aina merkki liiasta kiltteydestä, alisteisesta asemasta ja heikkoudesta. Näitäkin tapauksia tietenkin on, niin kuin nyt Ninnin kohdalla, jonka hiljaisuus on rakentunut tukahdutettujen tunteiden ja ilmaisematta jääneiden ajatusten sijaisverhoksi. Ja onhan naisen ääni historiassa valitettavan usein kovin hiljaista, tai pikemminkin äänetöntä..
Siksi on ihanaa, että on olemassa yhteisöjä ja muumiperheitä, joiden pariin lapsi voi tulla eheytymään. Ja aikuisia, jotka ymmärtävät lapsen tarpeita ja hyväksyvät hänet sellaisena kuin hän on, jotka eivät hätkähdä hänen erityislaatuisuuttaan, ja antavat sille sen tarvitseman tilan ja ajan. Kun ympäristö ei ole koko ajan muistuttamassa siitä, mikä toisesta pitäisi tuleman tai määrittelemässä mitä hän nyt on, voi kasvaa siksi miksi pitääkin - omaksi itsekseen.
Jee, Eläköön Muumiperhe!!! Ja lähimmäisen rakkaus!!
Ihmisiä, jotka sanovat ääneen sen, mitä kaikki ajattelevat tai onnistuvat kiteyttämään olennaisen ympäröivästä todellisuudesta, on helppo ihailla (tai vihata niiden, jotka eivät pysty sitä vastaanottamaan.) Maailma tarvitsee "totuudentorvia", jotka elävästi ja nopeasti reagoivat ympäristön muutoksiin ja tekevät siitä tarkkoja impulssinomaisia havaintoja. Niin kuin nyt Pikku Myy tai väkijoukon lapsi Keisarin Uudet vaatteet -sadussa. Haluan kuitenkin puolustaa lapsen oikeutta hiljaisuuteensa ja kiltteyteensäkin. Ja olenko aivan väärässä, kun minusta tuntuu, että pojan hiljaisuutta ja kiltteyttä katsotaan enemmän positiivisessa valossa kuin tytön? Hiljaiset pojat tunnutaan määriteltävän helpommin filosofisiksi mietiskelijöiksi, joiden hiljaisuus mielletään enemmän tiedostetuksi valinnaksi, kuin tyttöjen. Ikään kuin tyttöjen hiljaisuus olisi aina merkki liiasta kiltteydestä, alisteisesta asemasta ja heikkoudesta. Näitäkin tapauksia tietenkin on, niin kuin nyt Ninnin kohdalla, jonka hiljaisuus on rakentunut tukahdutettujen tunteiden ja ilmaisematta jääneiden ajatusten sijaisverhoksi. Ja onhan naisen ääni historiassa valitettavan usein kovin hiljaista, tai pikemminkin äänetöntä..
Siksi on ihanaa, että on olemassa yhteisöjä ja muumiperheitä, joiden pariin lapsi voi tulla eheytymään. Ja aikuisia, jotka ymmärtävät lapsen tarpeita ja hyväksyvät hänet sellaisena kuin hän on, jotka eivät hätkähdä hänen erityislaatuisuuttaan, ja antavat sille sen tarvitseman tilan ja ajan. Kun ympäristö ei ole koko ajan muistuttamassa siitä, mikä toisesta pitäisi tuleman tai määrittelemässä mitä hän nyt on, voi kasvaa siksi miksi pitääkin - omaksi itsekseen.
Jee, Eläköön Muumiperhe!!! Ja lähimmäisen rakkaus!!
Ryntäilyjä Osa 5: Hiljainen hetki
Tämä tapahtui eilen.
******
Täällä Hällässä tällä hetkellä hiljaisuus.
Aamupäivällä kuvasimme kaikista Tanssivan Muumilaakson hahmoista henkilökohtaiset potretit. Niistä tulee komeita EPSON digigrafiavedoksia.
Ajatus on, että kuvat ovat nähtävissä Hällässä ja että ne kiertävät myös maailmalla teoksen mukana.
Harjoituksissa meitä taas kuvasi MD:n valosuunnittelija Sari Mayer.
Tuli näitä hetken pysäyttäneitä otoksia, joissa on myös jotain koskettavaa.
Se on ehkä tämä tanssijan ei-esiintyvä ilme, kun harjoitus pysähtyy jonnekin keskustelemaan, taikka vain odotellaan uutta lähtöä.
Pieniä harhailevia katseita.
Tai lämpimiä keskusteluja.
Pysähtyneitä raukeita asentoja.
Pois otettuja pukuja.
Päät ja hännät kainaloissa.
Kovin erilaista kuin itse esityksen eteenpäin rullaava tempo.
Mietin, ovatko kaikki keskittyneitä vai vain todella väsyneitä(...)
Ehkä molempia.
Nauramme kuitenkin kaikki suuren ääneen, kun Mamma taputtelee Pappaa kuonolle.
Ihan ällistyttävän todentuntuinen hetki.
*****
Että mikä se on tämä hellyys, jota me tanssien yritämme selvittää?
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Triviaa Osa 3: Ihmemaassa
Terve. En tiedä josko tällä on kenellekään merkitystä.
Mietin tässä vaan miten suoraan Tove pistää PikkuMyyn elämän totuuksia laukomaan.
Se on PikkuMyy, joka älähtää ensimmäisenä, jos jokin ei ole ihan normien mukaista.
PikkuMyy on laukonut mm. näin:
"Ja jos kaksi höperöä asuu samassa saaressa, niin he joko tietävät toisistaan kaiken tai eivät halua tietää toisistaan mitään. Todennäköisesti sekä niin että näin. Nimittäin: eivät halua tietää, koska tietävät."
Tosin juuri PikkuMyy taitaa ensimmäisenä myös hyväksyä asiat ja henkilöt, jotka ovat vähän erilaisia.
Myy jatkaa Toven Muumipappa ja meri teoksessa näin:
"Tuo kalastaja on höperö, hänellä on meriheinää päässä."
Höperyyttä tietenkin myös on.
*****
Palaan vielä Eeva-Liisa Manneriin ja Liisa ihmemaassa suomennokseen.
Osmo Pekonen lainaa Carrollia ja kirjoittaa HS:ssa tästä matemaatikkojenkin omasta sadusta, Liisasta ja sadun Irvikissasta näin:
"Mutta minä en tahdo mennä hullujen luokse", sanoi Liisa
"Ei voi auttaa", sanoi kissa, "me olemme kaikki täällä hulluja. Minä olen hullu. Sinä olet hullu." "Kuinka sinä voit tietää, että minä olen hullu?", kysyi Liisa. "Sinun täytyy olla", sanoi kissa. "Muuten et olisi tullut tänne."
(Liisa ihmemaassa , Lewis Carroll 1865, suom. Kirsi Kunnas ja Eeva- Liisa Manner 1972)
Sitten kissa katosi vähitellen, ja niin kuin ne, jotka ovat lukeneet, saattavat muistaa, kuinka kissan irvistys näkyi vielä senkin jälkeen.
"Liisan seikkailut Ihmemaassa ja Peilimaassa ovat tajuntaa laajentavia kirjoja, joihin sisältyvät merkillisinä haavekuvina monet tieteellisen maailmankuvamme perusajatukset.": sanoo Pekonen.
Että voisiko kellon hetkeksi pysäyttää, ja antaa näiden teekutsujen vielä jatkua tovin?
Ensi-iltaan tasan 10 työpäivää. Ei voi auttaa. Hulluutta.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
Mietin tässä vaan miten suoraan Tove pistää PikkuMyyn elämän totuuksia laukomaan.
Se on PikkuMyy, joka älähtää ensimmäisenä, jos jokin ei ole ihan normien mukaista.
PikkuMyy on laukonut mm. näin:
"Ja jos kaksi höperöä asuu samassa saaressa, niin he joko tietävät toisistaan kaiken tai eivät halua tietää toisistaan mitään. Todennäköisesti sekä niin että näin. Nimittäin: eivät halua tietää, koska tietävät."
Tosin juuri PikkuMyy taitaa ensimmäisenä myös hyväksyä asiat ja henkilöt, jotka ovat vähän erilaisia.
Myy jatkaa Toven Muumipappa ja meri teoksessa näin:
"Tuo kalastaja on höperö, hänellä on meriheinää päässä."
Höperyyttä tietenkin myös on.
*****
Palaan vielä Eeva-Liisa Manneriin ja Liisa ihmemaassa suomennokseen.
Osmo Pekonen lainaa Carrollia ja kirjoittaa HS:ssa tästä matemaatikkojenkin omasta sadusta, Liisasta ja sadun Irvikissasta näin:
"Mutta minä en tahdo mennä hullujen luokse", sanoi Liisa
"Ei voi auttaa", sanoi kissa, "me olemme kaikki täällä hulluja. Minä olen hullu. Sinä olet hullu." "Kuinka sinä voit tietää, että minä olen hullu?", kysyi Liisa. "Sinun täytyy olla", sanoi kissa. "Muuten et olisi tullut tänne."
(Liisa ihmemaassa , Lewis Carroll 1865, suom. Kirsi Kunnas ja Eeva- Liisa Manner 1972)
Sitten kissa katosi vähitellen, ja niin kuin ne, jotka ovat lukeneet, saattavat muistaa, kuinka kissan irvistys näkyi vielä senkin jälkeen.
"Liisan seikkailut Ihmemaassa ja Peilimaassa ovat tajuntaa laajentavia kirjoja, joihin sisältyvät merkillisinä haavekuvina monet tieteellisen maailmankuvamme perusajatukset.": sanoo Pekonen.
Että voisiko kellon hetkeksi pysäyttää, ja antaa näiden teekutsujen vielä jatkua tovin?
Ensi-iltaan tasan 10 työpäivää. Ei voi auttaa. Hulluutta.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Triviaa Osa 2: Found in Translation
Hei kaikki!
Viralliset pressikuvat otetaan tänään. Kouriintuntuva deadline siis; pitäisi jo näyttää enemmän tai vähemmän valmiilta. Saapa nähdä. Onneksi kuvaaja on huippu.
Mitä muuta? En tiedä josko tällä on kenellekään merkitystä.
Mutta minua se tavallaan kosketti. Fantasiakirjallisuudesta. Klassikoiden kääntämisestä. Tulkinnoista. Moista.
Eeva-Liisa Manner käänsi vuonna 1972 yhdessä Kirsi Kunnaksen kanssa Lewis Carrollin fantasiaklassikon Alice's Adventures in Wonderland. Leffan olit kai jo nähnytkin.
Riitta Oittinen taas toimii Tampereen yliopistossa käännöstieteen professorina. Teoksessaan Liisa, Liisa ja Alice (1997) hän tarkasteli kolmea ensimmäistä Alice-suomennosta.
Hän kirjoitti HS:n kulttuurisivuilla (HS 10.3.2001) Tuomas Nevalinnan silloin uudesta suomennoksesta, ja vertaili sitä yhdessä vanhojen suomennosten kanssa alkuperäistekstiin.
Mitä oli muuttunut? Oliko käännöksessä kadonnut jotain uutta? Oliko kääntäjän tulkinta oikea?
Oittinen kirjoittaa:
"Carrollin klassikko on ansainnut tämänkin uuden tulkintansa: nyt lukijoilla on mahdollisuus valita, millaisen näkökulman tarinaan haluaa.
Jos haluaa tietää tarkasti, mitä tarinassa tapahtuu, kannattaa valita Nevanlinnan tai Martinin tulkinta. Jos taas haluaa nauraa kylkensä kipeiksi, Kunnaksen ja Mannerin suomennos on varmasti lystein.
Jos lukija haluaa tutustua tarinaan lastenkirjana, Swan sekä Kunnas ja Manner ovat silloin parhaita valintoja.
Kenties parhaiten hauskuus ja tarkkuus yhdistyvät edelleenkin Martinin suomennoksessa."
Lewis Carroll (1865)
"The Hatter shook his head mournfully. "Not I!" he replied. "We quarrelled last March - just before he went mad, you know -" (pointing with his teaspoon at the March hare,) "- it was at the great concert given by the Queen of Hearts, and I had to sing Twinkle, twinkle, little bat!
How I wonder what you're at!"
Anni Swan (1906)
Hatuntekijä pudisti suruissaan päätään. "En minä", lausui hän. "Me riitaannuimme viime maaliskuussa, juuri vähän ennen kuin tuo tuossa tuli höperöksi (hän viittasi teelusikalla höperöön jänikseen). Herttakuningattarella oli silloin suuret laulajaiset ja minun piti laulaa: Liuskis, läyskis, lepakko!
Oletpa kumma olento!"
Kirsi Kunnas ja Eeva- Liisa Manner (1972)
Hatuntekijä pudisti alakuloisena päätään.
- En minä! hän sanoi. - Me riitaannuimme viime maaliskuussa, juuri ennen kuin tuo tuossa tuli hulluksi (hän osoitti lusikalla Hassua Jänistä). Herttakuningattarella oli silloin isot laulajaiset ja minun piti laulaa - odotahan: Tuikit, tuikit, tätönen
kuka olet? kyselen . . .
Alice Martin (1995)
Hattumaakari puisti murheellisena päätään. "Minäkö!" hän vastasi. "Ei, me riitaannuimme viime maaliskuussa, Aika ja minä, juuri ennen kuin tuo tuossa tuli hulluksi" (hän osoitti teelusikallaan maalisjänistä). "Herttarouva oli järjestänyt suuren konsertin, ja minun piti laulaa Tuiki, tuiki, tupakkirulla,
et kai aio tänne tulla?"
Tuomas Nevanlinna (2000)
Hattu Hassinen pudisti murheellisena päätään. "En minä!" se vastasi. "Me riideltiin viime maaniskuussa - juuri ennen kuin tuo tuli hulluksi, nimittäin -" (hän osoitti lusikallaan Maaniskuun rusakkoa) "- se tapahtui Herttakuningattaren järjestämässä suuressa konsertissa, ja minun piti laulaa: Tuiki, tuiki kärpänen
iltaisin sua kyttäilen."
Itselleni tuo "kärpänen - kyttäilen" toimii parhaiten.
Loistokäännös tämä(...)Maaniskuun rusakko, Arabian jänis. Onhan näitä.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
Viralliset pressikuvat otetaan tänään. Kouriintuntuva deadline siis; pitäisi jo näyttää enemmän tai vähemmän valmiilta. Saapa nähdä. Onneksi kuvaaja on huippu.
Mitä muuta? En tiedä josko tällä on kenellekään merkitystä.
Mutta minua se tavallaan kosketti. Fantasiakirjallisuudesta. Klassikoiden kääntämisestä. Tulkinnoista. Moista.
Eeva-Liisa Manner käänsi vuonna 1972 yhdessä Kirsi Kunnaksen kanssa Lewis Carrollin fantasiaklassikon Alice's Adventures in Wonderland. Leffan olit kai jo nähnytkin.
Riitta Oittinen taas toimii Tampereen yliopistossa käännöstieteen professorina. Teoksessaan Liisa, Liisa ja Alice (1997) hän tarkasteli kolmea ensimmäistä Alice-suomennosta.
Hän kirjoitti HS:n kulttuurisivuilla (HS 10.3.2001) Tuomas Nevalinnan silloin uudesta suomennoksesta, ja vertaili sitä yhdessä vanhojen suomennosten kanssa alkuperäistekstiin.
Mitä oli muuttunut? Oliko käännöksessä kadonnut jotain uutta? Oliko kääntäjän tulkinta oikea?
Oittinen kirjoittaa:
"Carrollin klassikko on ansainnut tämänkin uuden tulkintansa: nyt lukijoilla on mahdollisuus valita, millaisen näkökulman tarinaan haluaa.
Jos haluaa tietää tarkasti, mitä tarinassa tapahtuu, kannattaa valita Nevanlinnan tai Martinin tulkinta. Jos taas haluaa nauraa kylkensä kipeiksi, Kunnaksen ja Mannerin suomennos on varmasti lystein.
Jos lukija haluaa tutustua tarinaan lastenkirjana, Swan sekä Kunnas ja Manner ovat silloin parhaita valintoja.
Kenties parhaiten hauskuus ja tarkkuus yhdistyvät edelleenkin Martinin suomennoksessa."
Lewis Carroll (1865)
"The Hatter shook his head mournfully. "Not I!" he replied. "We quarrelled last March - just before he went mad, you know -" (pointing with his teaspoon at the March hare,) "- it was at the great concert given by the Queen of Hearts, and I had to sing Twinkle, twinkle, little bat!
How I wonder what you're at!"
Anni Swan (1906)
Hatuntekijä pudisti suruissaan päätään. "En minä", lausui hän. "Me riitaannuimme viime maaliskuussa, juuri vähän ennen kuin tuo tuossa tuli höperöksi (hän viittasi teelusikalla höperöön jänikseen). Herttakuningattarella oli silloin suuret laulajaiset ja minun piti laulaa: Liuskis, läyskis, lepakko!
Oletpa kumma olento!"
Kirsi Kunnas ja Eeva- Liisa Manner (1972)
Hatuntekijä pudisti alakuloisena päätään.
- En minä! hän sanoi. - Me riitaannuimme viime maaliskuussa, juuri ennen kuin tuo tuossa tuli hulluksi (hän osoitti lusikalla Hassua Jänistä). Herttakuningattarella oli silloin isot laulajaiset ja minun piti laulaa - odotahan: Tuikit, tuikit, tätönen
kuka olet? kyselen . . .
Alice Martin (1995)
Hattumaakari puisti murheellisena päätään. "Minäkö!" hän vastasi. "Ei, me riitaannuimme viime maaliskuussa, Aika ja minä, juuri ennen kuin tuo tuossa tuli hulluksi" (hän osoitti teelusikallaan maalisjänistä). "Herttarouva oli järjestänyt suuren konsertin, ja minun piti laulaa Tuiki, tuiki, tupakkirulla,
et kai aio tänne tulla?"
Tuomas Nevanlinna (2000)
Hattu Hassinen pudisti murheellisena päätään. "En minä!" se vastasi. "Me riideltiin viime maaniskuussa - juuri ennen kuin tuo tuli hulluksi, nimittäin -" (hän osoitti lusikallaan Maaniskuun rusakkoa) "- se tapahtui Herttakuningattaren järjestämässä suuressa konsertissa, ja minun piti laulaa: Tuiki, tuiki kärpänen
iltaisin sua kyttäilen."
Itselleni tuo "kärpänen - kyttäilen" toimii parhaiten.
Loistokäännös tämä(...)Maaniskuun rusakko, Arabian jänis. Onhan näitä.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Huomioita Osa 9: PROJEKTIOITA?
Terve taas. Mietin taas lukemaani.
Mietin tässä tuota Saran viimeisintä blogikommenttia kahden maailman rajalla olemisesta. Äidin kommentti. Tanssijan kommentti. Molempia tietenkin.
Sanotaan, että lapsi elää sadun ja todellisuuden rajalla. Tai että lapsen todellisuuteen, lapsen havaintomaailmaan kuuluu paljon sellaista, mitä me aikuiset emme enää näe emmekä kuule.
Siitäkö Näkymättämän lapsen, Ninnin tarina oikeastaan kertoo?
Tove ei tässä kerrokaan ainoastaan omien kasvojen löytämisestä. Vaan kertomus puhuu myös siitä, että on opittava näkemään ero todellisen ja epätoden välillä. Muuten käy kalpaten.
Tanssivan Muumilaakson Ninni on aluksi itsekin vain projektio, joka heijastuu lavastuksesta ja välin muista hahmoista. Tajusin viime viikon viimeisessä läpimenossa, että oikeastaan Ninni onkin jotenkin jäänyt jumiin projektiomaailmaansa. Taikka toisin päin: Ninni on mielikuvituksessaan luonut itselleen projektion, jonne voi piiloutua ilkeiltä ja ironisita tädeiltä. Ja kun kaikki se kaunis ja värikäs sitten lopulta häviääkin, jää näyttämölle fyysiset, kaksiulotteiset lavasteet ja Ninni, oikea Ninni. Ja tuolla projektion yht'äkkisellä katoamisella koreografia zoomaa ensinnäkin Ninnin näkyväksi tuloon, mutta myös itse tanssiin (fyysisyyteen). Ja se tuntuu hyvältä. Merkittävältä.
Kirsi Kunnas kirjoitti sunnuntain Aamulehdessä näin:
"Satu kasvattaa - paradoksaalista kyllä - lasta todellisuuteen, kohtaamaan erilaisia tunteita. Vähitellen lapsi ymmärtää, että se mitä tapahtuu sadussa, on kuvittelua eli se eroaa oikeasti todellisuudesta."
Kunnas jatkaa:
"On tärkeätä, ettei ihminen jää fantasiamaailmaan, mutta osaa silti käyttää mielikuvi(tu)sta, sillä mielikuvituksella luodaan tulevaisuus."
(Kirsi Kunnas, AL 21.3.2010)
Näin. Kunnas esittää myös toiveen: "Lukekaa runoja ääneen."
Samuli Roininen, Tanssiva Muumilaakso -projekti
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Salaisuuksia osa 1
Kahden maailman rajalla
Minulle näkymättömän lapsen hahmoon kiteytyy koko elämän ihme ja olemisen kätkeytynyt salaisuus kauneimmillaan ja raadollisimmillaan.
Määrittelemisen mahdottomuus ja tarpeettomuus.
Olemisen lahja elämälle, jonka voi avata yhä uudelleen.
Voisiko elämä ollakin pidennetty hetki ennen kaiken paljastumista?
Kaikkien olevaisten yhteinen jaettu salaisuus, joka pieninä kohtaamisten jaettuina hetkinä raottuu... Ihmetyksen jännitteinen hetki juuri ennen salaisuuden paljastumista..
Minulle näkymättömän lapsen hahmoon kiteytyy koko elämän ihme ja olemisen kätkeytynyt salaisuus kauneimmillaan ja raadollisimmillaan.
Määrittelemisen mahdottomuus ja tarpeettomuus.
Olemisen lahja elämälle, jonka voi avata yhä uudelleen.
Voisiko elämä ollakin pidennetty hetki ennen kaiken paljastumista?
Kaikkien olevaisten yhteinen jaettu salaisuus, joka pieninä kohtaamisten jaettuina hetkinä raottuu... Ihmetyksen jännitteinen hetki juuri ennen salaisuuden paljastumista..
Treenipäiväkirja Osa 2: Kulisseja
Tätä taas. Kaikki tuntuu etenevän hurjalla vauhdilla, puvustus, lavastukset, projisoinnit, maskeeraus, peruukit, musiikki, äänet. Mitä vielä? Käsiohjelmat, julisteet. Vaikka mitä. Syytä onkin tietenkin.
Tänään lavastuksesta.
Minusta meillä on hienoimmat kulissit kuin kellään ikinä aikaisemmin.
Muistatko Toven kivet ja kalliot Kuka lohduttaisi Nyytiä -teoksessa? Muistatko kuvan, jossa Nuuskamuikkunen soittaa harppuaan keskellä kukkapeltoa. Molemmin puolin ketoa nousevat tummanpuhuvat kalliot kuin valaan selät. Siltä näyttävät Tanssivan Muumilaaksonkin kulissit. Kuin isot meressä uivat valaat.
Siinä on se tanssivien muumien reaalimaailma, jossa tämä meidän taide tapahtuu. Taide on hauskaa. Taide on työtä. Taikka joskus, niin kuin Wikisitaatteista Vilijonkkan sanoin voisi joku puuskahtaa: "Taide ei ole hupia! Taide on tuskaa!" Niinkö? Taikka jatkaa mamman tavoin: "Tämä on romanttinen retki miehille!" Sitäkin se voi olla. Meidän lavastettu Muumilaaksomme.
"Harha on totta ja totuus on harhaa, se usvaksi muuttuu ja käsistä karkaa",
sanaili William Shakespeare. Näin alkaa Hesarin juttu suomalaisesta lavastustaiteesta. Luepa HS:n sivuilta Heta Reitalan haastattelu tai lue kirja, Harha on totta. Näkökulmia suomalaiseen lavastustaiteeseen ja pukusuunnitteluun 1900-luvun alusta nykypäivään. (Toim. Heta Reitala. Atena)
(http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Sata+vuotta+harhan+taidetta/HS20051210SI1KU02xah)
Harhaa vai totta? Mutta toistuvasti huomaan istuvani leikkimässä Tanssivan Muumilaakson lavastepienoismallin edessä. Siinä jotenkin rauhoittuu, kun kaikki tuntuu olevan hallussa, mittasuhteet tulevat helpommin käsitettäviksi. Ja sitten tulee taas Iso Käsi(...) ja huips vaan kaikki siirtyy ylösalaisin ja uusiin paikkoihin. Helposti. Kertakaikkisesti. Totta. Hauskaa harhaa.
Mukavia päiviä. Hauskaa viikonloppua.
Samuli Roininen, Tanssiva Muumilaakso-projekti
torstai 18. maaliskuuta 2010
Huomioita Osa 8: Elämä kaaviona
Terve taas.
Ajan kulusta.
Tänään tulee täsmälleen 15 (viisitoista) työpäivää täyteen. Siis laskien ensi-illasta taaksepäin.
Tajuan kuinka nopeasti harjoitusperiodi tulee olemaan ohi. Noin vaan. Ensin ajattelee, että aikaahan on jäljellä vaikka kuinka. Ja sitten se onkin ohi. Vaan ohi.
Ajankulu siis huolettaa. Mietin, josko voisin kuvata jäljellä olevia päiviäni matemaattisesti. Piirtää kaavion kalenteriin.
Oulun yliopiston sivulta löytyi vinkkejä elämän trigonometristä mallinnusta kaipaaville. Asia kuulostaa niin hienolta, että lainaan tässä vain ja ainoastaan johdanto-osaa. Kokonaisuudessaan. Sitä paitsi hukkasin liite A:n(...) Kuunnelkaa tätä.
"Useimmille meistä on elämän tarkoitus jäänyt toisinaan pitkästäkin kokemuksesta huolimatta varsin epäselväksi. Elämän tarkoituksen salaisuutta ei tämäkään tutkimus pystynyt selvittämään, mutta hyvin lähelle päästiin; Elämä onnistuttiin mallintamaan matemaattisesti. Tämän tutkimuksen tarjoamilla teoreettisilla työkaluilla voitaneen tämä ihmiskunnan suurin ongelma vielä tulevaisuudessa täysin yksiselitteisesti ratkaista.
Matemaattisesta elämän mallista ei sellaisenaan ole suurtakaan hyötyä, sillä tulosten laskeminen ja varsinkin niiden tulkiseminen on varsin työlästä puuhaa. Jotta mallista saataisiin jotain hyötyä, on sen avulla pystyttävä suorittamaan koneellisia elämän ja koko universumin simulaatioita. Nykyisten "tietokoneiden" laskentateho ei tähän riitä, vaan tarvitaan paljon tehokkaampaa laskentaa. Riittävä laskentateho saavutetaan vasta n:nnen sukupolven koneella, joka on esitelty liitteessä A.
Johdanto
Täydellisen matemaattisen mallin luominen elämästä saattaa kuulostaa utopialta, mutta sitä se ei ole. Tutkimuksessamme olemme lähteneet muutamista hyvin perustavaa laatua olevista, tunnustetuista ja yleisestikin tunnetuista tosiseikoista:
1. Elämässä on sekä hienoja että huonoja hetkiä. Näiden keskimääräisten esiintymistiheyksien keskinäinen suhde on keskimäärin likimäärin 1.
2. Elämä on keskimäärin alamäkeä. Aiempi hieno hetki on keskimäärin hienompi kuin myöhempi hieno hetki ja myöhempi huono hetki keskimäärin hienompi kuin aiempi huono hetki. Vallitsevasti on kuitenkin niin, että sekä myöhempi että aiempi huono hetki ovat huonompia kuin hieno hetki. Paikkallisia poikkeamia tähän perussääntöön ilmenee erinäisissä elämän vaiheissa. Esimerkiksi maanantaina ruokalassa tarjottu burgundinpata saattaa aiheuttaa huonomman hetken kuin aamulla seitsemältä koettu herääminen oli, vaikka näiden kahden tapahtuman suhteellinen sijoittuminen aikajanalle saattaisikin antaa aiheen olettaa muuta.
3. Hienojen ja huonojen hetkien välinen ero kapenee iän mukana ja häipyy lopulta kokonaan, mistä seurauksena on henkinen kuolema. Henkinen kuolema on vastassa aina, ellei fyysinen kuolema ehdi ensin. Hienojen ja huonojen hetkien välisen eron kapeneminen hidastuu iän mukana. Epätieteellisesti voitaisiin sanoa, että sekä hienous että huonous väljähtyvät niitä kokevan henkilön vanhetessa.
Elämän mallintavan yhtälömme olemme johtaneet näistä perusaksioomista. Näiden lisäksi on käytetty paljon empiiristä tutkimusaineistoa ja erilaisissa tilanteissa laskettuja painokertoimia. Näiden kokonaisvaikutuksena olemme saaneet aikaan koko elämän täysin eksaktisti mallintavan yhtälön ja sen lisäyhtälöt. Teoria on testattu erilaisissa tosielämän tilanteissa, ja se on todettu täysin toimivaksi.
Jo nopea vilkaisu kolmeen perusaksioomaan paljastaa tieteen tuntijalle elämää mallintavan yhtälön perusluonteen. Aksiooman 1 perusteella voidaan olettaa elämän koostuvan cosini- tai sinikäyrästä. Aksioomat 2 ja 3 taas osoittavat, että tällä käyrällä täytyy olla verhokäyränään jokin aidosti vähenevä funktio. Molemmat oletukset ovat oikein, kuten tutkimuksemme lopulta paljasti."
(http://www.ee.oulu.fi/~topiolli/ptk/cosini.html)
Niin totta!
Tässä iskee hermoon tämä: "Aiempi hieno hetki on keskimäärin hienompi kuin myöhempi hieno hetki(...)"
Että yhtä alamäkeä. Ja aidosti vähenevä funktio! Pitäisikö huolestua heti pian?
Takaisin töihin.
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Triviaa Osa 1: Kohtaaminen
Kuva: Ari Ijäs
Terve. En tiedä josko tällä on kenellekään merkitystä.
Minua se tavallaan kosketti. Elämän triviaalitietoja.
Mietin tässä, tapasivatko Tove Jansson ja Eeva-Liisa Manner koskaan aikoinaan. Mietin, osasivatko 40-luvun lopulla aavistaa miten heitä luettaisiin 60 vuotta myöhemmin.
Saattoivatko ajatella, että heitä luettaisiin jopa ristiin. Kirja toisen kirjanmerkkinä.
Molemmat modernistit kirjoittivat paitsi lyriikkaa, ja lyyrisesti, myös päätyivät teatteriin.
Vuonna 1949 Manner julkaisi runokokoelman Kuin tuuli tai pilvi, jossa on runo kurpitsasta.
Tuota kummallista kurpitsaa olen miettinyt. Runo menee näin:
Kerran, kun minulla oli vähäsen nälkä ja hyvin, hyvin ikävä,
söin kukan, joka oli säästänyt tuoksunsa kuutamolle.
Söin punaisen unikonkukan ja tulin ihan humalaan.
Ja silloin tapahtui päässäni hupsuja asioita:
se tuli haaveelliseksi ja alkoi miettiä runoja.
Se muuttui kurpitsaksi ja alkoi laulaa.
Ja se lauloi niin, ja se lauloi niin
että sydämeen ihan koski:
"Oi armas! Laakson teillä
taas kukkii santelipuu.
Runo vuoteemme on. Ja meillä
on yö ja toukokuu.
Kuin kerran ennen meillä
on yö ja toukokuu..."
Niin se lauloi. Kummallista - eikö se olekin kummallista?
En ole tiennyt koskaan ennen,
että kurpitsatkin osaavat laulaa.
(Manner, Eeva-Liisa Kuin tuuli tai pilvi, WSOY 1949)
Vuonna 1949 sai ensi-iltansa ensimmäinen muuminäytelmä Mumintrollet och kometen Helsingin Svenska Teaternissa.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Huomioita Osa 7: Logiikkaa
Moi.
Tänään on nyt sitten ilmeisesti Tanssivan Muumilaakson superpäivä puvustuksessa. Jännittävää.
Sovitetaan kaikkea puolivalmista ja ihmetellään miltä kollega näyttää mekossa. Tassutellaan, yritetään pysyä pystyssä uusilla koroilla.
Hattuja valmistuu. Peruukkeja kootaan. Kenkiin on kiinnitetty rusetteja. Meistä tulee ihan oikeasti muumihahmojen näköisiä.
Koreografina tuskin maltan odottaa, että nähdään, pystytäänkö kaikki suunnitellut liikkeet pitämään samoina. Pitääkö soveltaa?
Puvustus tietenkin saakin määrittää hahmojen tapaa liikkua, mutta rajansa rajoittamisellakin. Ja että riittääkö aika siihen, että opitaan liikkumaan puvuissa, miten se sanoisi, orgaanisesti eläen, eikä vain maskotteina poseeraten. Muumimamman nähneenä uskon että riittää. Aika. Tanssiva hahmo on orgaaninen olio, jonka 'aitoon' olemiseen alkaa uskoa katsoessaan. Liike perustelee hahmon. Ei ala miettiä, että mikä se siellä sisällä ahertaa(...) Toivon.
Tanssiva hahmo jättää myös paljon sanomatta, tai sanotaan että, jättää sanomatta tarpeeksi, se jättää liikkuessaan peräänsä katsojan tulkinnan siitä, miltä siitä tuntuu, mistä se on tulossa ja minne menossa. Mutta varmaa ei ole mikään. Se mitä ei näytetä alkaa kehittyä katsojan mielessä. Sitä alkaa etsiä loogisia selityksiä näkemälleen.
Loogista tai ei, tänään eräillä meistä on myös tenttipäivä. Tsemppiä! Sanotaan, että matematiikka on ainoa tiede, jolla voidaan suoraan osoittaa asioita todeksi tai epätodeksi. Mietin tässä miten hyppy tanssista todennäköisyyslaskentaan vaatii hyppääjää jakamaan aivopuoliskonsa logiikkaa ja matemaattisia muotoja ymmärtävään, ja toisaalta luovuutta, epäloogisuutta ja kaaostakin sietävään naapuripuoliskoon. Vai meneekö se näin?
Miten todennäköistä sitten on, että kaikkein epätodennäköisinkin voi tapahtua? Millä todennäköisyydellä iskee pyrstötähti juuri Muumilaaksoon? Tai mitkä ovat mahdollisuudet kohdata uusi ystävä juuri kun se on muuttumassa näkyväksi? 1: 1 000 000? Ehkä. Tai sitten elämän todennäköisyydet eivät olekaan matemaattisia arvoja, joiden suuruutta ja pienuutta joko pelätään tai odotetaan riippuen lähestyvästä. Elämän epätodenäköisyydet saattavat yllättää. Muumilaaksossa niiden kohdalle osuminen on enemminkin sääntö kuin poikkeus.
Muumeilla logiikan ja todennäköisyyden korvaa avoimuus, loputon uteliaisuus ja kyky ottaa vastaan niin suurimpia juhlia kuin pahimpia katastrofeja. Sitä mukaan kuin niitä kohdalle sattuu.
Todennäköisesti oikein mukavaa päivää.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
lauantai 13. maaliskuuta 2010
HIEMAN TITIUUSTA
Heippa! Vihdoin pääsen minäkin täydentämään osaltani tätä blogikokonaisuutta...
Tuon blogissa näkyväksi Tanssiva Muumilaakso -teoksen harjoitusprosessin aikana synnyttämiä ajatuksia ja tuntoja esittämieni hahmojen kautta tanssijan näkökulmasta.
Seuraavassa muutamia ajatelmia perjantaisen 5.3 läpimenon jälkeen:
Titiuun hengästyttävän ulospäinsuuntautuva liike-energia kuvaa otuksen ekstroverttia, ulospäinsuuntautuvaa luonnetta. Musiikin tempo ja eteenpäin vyöryävä olemus pakottavat tanssiessa pysymään musiikin aallonharjalla mieluummin hieman seuraavaa musiikillista muutosta ennakoiden kuin viipyilevän kysyvään vuoropuheluun kannustaen. Liikkeen suhde musiikkiin, joskin välillä tarkoituksellisesti epämusikaalisuuteen taipuva, ja musiikin tempo määrittelevät paljolti tapani tehdä liikkeen = ilmaista otukseni olemusta.
Koska koen olevani vielä jonkin verran alisteinen liikkeelle ja musiikille, en ole pystynyt vapautumaan tai vapauttamaan Titiuun sisäistä maailmaa kovinkaan näkyväksi tai ainakaan itselleni selkeästi tuntuvaksi. Liikemateriaali itsessään voi toki kertoa tarvittavan ja määrittää otuksen persoonan halutuilta osin, mutta jollen itse tanssijana ymmärrä tekemääni (tekojeni perustaa), jää suhteeni hahmoon melko ohueksi ja liikkeeni irrallissiksi teoiksi vailla syvempää ymmärrystä. Ja luulen, että nyt ymmärrysellä tarkoitan jotain, jonka avulla pystyn itse vapautumaan suhteessa liikkeeseen ja samalla vapauttamaan Titiuun sisimmän moniulotteisempaan ilmaisuun. Sillä – minulle Titiuun sisäinen maailma on hahmottunut lukemani ja Samulin kertoman ja tulkinnan kautta moniulotteiseksi, joskin vähän läpinäkyväksi, koska otuksen tekojen motiivit ovat usein niin selkeästi ulkopuolisen luettavissa.
Otuksen ristiriitainen luonne, jossa ärsyttävällä tavalla yhdistyvät arkuus ja röyhkeys, itseriittoisuus, omahyväisyys, pelokkuus ja ujous; yli-innokkuus ja toisaalta sisäänpäinkäpristyminen muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, jonka ilmaiseminen ja näkyväksi saattaminen yhdessä koreografioidun liikkeen kanssa haastavat minut esiintyjänä miettimään, että mitenköhän pystyisin tuomaan ajatukseni paremmin = konkreettisemmin näkyväksi...
Heippa! Vihdoin pääsen minäkin täydentämään osaltani tätä blogikokonaisuutta...
Tuon blogissa näkyväksi Tanssiva Muumilaakso -teoksen harjoitusprosessin aikana synnyttämiä ajatuksia ja tuntoja esittämieni hahmojen kautta tanssijan näkökulmasta.
Seuraavassa muutamia ajatelmia perjantaisen 5.3 läpimenon jälkeen:
Titiuun hengästyttävän ulospäinsuuntautuva liike-energia kuvaa otuksen ekstroverttia, ulospäinsuuntautuvaa luonnetta. Musiikin tempo ja eteenpäin vyöryävä olemus pakottavat tanssiessa pysymään musiikin aallonharjalla mieluummin hieman seuraavaa musiikillista muutosta ennakoiden kuin viipyilevän kysyvään vuoropuheluun kannustaen. Liikkeen suhde musiikkiin, joskin välillä tarkoituksellisesti epämusikaalisuuteen taipuva, ja musiikin tempo määrittelevät paljolti tapani tehdä liikkeen = ilmaista otukseni olemusta.
Koska koen olevani vielä jonkin verran alisteinen liikkeelle ja musiikille, en ole pystynyt vapautumaan tai vapauttamaan Titiuun sisäistä maailmaa kovinkaan näkyväksi tai ainakaan itselleni selkeästi tuntuvaksi. Liikemateriaali itsessään voi toki kertoa tarvittavan ja määrittää otuksen persoonan halutuilta osin, mutta jollen itse tanssijana ymmärrä tekemääni (tekojeni perustaa), jää suhteeni hahmoon melko ohueksi ja liikkeeni irrallissiksi teoiksi vailla syvempää ymmärrystä. Ja luulen, että nyt ymmärrysellä tarkoitan jotain, jonka avulla pystyn itse vapautumaan suhteessa liikkeeseen ja samalla vapauttamaan Titiuun sisimmän moniulotteisempaan ilmaisuun. Sillä – minulle Titiuun sisäinen maailma on hahmottunut lukemani ja Samulin kertoman ja tulkinnan kautta moniulotteiseksi, joskin vähän läpinäkyväksi, koska otuksen tekojen motiivit ovat usein niin selkeästi ulkopuolisen luettavissa.
Otuksen ristiriitainen luonne, jossa ärsyttävällä tavalla yhdistyvät arkuus ja röyhkeys, itseriittoisuus, omahyväisyys, pelokkuus ja ujous; yli-innokkuus ja toisaalta sisäänpäinkäpristyminen muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, jonka ilmaiseminen ja näkyväksi saattaminen yhdessä koreografioidun liikkeen kanssa haastavat minut esiintyjänä miettimään, että mitenköhän pystyisin tuomaan ajatukseni paremmin = konkreettisemmin näkyväksi...
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Treenipäiväkirja Osa 1: Synkooppiongelmia
Moro. Tässä tulee teille päivän sitaatti - japanilainen sananlasku:
”Olemme kaikki hölmöjä, tanssimmepa tai emme.
Joten voimme aivan hyvin tanssia.”
Jep. Taas yksi jännittävä viikko melkein pulkassa. Mitä mielessä?
Noh. Juuri kun pääsin tässä taannoin kehumasta Muumi-hahmojen, ja erityisesti Mamman vartalon käyttöä, täytyy myöntää kohdanneensa omat pedagogiset rajansa. Tänään treenattiin cha cha chaata(...) Meillä cha chaata päätyi lopulta sitten tanssimaan naispari Vilijonkka - Kampsu, jotka kyllä lähtivät vahvoista johtoasemista, mutta sen verran kokovartalojäykkinä ja hermoilevina tyyppeinä, että saivat tuomaristolta lähinnä kuutosia. (Selitän joskus tämän nurinkurisen kilpatanssifinaalin arvioinnin.) Voisi luulla, että homma olisi kaatunut tuohon heinäseiväsasiaan, mutta vielä isompi issue oli meillä tämä ns. synkooppiprobleema.
Tanssiurheiluseura Lá Teamin sivuilla kuvaillaan naulan kantaan tätä synkooppiasiaa näin: "Cha chan perusrytmi nelijakoisessa musiikissa on 1-2-3-4-&, missä nelosisku on puolitettu kahdeksi askeleeksi (4 ja &) eli neljäs isku on synkopoitu. Tämä voidaan kirjoittaa myös 2-3-cha-cha-cha – tämä cha-cha-cha-kohta on usein chassé-askeleen, eli sivulle-yhteen-sivulle-askeleen paikka peruskoreografioissa. Perinteisen nelijakoisen musiikin rikkominen tällä tavalla tekee tanssista uniikin. Cha cha on huomattavasti terävämpää kuin samba, sillä siinä jalkojen suoruuteen kiinnitetään erityistä huomiota."
Siinä se tuli. "Huomattavasti terävämpää." "Suoria jalkoja." Jälkimmäisiä löytyy Kampssulla ja Vilijonkkalla kyllä! Ja Kampsusta täytyy kyllä vielä lisätä, että vaikka vauhtia ja aivan uniikkejakin kvaliteettejä löytyy, niin ei tee viemistä aivan helpoksi!! Joten Vilijonkkalle tästä vaikeantyön lisäpisteet. Eli tässä kohdin aikalailla tasapeli.
Mutta niin se vaan on, että Muumeilla paraskin yritys synkooppiin jotenkin tuntuu vain katoavan, noh, miten sitä sanoisi, puvustuksen poimuihin.
Taikka sitten täytyy vain vielä hioa jalkatekniikkaa(...)Siis sitä miten hallitusti ja nopeasti tanssija pystyy jalkapohjan lihaksia hyväksi käyttäen siirtämään vartalon painoa jalalta toisella. Ja usko minua, cha chaassa sitä siirrellään kovasti! Siis esimerkiksi tämä "2-3-cha-cha-cha"-asia, että pitää ensin astua vaikka eteen/taakse ja sitten sitten sivulle lantion sivuttaista liikettä hyödyntäen. Ei onnistu. Muumivartalo tuntuu olevan kuin luotu sambaan, niin ja valssiin. Ja tämä kaikki siis vielä jotenkin nykytanssin konseptissa. (toim. huom.)Haastetta riittää.
Mutta työ ja treeni jatkuu. Ensi-iltaan aikaa vaikka kuinka!!
Se on moro!
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
”Olemme kaikki hölmöjä, tanssimmepa tai emme.
Joten voimme aivan hyvin tanssia.”
Jep. Taas yksi jännittävä viikko melkein pulkassa. Mitä mielessä?
Noh. Juuri kun pääsin tässä taannoin kehumasta Muumi-hahmojen, ja erityisesti Mamman vartalon käyttöä, täytyy myöntää kohdanneensa omat pedagogiset rajansa. Tänään treenattiin cha cha chaata(...) Meillä cha chaata päätyi lopulta sitten tanssimaan naispari Vilijonkka - Kampsu, jotka kyllä lähtivät vahvoista johtoasemista, mutta sen verran kokovartalojäykkinä ja hermoilevina tyyppeinä, että saivat tuomaristolta lähinnä kuutosia. (Selitän joskus tämän nurinkurisen kilpatanssifinaalin arvioinnin.) Voisi luulla, että homma olisi kaatunut tuohon heinäseiväsasiaan, mutta vielä isompi issue oli meillä tämä ns. synkooppiprobleema.
Tanssiurheiluseura Lá Teamin sivuilla kuvaillaan naulan kantaan tätä synkooppiasiaa näin: "Cha chan perusrytmi nelijakoisessa musiikissa on 1-2-3-4-&, missä nelosisku on puolitettu kahdeksi askeleeksi (4 ja &) eli neljäs isku on synkopoitu. Tämä voidaan kirjoittaa myös 2-3-cha-cha-cha – tämä cha-cha-cha-kohta on usein chassé-askeleen, eli sivulle-yhteen-sivulle-askeleen paikka peruskoreografioissa. Perinteisen nelijakoisen musiikin rikkominen tällä tavalla tekee tanssista uniikin. Cha cha on huomattavasti terävämpää kuin samba, sillä siinä jalkojen suoruuteen kiinnitetään erityistä huomiota."
Siinä se tuli. "Huomattavasti terävämpää." "Suoria jalkoja." Jälkimmäisiä löytyy Kampssulla ja Vilijonkkalla kyllä! Ja Kampsusta täytyy kyllä vielä lisätä, että vaikka vauhtia ja aivan uniikkejakin kvaliteettejä löytyy, niin ei tee viemistä aivan helpoksi!! Joten Vilijonkkalle tästä vaikeantyön lisäpisteet. Eli tässä kohdin aikalailla tasapeli.
Mutta niin se vaan on, että Muumeilla paraskin yritys synkooppiin jotenkin tuntuu vain katoavan, noh, miten sitä sanoisi, puvustuksen poimuihin.
Taikka sitten täytyy vain vielä hioa jalkatekniikkaa(...)Siis sitä miten hallitusti ja nopeasti tanssija pystyy jalkapohjan lihaksia hyväksi käyttäen siirtämään vartalon painoa jalalta toisella. Ja usko minua, cha chaassa sitä siirrellään kovasti! Siis esimerkiksi tämä "2-3-cha-cha-cha"-asia, että pitää ensin astua vaikka eteen/taakse ja sitten sitten sivulle lantion sivuttaista liikettä hyödyntäen. Ei onnistu. Muumivartalo tuntuu olevan kuin luotu sambaan, niin ja valssiin. Ja tämä kaikki siis vielä jotenkin nykytanssin konseptissa. (toim. huom.)Haastetta riittää.
Mutta työ ja treeni jatkuu. Ensi-iltaan aikaa vaikka kuinka!!
Se on moro!
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Tunnustuksia Osa 1: Tanssii Muumien kanssa
Päivää. Tänään Mammasta.
Ensinnäkin täytyy tunnustaa etten ollut aivan syyntakeeton, kun halusin Muumimamman Tanssivaan Muumilaaksoon.
Miksikö? Noh. Hahmona tämä äidillisen lempeä, mutta tarpeentullen anarkistinen ja perheensä (ja joskus aivan tuntemattomienkin) puolesta viimeiseen saakka puolta pitävä Muumimamma on varmasti päätynyt muidenkin kuin allekirjoittaneen Uniin. Uskoisin(...)
Ajatuksenani on tässä ollut, että Muumit, samoin kuin toisinaan Tanssii tähtien kanssa julkkissalsaajat, eivät aina ole ihan varmoja siitä tanssitaanko sambaa vai paso doblea, valssataanko vai vedetäänkö foxtrottia. Noh. Muumit eivät vaan välitä. Pääasia on että musiikki vie ja rytmi on vartalossa. Jep. Ja entäs sitten se muumien kehonkieli?!
Muumimammassa yhdistyvät latinalaistanssijattarien parhaat piirteet. Ei, vielä parempaa, sanoisin että tanssivassa Mammassa muumillistuu sellaisia jo eläissään legendaarisia latinalaistanssijattaria kuin vaikka Suutari-Jääskön Sirpa. Sirpa sanoo uusimman Viini -lehden haastattelussa että "(...)elämään ja viiniin tarvitaan draamaa." (http://www.viinilehti.fi/viini/) Kovin totta. Dramatiikkaa ei kuitenkaan ihan heti yhdistä Muumimammaan.
Yllätys siis tuli, kun Mamma alkoi sambaamaan.
Miksi samba? Noh. Samban rytmiikka on nimittäin muita latinalaistansseja rikkaampi. Tämä taas tekee tanssista mielenkiintoista katsottavaa. Mammankin lattareiden peruselementti on baunssi eli tämä meille kovin tuttu rytmikäs jousto polvista ja nilkoista. Ja nyt tärkeää. Mamman ruumiinrakenne vastaa paljolti ihanteellista latinalaistanssijatteren vartaloa: Näpsäkät jalat. Vahvat, muodokkaat (ei välttämättä turhan pitkät) sääret, kaunis naisellisen pyöreä lantionseutu ja elastinen ylävartalo ja käsivarret. Eipä uskoisi! Ja se on juuri tämä baunssi, mikä johtaa voimakkaaseen lantionliikkeeseen sekä jaloista ylöspäin suuntautuvaan spiraalimaiseen vartalon käyttöön. Mamma (ja Suutari-Jääskö) liikkuvat tavallaan kuin kalat vedessä.
Tanssivassa Muumilaaksossa ei tietenkään tanssita lattareita syyttä. Taikka ainakaan ainoastaan julkisuushakuisesti. Latinalaistansseista ehkä juuri samba on se iloinen ja riehakas juhlimistanssi, joka sopii Muumien yhteisölliseen hauskanpitoon.
Joten bailabaila vaan. Ja hyvää naistenpäivää!!!
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
Ensinnäkin täytyy tunnustaa etten ollut aivan syyntakeeton, kun halusin Muumimamman Tanssivaan Muumilaaksoon.
Miksikö? Noh. Hahmona tämä äidillisen lempeä, mutta tarpeentullen anarkistinen ja perheensä (ja joskus aivan tuntemattomienkin) puolesta viimeiseen saakka puolta pitävä Muumimamma on varmasti päätynyt muidenkin kuin allekirjoittaneen Uniin. Uskoisin(...)
Ajatuksenani on tässä ollut, että Muumit, samoin kuin toisinaan Tanssii tähtien kanssa julkkissalsaajat, eivät aina ole ihan varmoja siitä tanssitaanko sambaa vai paso doblea, valssataanko vai vedetäänkö foxtrottia. Noh. Muumit eivät vaan välitä. Pääasia on että musiikki vie ja rytmi on vartalossa. Jep. Ja entäs sitten se muumien kehonkieli?!
Muumimammassa yhdistyvät latinalaistanssijattarien parhaat piirteet. Ei, vielä parempaa, sanoisin että tanssivassa Mammassa muumillistuu sellaisia jo eläissään legendaarisia latinalaistanssijattaria kuin vaikka Suutari-Jääskön Sirpa. Sirpa sanoo uusimman Viini -lehden haastattelussa että "(...)elämään ja viiniin tarvitaan draamaa." (http://www.viinilehti.fi/viini/) Kovin totta. Dramatiikkaa ei kuitenkaan ihan heti yhdistä Muumimammaan.
Yllätys siis tuli, kun Mamma alkoi sambaamaan.
Miksi samba? Noh. Samban rytmiikka on nimittäin muita latinalaistansseja rikkaampi. Tämä taas tekee tanssista mielenkiintoista katsottavaa. Mammankin lattareiden peruselementti on baunssi eli tämä meille kovin tuttu rytmikäs jousto polvista ja nilkoista. Ja nyt tärkeää. Mamman ruumiinrakenne vastaa paljolti ihanteellista latinalaistanssijatteren vartaloa: Näpsäkät jalat. Vahvat, muodokkaat (ei välttämättä turhan pitkät) sääret, kaunis naisellisen pyöreä lantionseutu ja elastinen ylävartalo ja käsivarret. Eipä uskoisi! Ja se on juuri tämä baunssi, mikä johtaa voimakkaaseen lantionliikkeeseen sekä jaloista ylöspäin suuntautuvaan spiraalimaiseen vartalon käyttöön. Mamma (ja Suutari-Jääskö) liikkuvat tavallaan kuin kalat vedessä.
Tanssivassa Muumilaaksossa ei tietenkään tanssita lattareita syyttä. Taikka ainakaan ainoastaan julkisuushakuisesti. Latinalaistansseista ehkä juuri samba on se iloinen ja riehakas juhlimistanssi, joka sopii Muumien yhteisölliseen hauskanpitoon.
Joten bailabaila vaan. Ja hyvää naistenpäivää!!!
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Huomioita Osa 6: Yksin Hällässä
Terve taas.
Yksin Hällässä luurit korvilla.
Tuijotan Mörköä. Olen peikko. Väsyttää niin että naurattaa.
Ja katson, mitä Wikipedian Wikisitaatit sanovatkaan Muumipeikosta.
"Lopeta jo tuo tylsä nauraminen!"
(Muumipeikko Silkkiapinalle kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti)
"Mene leikkimään pieni ötökkä, leiki niin paljon kuin saat leikkiä!"
(Muumipeikko ja pyrstötähti)
"Nouse ylös senkin pieni ötökkä!"
(Muumipeikko ja pyrstötähti)
"Mutta kyllä äiti tietää miten kaiken voi pelastaa."
(Muumipeikko ja pyrstötähti)
"Äiti! Herää! Koko maailma on kadonnut!" (Taikatalvi)
"Hei tule takaisin, älä pelkää, en minä ole ilkeä!"
(Muumipeikko Radamsalle kirjassa Taikatalvi)
"Onko Mörkö sammuttanut auringon!?" (Taikatalvi)
"Minulla on hiukan puuhaa hiekkarannalla. Tapaan siellä erään tuttavani." (Muumipappa ja meri)
"Miten voi olla jano, jos on juonut koko yön?" (Tove Janssonin strippi sarjakuvassa "Muumipeikko" tarinassa "Pyrstötähti")
Suuta kuivaa. Wikipedia aloittaa Muumeista näin:
"Muumit ovat Tove Janssonin luomia satuhahmoja. Ensimmäinen muumi-kirja oli vuonna 1945 ilmestynyt Muumit ja suuri tuhotulva. Muumien piti olla alunpitäen rumia otuksia."
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA. HIENO VIIKKO.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
Yksin Hällässä luurit korvilla.
Tuijotan Mörköä. Olen peikko. Väsyttää niin että naurattaa.
Ja katson, mitä Wikipedian Wikisitaatit sanovatkaan Muumipeikosta.
"Lopeta jo tuo tylsä nauraminen!"
(Muumipeikko Silkkiapinalle kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti)
"Mene leikkimään pieni ötökkä, leiki niin paljon kuin saat leikkiä!"
(Muumipeikko ja pyrstötähti)
"Nouse ylös senkin pieni ötökkä!"
(Muumipeikko ja pyrstötähti)
"Mutta kyllä äiti tietää miten kaiken voi pelastaa."
(Muumipeikko ja pyrstötähti)
"Äiti! Herää! Koko maailma on kadonnut!" (Taikatalvi)
"Hei tule takaisin, älä pelkää, en minä ole ilkeä!"
(Muumipeikko Radamsalle kirjassa Taikatalvi)
"Onko Mörkö sammuttanut auringon!?" (Taikatalvi)
"Minulla on hiukan puuhaa hiekkarannalla. Tapaan siellä erään tuttavani." (Muumipappa ja meri)
"Miten voi olla jano, jos on juonut koko yön?" (Tove Janssonin strippi sarjakuvassa "Muumipeikko" tarinassa "Pyrstötähti")
Suuta kuivaa. Wikipedia aloittaa Muumeista näin:
"Muumit ovat Tove Janssonin luomia satuhahmoja. Ensimmäinen muumi-kirja oli vuonna 1945 ilmestynyt Muumit ja suuri tuhotulva. Muumien piti olla alunpitäen rumia otuksia."
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA. HIENO VIIKKO.
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
torstai 4. maaliskuuta 2010
Huomioita Osa 5: Vieraista lajeista
Hei taas. Arvaa mitä? - Yhden pisteen vihje: Eläinkuntaa? Kasvikuntaa? Kivikuntaa?
Noh. Peikoista ja Ihmisistä. Muumista? Ei, siitä peikosta, ei nyt. Ajattelin tänään ihan muita peikkoja, peikkoa Yrjö Kokon klassikkosadussa Pessi ja Illusia. Ajattelin sitä, kun Illusia kysyy Pessiltä, onko se koskaan tavannut ihmistä. Mietin sitä, mitä Pessi vastaa, mitä Pessi ihmisessä niin pahasti säikähti. Pessi kertoo ihmisestä näin: ”Hän katsoi suoraan minun silmiini ja niissä virtasi pelko minuun.”
(Kokko, Yrjö Pessi ja Illusia WSOY 1944)
”Pelko minuun”. Minä näin hänen silmissään hänen pelkonsa. Niinkö? Koska Hän eroaa kaikessa siinä, mitä minä olen, minä näen selkeämmin sen, mikä olen itse. Ja tämänkö takia me kerromme satuja, sepitämme fantasioita, science fictionia, otamme lemmikkieläimiä, menemme luontoretkille ja ostamme avaruusmatkan. Koska haluamme oman kuvamme tarkentuvan? Laajentaa todellisuutta.
”Asiat eivät ole erillisiä, maailma ei ole kasa irrallisia asioita.” Näin kirjoittaa Leena Krohn.
Krohn lähtee usein liikkeelle aistihavaintojen häilyvyydestä; totuudesta, joka ei ole stabiili. Hänen teksteissään vilisee traagisia monomaanikoita ja eksentrikkoja, joille elämä on itsepintaista yhden asian ajattelemista tai tavoittelua. Tällaista monomaniaa poteva ajattelee vain yhdenlaisia ajatuksia päiväkausia. Todellisuus kapenee.
Krohn jatkaa: ”Lapsena minulla oli saksankielinen kuvakirja, jonka nimi Tiere sehen dich an. Strutsin kiiltävä, musta katse kapean kaulan ylhäisyydessä ja kirjavan lapsennuttuun puetun apinan miettivät pyörivät silmät. Tarhaketun rangaistusvangin katse ristikon takaa.
Nämä uhrit, ystävät, työtoverit, asuinkumppanit, lemmikit...Vaikka eläisimme samassa paikassa, emme elä samassa maailmassa. Ne elävät toisten aistipiirien ja havaintojen universumeissa, mutta katseet ja teot yhdistävät kohtalomme. Me ruokimme niitä ja syömme niitä, me saalistamme niitä ja pukeudemme niiden nahkoihin. Meidän valtamme niihin on kauhistuttava.
Vieraan lajin katse määrittelee ihmisen, antaa hänelle oikeat koordinaatit. Kuinka oma kielemme voisikaan sen kertoa? Vain vieraan silmisistä saamme lukea, keitä ja millaisia olemme.”
(Krohn, Leena Datura WSOY – Bookwell 2001)
Tässä on jotain tärkeää. ”Vieraan lajin katse määrittelee ihmisen(...)” Että pelkomme ja tietämättömyytemme takia me alistamme niitä, joista näemme itsemme parhaiten. Vai niinkö, että onkin helpompi elää tietämättä koko ihmisluontomme potentiaalia. Että on helpompaa, kun todellisuus kapenee.
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
Noh. Peikoista ja Ihmisistä. Muumista? Ei, siitä peikosta, ei nyt. Ajattelin tänään ihan muita peikkoja, peikkoa Yrjö Kokon klassikkosadussa Pessi ja Illusia. Ajattelin sitä, kun Illusia kysyy Pessiltä, onko se koskaan tavannut ihmistä. Mietin sitä, mitä Pessi vastaa, mitä Pessi ihmisessä niin pahasti säikähti. Pessi kertoo ihmisestä näin: ”Hän katsoi suoraan minun silmiini ja niissä virtasi pelko minuun.”
(Kokko, Yrjö Pessi ja Illusia WSOY 1944)
”Pelko minuun”. Minä näin hänen silmissään hänen pelkonsa. Niinkö? Koska Hän eroaa kaikessa siinä, mitä minä olen, minä näen selkeämmin sen, mikä olen itse. Ja tämänkö takia me kerromme satuja, sepitämme fantasioita, science fictionia, otamme lemmikkieläimiä, menemme luontoretkille ja ostamme avaruusmatkan. Koska haluamme oman kuvamme tarkentuvan? Laajentaa todellisuutta.
”Asiat eivät ole erillisiä, maailma ei ole kasa irrallisia asioita.” Näin kirjoittaa Leena Krohn.
Krohn lähtee usein liikkeelle aistihavaintojen häilyvyydestä; totuudesta, joka ei ole stabiili. Hänen teksteissään vilisee traagisia monomaanikoita ja eksentrikkoja, joille elämä on itsepintaista yhden asian ajattelemista tai tavoittelua. Tällaista monomaniaa poteva ajattelee vain yhdenlaisia ajatuksia päiväkausia. Todellisuus kapenee.
Krohn jatkaa: ”Lapsena minulla oli saksankielinen kuvakirja, jonka nimi Tiere sehen dich an. Strutsin kiiltävä, musta katse kapean kaulan ylhäisyydessä ja kirjavan lapsennuttuun puetun apinan miettivät pyörivät silmät. Tarhaketun rangaistusvangin katse ristikon takaa.
Nämä uhrit, ystävät, työtoverit, asuinkumppanit, lemmikit...Vaikka eläisimme samassa paikassa, emme elä samassa maailmassa. Ne elävät toisten aistipiirien ja havaintojen universumeissa, mutta katseet ja teot yhdistävät kohtalomme. Me ruokimme niitä ja syömme niitä, me saalistamme niitä ja pukeudemme niiden nahkoihin. Meidän valtamme niihin on kauhistuttava.
Vieraan lajin katse määrittelee ihmisen, antaa hänelle oikeat koordinaatit. Kuinka oma kielemme voisikaan sen kertoa? Vain vieraan silmisistä saamme lukea, keitä ja millaisia olemme.”
(Krohn, Leena Datura WSOY – Bookwell 2001)
Tässä on jotain tärkeää. ”Vieraan lajin katse määrittelee ihmisen(...)” Että pelkomme ja tietämättömyytemme takia me alistamme niitä, joista näemme itsemme parhaiten. Vai niinkö, että onkin helpompi elää tietämättä koko ihmisluontomme potentiaalia. Että on helpompaa, kun todellisuus kapenee.
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Tickets available!
Tickets for Dancing Moominvalley are available!
You can buy online www.piletti.fi or tel. +358 600 13377 (1,50 € / min + pvm). Tickets also on sale at Hällä Stage on week days at 10:00 - 16:00.
Ticket reservations also on week days at 10:00 -16:00 tel. +358 10 439 3430 and e-mail liput@tanssiteatterimd.fi.
(Calls for numbers beginning with 010 are chargeable, from landlines 8,21 snt/call+ 5,90 snt/min, from mobile phones 8,21 snt/call+ 16,90 snt/min. )
You can buy online www.piletti.fi or tel. +358 600 13377 (1,50 € / min + pvm). Tickets also on sale at Hällä Stage on week days at 10:00 - 16:00.
Ticket reservations also on week days at 10:00 -16:00 tel. +358 10 439 3430 and e-mail liput@tanssiteatterimd.fi.
(Calls for numbers beginning with 010 are chargeable, from landlines 8,21 snt/call+ 5,90 snt/min, from mobile phones 8,21 snt/call+ 16,90 snt/min. )
Lipunmyynti käynnissä!
Lipunmyynti Tanssivaan Muumilaaksoon on käynnissä!
Lippuja voi ostaa Piletistä joko www.piletti.fi tai puh. 0600 13377 (1,50 € / min + pvm) tai Hällä-näyttämöltä arkisin klo 10 -16.
Varaukset myös ark. klo 10-16 p. 010 439 3430 sekä liput@tanssiteatterimd.fi.
(010-alkuisiin puhelinnumeroihin soittaminen on maksullista, lankaliittymästä 8,21 snt/puhelu + 5,90 snt/min, matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min. )
Lippuja voi ostaa Piletistä joko www.piletti.fi tai puh. 0600 13377 (1,50 € / min + pvm) tai Hällä-näyttämöltä arkisin klo 10 -16.
Varaukset myös ark. klo 10-16 p. 010 439 3430 sekä liput@tanssiteatterimd.fi.
(010-alkuisiin puhelinnumeroihin soittaminen on maksullista, lankaliittymästä 8,21 snt/puhelu + 5,90 snt/min, matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min. )
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)