Niin. Nyt sitten kaatuu tämän blogin kronologinen loogisuus. Mutta kaatukoot. Joskus on vaan tarpeen palata hieman taaksepäin ja pohtia uudelleen ideoita, joista ammoin ollaan lähdetty liikkeelle. Mihin asti ollaan edetty? Onko sanottava kristalloitunut? Juu. Ja kun kerta ollaan kulttuuria tekemässä, onnistuttaisiinko vaikuttamaan hauskan lisäksi myös älykkäiltä. Enpä tiedä. Mitä muuta? Kyllä. Tänään tulee täyteen täsmät 50 päivää, ja 50 yötä ensi-iltaan.
Kaikille sponsoreille ja yhteistyökumppaneille tiedoksi: HYVIN PYYHKII! Muut voivat lukea blogia(...)
Tässä kohdin nyt se pieni takauma:
Synopsista kirjoitettaessa edessä olivat Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia teoksen (Jansson, Tove Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia 1962, WS Bookwell Oy 2003) lisäksi otsikot: Koreografia / Musiikki / Äänimaailma / Puvustus / Projisoinnit / Lavastus. Edettiin samalla a) loogisesti kooten ja yksinkertaistaen tapahtumien kulkua ja b) kaoottisesti syvyyssuunnassa peuhaten. Synopsista en haluaisi tässä vielä paljastaa. Mutta tuo jälkimmäinen peuhaaminen kuulosti joltain tällaiselta:
Musiikista toivoin tulevan: ”Instrumentaalinen seikkailu- ja fantasiamatka, joka reagoi projisointien ja koreografian luoman visuaalisuuden kanssa; luo teoksen tilannedramaturgiaa; tempon ja rytmiikan muutoksia; fragmentoitunut liikkuvan veden ääni, joka äkisti ilmestyy/katoaa; solisti/orkesteri/esiintyjien rytmiset äänet (esiintyjillä mikrofonit); melodian kehittely; yksittäiset äänet; hulluttelevia, hurjia, kepeitä ja riipaisevia; risteileviä ja päällekkäisiä ääniä, kohtaamisia, ja lopussa yhteisöllinen juhlatanssi; harmonia, joka kuitenkin rikkoutuu, ja palaa yksittäisiin melodioihin/sointuihin(…)”
Kuulostaa hämärästi tutulta(…) Kyllä. Vähintäänkin siis hämärältä. Tästä jotenkin tärkeimmäksi on noussut tuo kehittelyn teema. On uskallettu lähteä rikkomaan asioita sen jälkeen, kun ne kerran ollaan saatu kasattua. Mikähän tuo ”Yhteisöllinen Juhlatanssi” on?
Visuaalisuudesta kirjoitin: ”Projisoinnit (2 – 4 kpl videotykit?) lähtevät Janssonin kuvituksista. Tässä on ajateltu, että käytettävissä olisi samanaikaisesti projisoinnit keskelle taakse, molempiin reunoihin sekä ylhäältä lattiaan(??) Aluksi tyhjä tila. Valon värähtelyt. Varjot. Epäröinti. Sitten. Maisemat. Henkilöt niissä. Voisiko syntyä/kadota pikkuhiljaa ’kasvavana viivana’? - Tehtävä päätös, nähdäänkö projisoinnit ’fyysisenä’ jatkeena näyttämöllisille tapahtumille (sama hahmo ei voi olla yhtä aikaa läsnä sekä videolla että näyttämöllä) vai luodaanko projisoinneilla ’kuvitteellista’ maailmaa, johon sekä katsojat että esiintyjät reagoivat(??!) - Ajatus siitä, voisiko projisoinnit olla jonkinlaisessa ’epästabiilissa’ tilassa; Osa kuvaa ’sykkisi’/’värähtelisi’, ikään kuin reagoisi, tai olisi muuttumassa joksikin toiseksi. Entä vuorokauden vaihtelut, valot ja varjot - Voiko osa projisointia olla siis animoitu?? Tai voisiko projisointien rinnalla/takana olla liikkuvien varjojen taso? (Näin luotaisiin liikettä, muuttamatta J:n kuvituksia(…))”
Siis ajatus tyhjästä pinnasta/tilasta, johon sitten alkaa piirtyä jotain. Kyllä. Yhä akuutti. Ja yhä jatkaa:
”Ajatus siitä, että tuodaan esiin esittämisen ja luomisen metatasot; projisointien viiva sekä pinta (vai syvyys?), johon hahmot välillä/lopulta ’katoavat’ ja kuvissa kulkevat katsojasta poispäin. - Ajatus paluusta johonkin aiempaan tilaan, jota Jansson itse kutsuu ’Moominvalley Revisited’. Tällöin päästämme esittämämme hahmot ’irti’, ja jäämme itse tähän todellisuuteen; näyttämöllä joukko ihmisiä, jotka paljastavat /saavat omat kasvonsa. (Vrt. muuminäytelmissä esittämisen traditio on paljastaa näyttelijöiden kasvot.) Tästä teemasta esimerkkinä kaksi hahmoa: Näkymätön Lapsi ja Mörkö. NL:n ilmestymiset /katoamiset projisoinneissa; Kuvataan lapsen varjon tanssia. Voisiko NL:n jalan jäljet ilmestyä lattiaan/kankaalle. Varjoon voisi välin liittää myös NL:n kuvituksia(?); saada aikaan jatkuvasti muodoltaan häilyvä ja hauras hahmo, joka lopulta ’materialisoituu’ oikeaksi tytöksi, ja siis saa kasvot(!!)”
Juu. Ok. Pelko pois. Päitä ei tule tippumaan. Päinvastoin; uusiakin ilmestyy. Tosin uskon, että tämä metataso on sekin löytänyt jotenkin mukaan. Selitän joskus.
Mörkö taas on: ”(…)niin kylmä, että maa hänen allaan jäätyy.” Kysyn edelleen että: "Miten kuvataan tämä pimeyden keskellä vaeltava jäätävä harmaus, joka imee itseensä paitsi inhimillistä lämpöä, myös ajatuksia ja kokemuksia. 1)Entä jos projisoitu maa Mörön jalkojen alla ’halkeilisi’ kuin railot jäässä? Voisiko traagista ja toivotonta lämmön kaipausta korostaa tekemällä Möröstä sekä täysin kaksiulotteinen (muodoton) että tekstuuriton (sieluton)?? 2)Voisiko Mörön pinnan projisoida hetkeksi täyteen nopeasti vaihtuvaa kuvaa hattivateista maisemiin jne., kaikkea, mitä Muumilaaksossa ikinä onkaan liikkunut?? Ja sitten taas jättää sen tyhjänä yksin vaeltamaan läpi näyttämön, ja sitten ’siirtymään’ itse Janssonin kuvitukseen, ja katoamaan kokonaan. Tässä saataisiin dramaturgisesti mielenkiintoinen ja jännitteinen kohtaus; Mörön staattisuus ja vaarallisuus/ nopeasti sykkivä projisointi ja musiikin iskevyys ja aggressiivisuus(??)”
Muistetaan että kohtauksissa on käytettävissä tanssin, musiikin ja projisointien kaikki yhdistelmävariaatiot. ”
Juuri niin. Muista. Tuo peuhausvaihe on tietenkin se, josta teos saa sen, mikä se on? Sielunsa, jos sellainen on syntyäkseen. Hirveästi vielä tehtävää. Konkretiaa.
Lopuksi tärkeä huomio. Ehkä se tärkein.
”Jokaisen elementin on osattava olla myös hiljaa.”
Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti