Huomioita Osa 5: Vieraista lajeista

Hei taas. Arvaa mitä? - Yhden pisteen vihje: Eläinkuntaa? Kasvikuntaa? Kivikuntaa?

Noh. Peikoista ja Ihmisistä. Muumista? Ei, siitä peikosta, ei nyt. Ajattelin tänään ihan muita peikkoja, peikkoa Yrjö Kokon klassikkosadussa Pessi ja Illusia. Ajattelin sitä, kun Illusia kysyy Pessiltä, onko se koskaan tavannut ihmistä. Mietin sitä, mitä Pessi vastaa, mitä Pessi ihmisessä niin pahasti säikähti. Pessi kertoo ihmisestä näin: ”Hän katsoi suoraan minun silmiini ja niissä virtasi pelko minuun.”

(Kokko, Yrjö Pessi ja Illusia WSOY 1944)

”Pelko minuun”. Minä näin hänen silmissään hänen pelkonsa. Niinkö? Koska Hän eroaa kaikessa siinä, mitä minä olen, minä näen selkeämmin sen, mikä olen itse. Ja tämänkö takia me kerromme satuja, sepitämme fantasioita, science fictionia, otamme lemmikkieläimiä, menemme luontoretkille ja ostamme avaruusmatkan. Koska haluamme oman kuvamme tarkentuvan? Laajentaa todellisuutta.

”Asiat eivät ole erillisiä, maailma ei ole kasa irrallisia asioita.” Näin kirjoittaa Leena Krohn.

Krohn lähtee usein liikkeelle aistihavaintojen häilyvyydestä; totuudesta, joka ei ole stabiili. Hänen teksteissään vilisee traagisia monomaanikoita ja eksentrikkoja, joille elämä on itsepintaista yhden asian ajattelemista tai tavoittelua. Tällaista monomaniaa poteva ajattelee vain yhdenlaisia ajatuksia päiväkausia. Todellisuus kapenee.

Krohn jatkaa: ”Lapsena minulla oli saksankielinen kuvakirja, jonka nimi Tiere sehen dich an. Strutsin kiiltävä, musta katse kapean kaulan ylhäisyydessä ja kirjavan lapsennuttuun puetun apinan miettivät pyörivät silmät. Tarhaketun rangaistusvangin katse ristikon takaa.

Nämä uhrit, ystävät, työtoverit, asuinkumppanit, lemmikit...Vaikka eläisimme samassa paikassa, emme elä samassa maailmassa. Ne elävät toisten aistipiirien ja havaintojen universumeissa, mutta katseet ja teot yhdistävät kohtalomme. Me ruokimme niitä ja syömme niitä, me saalistamme niitä ja pukeudemme niiden nahkoihin. Meidän valtamme niihin on kauhistuttava.

Vieraan lajin katse määrittelee ihmisen, antaa hänelle oikeat koordinaatit. Kuinka oma kielemme voisikaan sen kertoa? Vain vieraan silmisistä saamme lukea, keitä ja millaisia olemme.”

(Krohn, Leena Datura WSOY – Bookwell 2001)

Tässä on jotain tärkeää. ”Vieraan lajin katse määrittelee ihmisen(...)” Että pelkomme ja tietämättömyytemme takia me alistamme niitä, joista näemme itsemme parhaiten. Vai niinkö, että onkin helpompi elää tietämättä koko ihmisluontomme potentiaalia. Että on helpompaa, kun todellisuus kapenee.


Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD