Kuvat: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd
Jäljellä yksi (1) työpäivä ennen ensi-iltaa.
Mikä meitä liikuttaa?
Esimerkki Näkymättömästä lapsesta(...) Se on ollut sitä esittävän Saran ja itseni tutkimuskohde. Niin tietenkin kaikkien Tanssivan Muumilaakson hahmojen kohdalla. Tutkimusta. Sitä kai toisen nahkoihin asettuminen on. Toisaalla empatian kautta ymmärtämistä, ja sitten toisaalla: aika kylmäkiskoistakin teknistä tutkimista.
Palaan taas Péter Nádas'n Muistelmien kirjaan.
Kuuntele tätä:
"(...)tunnistin omat kasvoni hänen kasvonpiirteistään, tunnistin oman avuttomuuteni hänen patoutuneesta, uppiniskaisesta kömpelyydestään, tosin tein kaikki havaintoni kylmästi, ulkokohtaisesti ja täysin tunteettomasti, mutta samalla minä nautin tuosta kylmäkiskoisuudesta(...)"
"(...)leikittelin ajatuksella että olen matoa tarkkaileva tiedemies, ja tiedemies haluaa oppia tuntemaan tutkimuskohteensa, sen liikkumisen mekanismit mutta myös tuon olion erikoislaatuisen sisäisen järjestelmän, tuon järjestelmän sielun, voiman joka synnyttää liikkeen, yhdistää siihen toisen liikkeen ja saa lopulta aikaan kokonaisen liikesarjan, halusin tarkkailla tuota merkillistä otusta sisältä käsin,niin että voisin samalla kertaa aistia sen ja itseni; aivan kuin tarkkailisimme vihreää, läpikuultavaa toukkaa, joka äärimmäisen pienten jalkojensa avulla pehmeästi kiipeää valkoiselle kivelle, ja kun kosketamme sitä, se vetää ruumiinsa kokoon(...)"
(Péter Nádas Muistelmien kirja Osa 1, Gummerus 2006, Suom.Hannu Launonen ja Juhani Huotari)
Tässä Nádas siis kuvailee veljen tarkkailemassa omaa siskoaan.
Kuvittelen, että Saran tanssijantyössä on jotain samaa; halu päästä hahmonsa nahkoihin. Tehdä se tarkasti, hellävaroin. Niin ettei se pääse katoamaan.
Päästä tarkkailemaan näitä hahmoja, sisältäpäin, mitä ne ovat, Ötökkä, Muumimamma, ja Näkymätön lapsi.
Mietin vain, että tarkkaileeko niitä vielä sittenkin kun hahmo on tullut tutuksi? Loppuuko tutkimus siihen, kun tutkittavasta on tullut tuttu.
Tarvitseeko sen?
Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
1 kommentti:
Itsen ja esitettävän hahmon välisen jännitteen uudelleen virittäminen on minulle yksi haastavimmista esiintyjyyteen liittyvistä kysymyksistä. Niin, havainnoinnin ja tutkimuksen ei pitäisi loppua. Tuttuuden tunne luo harhan, jossa helppous ja mukaavuus tuudittavat yksioikoiseen itsestäänselvyyteen. Tunnistan sen itsestäni. Suhde elämään, työhön ja lähimmäisiinkin, voi muodostus siksi, itsestäänselvyydeksi. Ja toisinaan tuntuu, että niin pitääkin käydä, jättäytyä käymistilaan; ja vain ajelehtia. Ajelehtia itsekseen ja hahmon kanssa. Vailla kysymysten asettelua. Antaen asioiden tapahtua, ottaa välimatkaa ja jättää huomiotta.
Mutta uskon ei saa antaa hiipua tuolloinkaan. Uskon siihen, että uusi näkökulma tutkimuksen ja havainnoin jatkumiseen vielä löytyy.
Kiitos uskon vahvistamisesta.
Lähetä kommentti