Muumimuistelua Osa 3: Maailman viimeinen lohikäärme

Kuva: Anne Virta

Toven Maailman viimeinen lohikäärme on yksi niistä novelleista, joihin Tanssiva Muumilaakso -tanssiteos pohjaa. Novelli löytyy Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -kirjasta (ruots. Det osynliga barnet och andra berättelser)ja se ilmestyi ensi kerran ruotsiksi vuonna 1962. Novellissa pienen pieni lohikäärme ui yllättäin Muumipeikon lasitölkkiin ja aiheuttaa melkoista sekasortoa. Kaikenlaiset villit otukset ovat selvästikin inspiroineet Tovea. Myös japanilaisessa mytologiassa lohikäärmeillä on keskeinen rooli.

Olen lukenut, että japanilainen lohikäärme eroaa kiinalaisista siinä, että Japanin oliossa on vain kolme kynttä, niin kuin tässä Hikosan Jingū (英彦山神宮) -temppelin vesiallasta vartioivalla lohikäärmeellä. Japanissa lohikäärme on nähty perinteisesti myös onnen symbolina. Toven novellissa lohikäärmeen ystävyyden voittaminen on Muumipeikolle vertauskuvallinen miehuuskoe. Muumipeikon lohikäärme on kuitenkin villi ja eläimellinen olio, eikä se alistu lemmikiksi.

Tagawassa matkalla Hikosan-vuorelle oli helppo tajuta, miksi Japanissa lohikäärme nähdään erilaisten jumalallisten voimien persoonana. Maisemassa oli jotain niin suureellista, seesteistä ja valpasta, että oli aivan mahdollista kuvitella lohikäärmeen lehahtavan lentoon jostain seuraavan rinteen takaa.

Aivan niin kuin Toven novellin arvaamattomasti ympäriinsä säntäilevä Peikon parhaaseen ystävään Nuuskamuikkuseen ihastunut lohikäärme, tämä olento voi olla joko paha tai ystävällinen. Tai se on mitä se on. Eikä sitä voi muuttaa.

Lohikäärme tai ei, niin Tanssivan Muumilaakson äänimaailmaan jäi tältä matkalta hieno sirittävä hieman aavemainen ääni. Meitä se muistuttaa aina tästä retkestä Hikosanille.

Kuvat: Anne Virta