Toven Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia kirjaa (Jansson, Tove Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia 1962, WS Bookwell Oy 2003, seuraavassa NL) luettuaan jää miettimään kaikkia niitä kirjaan kirjoitettuja ääniä, jotka jotenkin salakavalasti riveistä nousevat. Niihinhän ei juuri lukiessaan kiinnitä huomiota, mutta soimaan ne kyllä jäävät. Välin ihan pienenä huminana ja toisinaan sitten hurjasti pauhaten.
Kirjoitin tässä itselleni ylös teoksen äänellisiä kuvauksia, ja aloin miettiä, minkälaisen itsenäisen äänellisen kronologian ne loisivat. Minkälaista maisemaa äänet maalaisivat? Monenlaista tietenkin. Yllättäviäkin käänteitä. Pääosassa tuntuvat olevan luonnon äänet. Fantasiassa realismia luoden. Vilijonkkan myrsky näyttäytyy kirjan novelleista ehkä kaikkein voimallisimmin juuri ääniensä kautta. Siinä muun muassa jyrisee ja ”kalahaavi poukuttaa seinää vasten.” Ja lopulta Vilijonkkan naurun täytyy olla se naurujen nauru, vapauttava ja puhdistava katharksinen nauru. Suuri iloinen purskahdus, joka palauttaa Vilijonkkan elämänhalun. Mutta sitä ennen ollaan ihan hiljaa. Kuunnelkaa.
NL:n äänimaailmaa: Metsässä. ”tyynenä ja pilvettömänä iltana huhtikuun loppupuolella(…)”, ”muuttolintujen huutelevan(…)” [kurjet?] Sitten kuuluu puro, ja sen lirinä. ”(…) se tanssi(…) syöksyi suin päin pieneen vesiputoukseen(…) lauloi duurissa kuin hyttynen ja väliin se yritti näyttää suurelta ja uhkaavalta.” ”Samassa kivi irtosi padosta ja muutti veden säveltä oktaavin verran.”
Veden sävelet. Kuulin mielestäni myös Puunlatvat, ja tuulen niissä. Lehtien havinaa.
NL:n äänimaailmaa: Pihamaalla. Pikkulinnut. Kärpänen joka lentelee ja surisee. Lohikäärmeen sähinää. ”(…) alkoi surista kuin pieni moottori.” Tarvittaisiinko myös tuulen äänet?? Joen äänet. Ja kuinka lohikäärmeet oikeastaan sähisevät?
NL:n äänimaailmaa: Merenrannalla. ”Oli leppeä ja tyyni kesäpäivä(…)Mainingit tulivat verkkaan ja unisina(…)Vilijonkkan punaisen myssyn ympärillä surisi muutamia kimalaisia(…)”, ”Hänen sydämensä alkoi jyskyttää(…), Oveen koputettiin(…)”, ”Naiset saattoivat kuulla tuulen lähestyvän mereltä(…), Laineet kasvavat. ”, ”(…) kuunteli tuulen ulvontaa savupiipussa. Se ulvoi kuin pieni hyljätty eläin.” , ”Talon eteläpuolella alkoi Hemulin kalahaavi poukuttaa seinää vasten(...)” ,”Talo vapisi aivan hiljaa(…)” ,”Kattotiili liukui alas ja iskeytyi kappaleiksi kalliota vasten.”
Ja sitten myrskyn silmässä: ”(…)yöllä tuuli puhalsi savupiipun maahan. (…)kaikki pelästyneet esineet alkoivat elää, talossa ritisi, helisi ja rämisi, ovet paiskautuivat kiinni ja taulut läjähtivät lattialle”. Myrsky pauhaa: ”(…)ikkuna lensi auki ja lasit helisivät pitkin lattiaa. Sadekuuro pieksi mahonkikalustoa(…)suuri lasikruunu tipahti kauhealla räminällä lattialle.” [Vilijonkka syöksyi ulos.]”Lämmin sade pieksi hänen kasvojaan.” [Muut äänet katoavat/hiljenevät. Vain sateen ropina ja tuuli ja sitten taas aallot??]”Hänen takanaan talossa rämähti jotain rikki.”
Ja sitten vesipatsas: ”Se ei ulvonut, se ei syöksynyt. Se oli aivan hiljaa ja tuli verkalleen ja hiljaa huojuen rantaa kohti. Valkoinen pyörre liukui majesteettisesti hänen ohitseen, nyt se oli muuttunut hiekkapatsaaksi ja kohotti aivan rauhallisesti hemulin talon katon ilmaan. (…)se kapeni, se murtui ja hajosi. Sitä ei tarvittu enää. ”
Ja taas: aallot, nyt ystävälliset ”Maininki toisensa jälkeen vyöryi hänen ylitseen. Vilijonkka nousi taas pinnalle aurinkoon, ja sylki ja nauroi ja huusi ja tanssi mattoineen tyrskyissä.” (…) ja nauroi niin että kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.”
Ja äkkimuutos. NL:n äänimaailmaa: ”Kerran pimeänä ja sateisena iltana perhe istui kuistin pöydän ympärillä(…)”, Äkkiä kuului kevyitä koputuksia ikkunaruutuun(…)”, ”Kuului vain sateen ropina kuistin kattoa vasten.”
Pidän siitä, että välin sääilmiöillä tuntuu tässä olevan ihan oma logiikkansa. Että sateen jälkeen, voi joskus olla luvassa: Lisää sadetta! Vesi ja sen liikkeet, siis muodossa tai toisessa(…) Siis sataa taas. Olen kuulevinani tässä lapsen hengityksen, pulssin, tai sydämen lyönnin, joka välin ilmestyy ja sitten taas katoaa. NL:n äänimaailmaa: ”Hetken kuluttua alkoi kulkunen kilistä ulkona, epäröiden – ääni tuli portaita ylös ja vaikeni.” Ja siis se, että äänistä tulee helposti merkityksettömiä jollei välin kuunnella myös hiljaisuutta.
NL:n äänimaailmaa: ”tyynenä ja pilvettömänä iltana huhtikuun(?) loppupuolella(…)”, ”muuttolintujen huutelevan(…)” [kurjet?] "Puro, sen lirinä. ”
Itse kuulen myös puunlatvat, ja tuulen niissä. Lehtien havinan.
Ja sitten: äänten katoaminen, tuuli, pakkasen ritinä, maan jäätyminen, jään äänet. Ja Mörkö saapuu. Onko Tove ajatellut Mörön saapuvan aina täyteen hiljaisuuteen? Kukaan ei uskalla hiiskahtaakaan. Uliseeko Mörkö? Liikkuessaan.
Lopuksi: Pihamaalla. Pikkulinnut. Kärpänen joka lentelee ja surisee. Tuulen henkäykset. Kärpänen siis on kärpänen Muumilaaksossakin?
Juhlahumua.
Lapsen nauru?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti