Päivää.
Ahkerana koreografina ja ihmisenä olen iloinen kaikesta tästä taitavuudesta ympärillä. Erinomaisuutta on. Ja tätä ei tarvitse lukea minkään älyllisen ironian vaan suuren kiitollisuuden ja onnellisuuden valossa.
Mietin tässä myöskin, jotta mistä kaikki se Tove Janssonin teosten riemu ja into tulee. - Mitä pienempi olio, sitä suurempi syy olla kiitollinen? Niinkö? Ja mitä näille ötököille oikein syötetään? Otetaan nyt vaikka Ti-ti-uu. Tai pelkkä ötökkä vaan vielä ennen nimeämistään. Olento joka oli antanut koko elämänsä lipua jotenkin niin kuin ohi suun, kunnes kaikki sitten muuttuikin. Ja vauhdilla.
Että sitä on alati muutoksen armoilla. Silloinkin kun sitä vähiten odottaa. Ötököistä on tietenkin moneksi. Jonkinlaista henkistä sukulaisuutta on aistivinaan Heikki Salon Tiu Tiin ja Ti-ti-uun pienen suurten maailmojen ja probleemojen välillä. Kuuntele Saloa:
”Tiu tii löysi omenan,
mietti, nytpä onnisti!
Siemenkodan sisälle
kodin perusti.
Pienen pienen sängyn hän
lattialle petasi,
kärpässienitaulunkin
seinään naulasi.
Yöllä yksin unissaan
Tiu Tii parka aivasti,
kävi vähän kurjasti:
koti halkesi!”
(Salo, Heikki Sateen ääni, Laulutekstejä ja tekstejä lauluista LIKE 2005)
Näin. Ötökän probleemaan samaistuu, jos on joskus vaikka aivastanut niin että kireä selkäfilee on samalla venähtänyt, ja sitten on alkanut naurattaa, ja nauraminen on sattunut, niin että on alkanut itkettää. Ja että isommassa mittakaavassa ongelma ei ole suuren suuri, tai merkittävä, mutta henkilökohtaisesti tarpeeksi vakava. Niin vakava, että siitä voisi tulla vaikka tanssi.
Salo jatkaa: ”Laululyriikka on kieltä, joka on kirjoitettu toteutumaan yhdessä musiikin kanssa. Se ei ole runo, se ei ole musikkia. Laulu on kielen ja melodian maaginen avioliitto. Jos melodia kertoo yleensä surusta tai yleensä ilosta, laululyriikan tehtävä on tarkentaa mistä surusta tai ilosta laulussa kerrotaan.”
Että mikä se on tämä ilo, jota me tanssien yritämme selvittää?
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti