Hyvää Uutta Vuotta 2010! - No jaa(..) Vuosilukuja. Päivämääriä. Teknisesti ottaen tätä kirjoittaessani ei ole vielä se h-hetki. Mutta tärkeä päivä kuitenkin: Tanssivan Muumilaakson ensi-iltaan on jäljellä enää 100 päivää!! Tai tarkemmin 100 päivää ja 100 yötä. Statistisesti meillä menee kai ihan kivasti(…) Olen vaan hämmentyneen tietoinen näistä luvuista. Ja missähän kaikki muut ovat? Suljen Jukka Laajarinteen uuden teoksen MUUMIT JA OLEMISEN ARVOITUS, ja jään miettimään hänen väittämäänsä siitä, että Toiset ovat olemassa olemisellemme ei ainoastaan tarpeellisia mutta kerta kaikkiaan välttämättömiä. Merkittävä väite.
Hän kirjoittaa näin: ”Pidetään mielessä, että otuksen tietoisuus on aina suuntautunut johonkin muuhun kuin itseensä, ja tuo johonkin kurottuminen määrittelee tietoisuuden. Kun poltan sormeni liedellä, tietoisuuteni on kipu, mieleeni mahtuu vain tuo aistimus. Kun kuulen metsästä rapinaa, olen tuo rapina. Nälkäisenä olen nälkä ja olen ruoka, jota tavoittelen. Tällöin en ajattele itseäni, en ajattele minua. Minä puuttuu maailmastani, on vain aistimuksia ja on haluja ja tarpeita ja tavoitteita. On vain esineen kaltaisia olioita. Riittävän keskittynyt, itseään ajattelematon ötökkä on ehkä ötökkä aidoimmillaan.” (Laajarinne, Jukka Muumit ja olemisen arvoitus, WS Bookwell Oy 2009)
Aivan. Ajatus pätee myös läsnä olemisessa esittämisen hetkessä. Tuota johonkin kurottumista haluaisin miettiä edelleen. Tässä kiinnostaa ajatus siitä, että voisin fyysisesti olla se aistimus, joka kulloinkin määrää motiivini liikkua. Silloin ötökkää, tai niin kuin tässä, otusta ei määrittelekään se millaiseksi hän itsensä kokee vaan mitä hän aistii, ts. haluaa tai kaipaa, tuntee, näkee, kuulee. Ja millaiseksi tuo kurottamisen hetki muotoutuu, kun otamme vastaan aistimuksia jatkuvana virtana useista ilmansuunnista? Ötökän kuva tuskin ehtii valmistua, kun sitä taas jo viedään. Syntyy liikkeellisestikin hauskan dynaaminen mielikuva; pienessä muutoksessa oleva tanssiva olio, jonka liikelogiikka on ennemminkin täysin absurdi kuin abstrakti tai kerronnallinen.
Kuinka muuttuisi liikkeeksi vaikkapa seuraavankaltainen ulkoapäin annettu ötökän ympäristön ja itsensä tutkiskeluohjeistus: ”TERVETULOA! ESITTELEPÄ ITSESI. TÄLLÄINEN MINÄ OLEN. AIKA PITKÄT KOIVET(…) Näytä miimisesti: Nuku rauhassa. Äläkä sure. Ensimmäisen kevätpäivänä minä olen taas täällä luonasi. Rakenna pato minua odotellessasi. Näytä kuinka korkea pato, ja kuinka se leviää tilassa. Ylitä se. Tee vaikka voltti. Kuperkeikka. Ja tajua että olet uudessa tilassa ja maisemassa. Mikä tämä paikka on? Ohi painaa jokin lentävä ja räpyttelevä otus!!! Väistä ja yritä nähdä mikä se oli. Ui-jui. Jalkoja polttaa. Yritä puhallella niitä vuoroperään. Kunnes päätät että on parasta pitää vasen jalka korkealla ilmassa. Siellä se on turvassa.
Ja huomaa omat komeat tassusi. - Nämä ovat minun tassuni! Ja ne liikkuvat. Harovat ilmaa. Lähde näiden tassu-impulssien perään. Minne ne vievät? Ja mitä on tämä tahdoton kävely? Mitä on tämä harmiton hyppely? Muista myös kauniit kyynärpäät. Piirrä ilmaan oma nimesi kyynärpäälläsi.
Jatka ilmaan piirtelyä. OTA AIKAA!! IHMETTELE ASIOITA. OSOITTELE, NUUHKI, OLE SOPIMATON? EPÄILE ITSEÄSI ja muita tilassa olijoita, KATSO KUMMASTUNEENA, ja jatka käden impulsseja. KORJAA ITSEÄSI!! Ei, ei, ei! Tämä meni ihan väärin. Senkin sekopää! Esitä toiselle VETOOMUS!! VETOOMUS PIKKUÖTÖKÖIDEN PUOLESTA. MIIMINEN VETOOMUS: PIKKUÖTÖKÖILLE OIKEUKSIA!! Sitten päätätkin että on parempi esittää VETOOMUS KOTIRAUHAN JA YKSINOLON PUOLESTA. YRITÄ VAKUUTTAA TUO TOINEN OLIO SIITÄ ETTÄ ON PAREMPI OLLA IHAN OMASSA RAUHASSAAN. HALUAN OLLA AIVAN YKSIN! Haisetko sinä??!
Niin. Laajarinne jatkaa näin: ”Tilanne muuttuu, kun olen tekemisissä jonkun Toisen kanssa. Jos vaikkapa Toinen näkee, miten putoan riippumatosta, ymmärrän välittömästi, että hän näkee minut naurettavana. Minä olen naurettava. Muutun äkkiä tietoiseksi itsestäni, ja niin maailmaani kuuluukin esineen kaltaisten olioiden lisäksi tietoisia olioita: tuo Toinen ja minä itse.” (Laajarinne, Jukka Muumit ja olemisen arvoitus, WS Bookwell Oy 2009)
Joutua tekemisiin(…) Kuinka liikkeellisesti herkullinen onkaan tuollainen pysähtynyt harkinnan hetki näyttämöllä, kun kaksi täysillä omaan toimintaansa ja aistimukseensa kurottavaa ötökkää huomaavatkin toisensa. Alkaa yhteisen pinnan etsintä, hyväksyvä tassuttelu tai sitten, niin kuin ötököille usein käy, poliittisesti epäkorrekti kommentointi. Tove Janssonin teoksissa tuntuu nousevan monesti teemaksi nimenomaan tällainen yksilön ja Toisen, tai yksilön ja yhteisön välinen konflikti. Jokaisella otuksella tuntuu olevan omat ongelmansa, jotka odottavat ratkaisuaan.
Tanssin näkökulmasta ongelman olemassaolo on tietenkin jo dramaturgiaa, sisäisiä jännitteitä, ja lupaus muutoksesta ja liikkeestä. Koreografina Tanssivan Muumilaakson mieltää solististen ötököiden temmellyskenttänä, josta on kuitenkin noustava sellainen yhdessä tekemisen ja kokemisen tanssi, jolla voidaan kurottaa paitsi aistimuksiin myös yleisöön. Tässä kiinnostavat koreografiassa näkyvät niin oppimisen ja opettamisen prosessit, kuin yhdessä oivaltamisen ja idean kehittelyn teemat. Kaikista ötököiden konflikteista huolimatta, tai ehkäpä juuri niiden takia, on Toiselta oppiminen yksi inhimillisen kanssaelämisen lähtökohta. Niin, ja se että ottaa riskin kaiken naurettavuudenkin uhalla.
Nähdään 100 päivän päästä!
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
Tampereella, joulukuussa 2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti