Syyskuussa Hällä-näyttämöllä nähdään taas Tanssivan Muumilaakson aivan uusi miehitys. Tällä kertaa tanssitaan Taidekaaressa. Mikä se Taidekaari sitten on?
In city of Tampere, a solid and comprehensive cultural programme Art Arc is designed for school-age children and young persons. The aim is to achieve an unbroken span throughout the comprehensive school to make pupils familiar with different fields of arts.
Taidekaari on Tampereen kaupungin omaperäinen ja uudenlainen kulttuurikasvatusohjelma, jossa lapset ja nuoret tutustuvat eri taiteenlajeihin. Toimintaa organisoi Tampereen kaupungin museopalvelujen kulttuurikasvatusyksikkö TAITE yhdessä kulttuuripalvelujen ja perusopetuksen kanssa. Toisella luokalla taiteenlajina on tanssi. Tanssiin tutustutaan käymällä tanssiesityksessä ja itse tanssien. Yhteistyökumppaneina tässä kokonaisuudessa ovat Tanssiteatteri MD ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskus.
Taidekaaressa oppilaat ja opettaja näkevät tanssiesityksen, vaikkapa Tanssivan Muumilaakson. Sen jälkeen pidettävä tanssityöpaja perustuu oppilaiden omaan luovaan tanssi-ilmaisuun ja teoksen pohjalta syntyneisiin ideoihin ja annettuihin teemoihin. Perusajatuksena on että jokaisen liike on yhtä arvokasta ja sellaisenaan hienoa, ja että jokaisella on myös oikeus tanssia. Tavoitteena on synnyttää tanssimisen kipinä ja vaikkapa pieni oivallus siitä, että tanssiminen voikin olla oikeastaan aika makee juttu.
Nähdään Hällä-näyttämöllä.
Lue lisää: Taidekaari
Read more about Art Arc.