Tanssiva Muumilaakso 10 vuotta!!!

Photo: Ari Ijäs, Copyrights: Moomin Characters Ltd

MD:n yksi suosituimmista koko perheen esityksistä Tanssiva Muumilaakso palaa takaisin ohjelmistoon 20.-22.helmikuuta 2020. Samalla juhlistamme esityksen 10-vuotissyntymäpäivää. Esityksiin on luvassa pieniä juhlallisuuksia, joista tiedotamme myöhemmin.

Tervetuloa juhlimaan kanssamme. 😀💔💔💔

Esitysajat: Esityskalenteri

Juhlan merkityksestä

Kuva: Tanssiteatteri MD, ©Moomin Characters™

Tänään nostamme mehumaljaa 100. Tanssiva Muumilaakso- esitykselle! - Onneksi olkoon.

Juhlalla kun tuntuu olevan Janssonin kirjallisuudessa erityinen merkitys. Ja juuri tanssilla on keskeinen tehtävä näissä monesti rituaalisissa kotiinpaluun tai seikkailusta selviytymisen juhlissa. Mörkö on poistunut, ja Sirke Happosen sanoin tanssi ”ilmentää ilon tunnetta, yhdessäoloa ja tilanteen erityisarvoa.”

Ajattelemmeko myös, että juhlassa kokoonnumme kollektiivisesti kokemaan yhteisön merkityksen. Janssonin teoksissa matkaan lähdetään usein yksin, mutta palataan yhdessä, tai muiden yhteyteen. Saamme jakaa tärkeän kokemuksen siitä, että vielä henkilökohtaisen seikkailumme tai symbolisen muutoksen jälkeen olemme tervetulleita liittymään suurempaan kokonaisuuteen, jossa voimme olla omina itsenämme, onnistuimme sitten tehtävässämme tai emme.

Odotus palkitaan, ja niin kuin Vilijonkka varjonäytelmässään, kohdataan juhlassa kauan kaivatut ystävät. - Ja uudet. Osa Tanssivan Muumilaakson jatkuvuutta on ollut harjoituttaa teokseen uusia tanssijoita. Näin ollaan toteutettu Tanssiteatteri MD:n haavetta tuottaa pitkäikäisiä pieniä klassikkoteoksia, joihin voimme palkata uusia nuoria taitavia tekijöitä. Näin perhe kasvaa. Tietenkin myös yleisö uudistuu. Monelle pienelle katsojalle Tanssiva Muumilaakso on ainutkertainen uusi kokemus, esittäjilleen se saattaa olla jo 100.

Kiitokset uudet ja vanhat. Kiitokset yleisö.

Samuli Roininen
Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD

Kuvat kertovat

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Hei vaan,

Taas ollaan harjoiteltu uutta miehitystä Hällä-näyttämön syys- ja joulukuun kotiesityksiin.

Hyvältä näyttää. Kuvat kertovat...



Terveisin,
Samuli

Tiedotustilanteita Osa 7: Purku

Moi.

Ympäristöt näyttävät niin erilaisilta, kun näkökulmaa, tai valoa hieman käännnetään.

Niin mitä oikein näemmäkään?

Puretut lavasteet. Paloina.

Blue screenin rullattuna, tarpeettomana pois rullattuna. Piilossa.

Mihin sitä oikein tarvittiinkaan?

Tietenkin ihan normaalia. Tällainen purku.

Merkki siitä, että aika kuluu. Asiat etenevät.


Silti kuitenkin jotenkin, enpä tiedä, surullistako sitten?

Vaiko osoitus siitä että se ?????

Että jotain uutta alkaa muodostua tilalle.

Ja että asiaan palataan.


s

Mediaseurantaa Osa 2: Pulleita. Mekö?

Photos: Samuli Roininen


Terve taas.

Ensi-ilta on siis komeasti ohi.

Hyvin levätyn viikonlopun jälkeen jatketaan taas Tanssivan Muumilaakson esityksiä.

Ja seurataan millaista palautetta ollaan saatu.

Arvioidaan, ihmetellään, ilahdutaan.

Tätä kaikkea.

*****

Aamulehden viime viikkoisessa jutussa oltiin otsikoitu Tanssivan Muumilaakson esiintyjät pulleiksi.

"Pullea muumi on luotu tanssiin"

Noh. Kaipa me olemmekin. Mutta korostaisin myös, että virtaviivaisia, sulavalinjaisia, ja katseen vangitsevia.

Karismaattisiakin.

Olemme me.

Tulkaa katsomaan jos ette usko.

Aamulehden Kaisa Järvelä jatkaa ja otsikoi:

Kaikki liike on arvokasta

"Janssonin kuvissa muumihahmot tanssivat erilaisia paritansseja valssista swingiin ja mamboon, mutta vielä kiinnostavampana Happonen ja Roininen pitävät Janssonin tapaa esittää tanssillisina myös tilanteita, joissa ei suoranaisesti ole kysymys tanssista.

Seikkailujen ja arkisten tapahtumien tanssillistaminen on lähtökohtana myös MD:n Tanssivassa Muumilaaksossa."

Kyllä. Seikkailut. Niitähän on Muumilaakso pullollaan.

Mutta Tanssivassa Muumilaaksossa myös aivan arkisten tapahtumien tanssillistaminen on tärkeää.

Mitä tekee muumiperhe, kun Näkymätön lapsi tulee perheeseen. - Ei mitään ihmeellistä. Ninnin annetaan kerrankin olla ihan rauhassa, muuttua omaan tahtiinsa omaksi itsekseen. Kokea aidosti, mitä on elää yhdessä toisten aitojen, ja rehellisten ihmisten kanssa. Ninni saa elää yhdessä muumien kanssa ilman, että pitää pelätä pahansuopaa, ilkeän ironista täti-ihmistä.

Ja tässä on se Muumimamman suurin oivallus ja ihmeellisin taikatemppu:

Antaa ihmisen parantua omaan tahtiinsa.

Myöskään ilkeän ironista täti-ihmistä ei kannata lyödä kumoon.

Me tajuamme hänen koomisuutensa.

Me näemme hänen traagisuutensa.


Sitten ihan lopuksi löytyi vielä yksi tärkeä huomio:

"Hän toivoo teoksen muistuttavan, että kaikkien ei tarvitse liikkua samalla tavalla - tanssi on jokaisen oikeus.

Muumipeikon raskas ja kömpelö dynamiikkaa on yhtä arvokasta kuin Myyn nopea ja sulava liikkuminen."

Terveisin,

Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD

Tiedotustilanteita Osa 5: KIITOKSISTA

Noh. Nyt on sitten se kauan odoteltu Tanssivan Muumilaakson ensi-ilta ohi.

Ohi. Noin vain.

On syytä ja suuri ilo kiittää kaikkia mukana olleita.

*****

Kiittäminen on joskus kuitenkin vaikeaa.

Joskus unohtuu kiittää, kun ei vaan tajua kuinka paljon on aihetta olla kiitollinen.

Toisinaan unohtuu kiittää, kun mukana on ollut niin suuri määrä taitavia tekijöitä, että se kaikki taitavuus on muuttunut valmiiksi esitykseksi, eikä eri osa-alueita enää niin selvästi näe. Yksityiskohtia, ja kiitoksen aihetta on niin runsaasti, ettei tiedä mistä aloittaa.

Joskus taas unohtuu kiittää, koska muisti on huono, ja jos yrittää palauttaa projektia ensi-illasta taaksepäin, törmää aina siihen, että kaikki aikaisempi vaikuttaa jotenkin utuiselta, niin utuiselta, että siihen on vaikea tarkentaa, jopa niin, että sitä on vaikea edes uskoa osaksi teosta.

Näin minulle usein käy.

Voi olla niinkin, että kiitokset unohdetaan, koska niiden esittäminen saattaisi olla liian tunteellista, kiittäjällä saattaisi ääni murtua, pahimmassa tapauksessa vaikuttaisi siltä, että kiittäjä ei tiedä mistä puhuu, mongertaa vain. Kiittäessään on aina vaara vaikuttaa sentimentaaliselta.

Joskus ihminen ei kiitä ihan tyhmyyttään. Itseäänkin pitäisi muistaa kiittää.

Tekosyitä kaikki tietenkin.

******

Kiitos Tanssiteatteri MD siitä, että olemme uskaltaneet tarttua aiheeseen.

Kiitos Elina ja Anniina budjeteista ja muista. Kiitos MD:n hallitus taustatuesta.

Kiitos kollegat, tanssijat!!! Kiitos taitavuudesta. Kiitos inspiraatiosta.

Kiitos Anu ja Anniina Muumipapoista ja Vilijonkistanne.

Kiitos Sara ihan kaikesta, Ti-ti-uusta, Mammasta ja Näkymättömästä lapsesta.

Kiitos Suvi Pikku Myystä.

Kiitos Mikko Nuuskamuikkusesta. Kiitos Kampsusta.

Kiitos Mari.

Kiitos minä itse tästä kaikesta touhusta ja tekemisestä.



Kiitos Harjula Production. Suurkiitos Heikki hienosta projektista. Kiitos yhteistyöstä ja musiikistasi. Kiitos Moominvalley Orchestra.

Thank You Chinami for all the support ja your friendship. We have lots of good memories.

Thank You Ringing Bells Rondo Club.

Kiitos Anne kaikesta. Taas.

Kiitos Carmela upeasta puvustuksesta, komeasta lavastuksesta. Kiitos paneutumisestasi ja käsityöstäsi.

Kiitos Sanna kaikesta. Kiitos projisoinneistasi. Kiitos Näkymättömästä lapsesta - kiitos varjoista.

Kiitos Työhuone Hengarin ihmiset. Kiitos Elina. Kiitos Kaisu muumeista. Kiitos turvakypäristä.

Kiitos Anni hatuista.

Kiitos Jenni ja Kaisa kaikesta mahdollisesta A:sta Ö:hön.

Kiitos Katri kaikesta. Kiitos, ettet sensuroinut.

Kiitos Sari hienoista valoista. Kiitos hämärästä. Kiitos pimeästä.

Kiitos Matias äänistä, äänten yksityiskohdista. Kiitos hiljaisuudesta. Erityiskiitos Pasi mixsauksista.

Kiitos vielä Matias ja Riina kaikesta rakennustyöstä. Kiitos sermeistä. Kiitos niiden takaosista.

Kiitos Muumien ystävät -yhdistys Myy Ry. Kiitos Sointu vihjeestä, ja suuresta tausta-avusta.

Kiitos kaikki Tamperereen Taidemuseon Muumilaaksossa. Kiitos Elina Bonelius.

Kiitos Sirke kaikesta. Kiitos avusta aiheen avaamisessa. Kiitos kommenteista.

Kiitos Moomin Characters. Kiitos Roleff ja Seerit. Erityiskiitos, Sophia kaikesta palautteesta, rakentavista, rohkaisevista kommenteista.

Kiitos EPSON teknisestä tuesta. Suurkiitos Panu.

Kiitos Ari kuvista. Kiitos niiden käsittelystä.

Kiitos Ville-Veikko tunnistettavasta logosta. Kiitos kaikesta editoinnista.

Kiitos Outi trailerin kuvauksista.

Kiitos Adfab Advertising Agency.


Kiitos kaikki.

Yhdessä tekemisestä kiitos.

*****


"Löytämänsä ajatukset jakaa mielellään muiden kanssa."

Kiitos Tove.





S

Kavereita Osa 1: Muumilaakso

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Ensi-ilta päivä.

Mitä mielessä?

Ystävistä.

Se on Tampereen Taidemuseon Muumilaakso, joka on ollut projektin kaveri alusta alkaen.

Muumilaakso on ollut se pakopaikka, jossa on ihan hiljaa saanut katsella Toven kuvituksia ja kolmiuloitteisia pienoismallinnoksia.

Toisinaan olen vaan tuijotellut pieniä hahmoja odotellen, että ne vastaisivat kysyvään ilmeeseen. Vastaisivat vaikka että: "Hyvin menee!"

Muumilaaksossa on päässyt myös seuraamaan ihmisten, niin lasten kuin aikuistenkin ilmeitä ja reaktioita.

Ollaanpa muutaman kerran saatu aikaa melkoinen yllätysnumero, kun ollaan Pikku Myyn johdolla hypätty esiin muumiteatterin kulissien takaa. Ta -daa!!

Muumilaakso on yhtä keskeinen ja tamperelainen paikka kuin vaikkapa Amurin Helmi tai Vaakon Nakki.

Kömpelö vertaus ehkä, mutta sopii miettiä kuinka tärkeitä tällaiset hiljaisella äänellä kaupunkikulttuuria tekevät paikat ovat.

Ei tarvita suuria riemunkirjavia plakaatteja.

Vaan pieni kuiskaus siitä, että me olemme olemassa.

Tervetuloa, jos liikut täällä päin.



Antaapa Muumilaakson itse esitellä itsensä:

"Tampereen taidemuseon Muumilaakso on kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin alkuperäisiä muumiteoksia esittelevä museo. Sen ainutlaatuiseen kokoelmaan kuuluu noin 2000 teosta.

Museo perustuu Tove Janssonin muumikirjoihin. Niitä on käännetty jo lähes 40 kielelle. Kirjat viehättävät aikuisia ja lapsia. Tove Janssonin alkuperäiset muumikuvitukset ovat olennainen osa museon tunnelmaa, ja etenkin Tuulikki Pietilän rakentamat kolmiulotteiset kuvaelmat täydentävät mielikuvaamme muumitarinoiden tapahtumista. Kokoelman helmi on sininen viisikerroksinen muumitalo, joka on yhtä omaperäinen kuin sen asukkaat – ja rakentajat Tuulikki Pietilä, Pentti Eistola ja Tove Jansson."

Jos et ole siis Muumilaaksossa käynyt, niin vielä ehtii.

Ja Muumilaaksosta Hällään tanssahtelee ihan hetkessä.



Hyvää ensi-iltaa!


Samuli

Treenipäiväkirja Osa 8: Myrskyä päin!

Moi vaan.

Ensi-iltaan yksi (1) yö.

Meillä myrskyää.

Yksi Toven Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia kirjan vaikuttavimpia novelleja on Vilijonkan Myrsky. Siinä paitsi vapaudutaan kaikenlaisista Vilijonkan henkilöä pidättelevistä säännöistä, myös opitaan nauramaan omille tavoilleen ja hassutuksilleen.

Myrsky on jotain, minkä olemassa olon on aina aavistanut, ja sen tuloa on osannut pelätä. Mutta sen merkityksen on tajunnut vasta jouduttuaan sen keskelle. Minusta Myrsky on Tanssivan Muumilaakson taitekohta.

Myrsky on tärkeä kohtaus siinäkin mielessä, että sen esittää koko teosta ajatellen sivuhenkilöt, Vilijonkka ja Kampsu, jotka eivät kerran tanssittuaan enää palaa näyttämölle. Epädemokratista ehkä. Mutta mietitäänpä.

Olisiko se niin, että Vilijonkka ja Kampsu esittävät tämän tanssin meidän kaikkien puolesta. Olisiko niin, että Vilijonkka jäädessään vain lattialle nauramaan sekopäisenä, onkin meistä kaikkein selvänäköisin, ja nauraa meidän kaikkien paikoilleen jähmettyneiden, pelkotilojaan setvivien puolesta. On eri asia nauraa jollekulle kuin nauraa jonkun puolesta.

Vielä parempaa: Nauraa yhdessä toisen kanssa!

Kaiken lisäksi Tanssivassa Muumilaaksossa on kaksi Vilijonkkaa. No niin, kaksi, kyllä, mutta ei yht'aikaa. Anun ja Anniinan Vilijonkat, ne soivat molemmat, omilla detaljeillaan. Ne pelkäävät vähän erilailla. Vauhkoontuvat vähän erilailla. Naurun melodiakin on hieman eri.

Mikä sitten on samaa? Kysytään Sirkeltä. Löysin Eeva Kauppisen Kalevaan kirjoittaman jutun Sirken kirjasta Vilijonkka ikkunassa. (Happonen, Sirke Vilijonkka ikkunassa, WSOY 2007)

Kuunnelkaa tätä:

Vilijonkan villi tanssi


"Vilijonkat tanssivat eroon vääränlaisista velvollisuuksista juhannusniityllä ja mattoja pestessään. Niiskuneidin tanssi toimii koruesineiden tavoin feminiinisyyden attribuuttina. Mieltymys tanssiin asettuu samalle viivalle kauneudesta nauttimisen ja kauniina olon kanssa. Näin se on myös turhuutta, jota kaikki eivät ymmärrä", Happonen kiteyttää.

Myrsky muuttaa elämän

Miten elehtii ja liikkuu Vilijonkka, kun häntä katsoo tanssivana olentona? Sirke Happonen pohtii sekä liikkeen että pysähdyksen vaikutelmia.

Vilijonkan kohdalla hän ottaa avukseen modernin tanssin pioneerin Martha Grahamin ja tanssiteoreetikon Rudolf Labanin, jonka mukaan liikkumattomassakin kehossa näkyvät menneen jäljet ja tulevan odotus. Grahamilta tukija lainaa vastaparin koonto (contraction) ja ojentautuminen tai avautuminen (release).

Tiiviin tarkastelun kohteena on novelli Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin (1962).

Happosen tulkinnassa Vilijonkan myrskyä kohtaan tuntema pelko kääntyy ekstaasiksi. Myrskyä vastaan ojentautunut Vilijonkka tuntuu jopa toivovan hävitystä ja muutosta.

"Teksti painottaa ´kauniin´ esineistön hävitystä kuin vanhan Vilijonkan näkökulmasta ja kuva uudelleensyntyvän Vilijonkan yhtäkkistä elinvoimaa. Kun teksti kertoo hemulipatsaan syöksymisestä maahan ja sen rikkoutumisesta, kuvassa patsaan liikesuunta on selvästi ja hilpeästi ylös", Sirke Happonen tulkitsee.

Vilijonkan oikealla puolella oleva hemulipatsas saa alter egon aseman: sen asento kaiu´ttaa Happosen mukaan Vilijonkan asentoa, mutta näyttää omistajaansa verrattuna selvästi riemastuneelta. "Patsaan lennähtäminen ikään kuin hyppyyn ennakoi Vilijonkan voimistuvaa vapaudenhurmaa."


(http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=716285)


Vapauden hurma. Siinä se on.

Vapauden hurma yhdistää Anu ja Anniinan Vilijonkia.

Myrskyä päin!

Huomiseen.

Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD

Treenipäiväkirja Osa 7: Liikkumisen mekanismeista

Kuvat: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd



Jäljellä yksi (1) työpäivä ennen ensi-iltaa.

Mikä meitä liikuttaa?


Esimerkki Näkymättömästä lapsesta(...) Se on ollut sitä esittävän Saran ja itseni tutkimuskohde. Niin tietenkin kaikkien Tanssivan Muumilaakson hahmojen kohdalla. Tutkimusta. Sitä kai toisen nahkoihin asettuminen on. Toisaalla empatian kautta ymmärtämistä, ja sitten toisaalla: aika kylmäkiskoistakin teknistä tutkimista.

Palaan taas Péter Nádas'n Muistelmien kirjaan.

Kuuntele tätä:

"(...)tunnistin omat kasvoni hänen kasvonpiirteistään, tunnistin oman avuttomuuteni hänen patoutuneesta, uppiniskaisesta kömpelyydestään, tosin tein kaikki havaintoni kylmästi, ulkokohtaisesti ja täysin tunteettomasti, mutta samalla minä nautin tuosta kylmäkiskoisuudesta(...)"



"(...)leikittelin ajatuksella että olen matoa tarkkaileva tiedemies, ja tiedemies haluaa oppia tuntemaan tutkimuskohteensa, sen liikkumisen mekanismit mutta myös tuon olion erikoislaatuisen sisäisen järjestelmän, tuon järjestelmän sielun, voiman joka synnyttää liikkeen, yhdistää siihen toisen liikkeen ja saa lopulta aikaan kokonaisen liikesarjan, halusin tarkkailla tuota merkillistä otusta sisältä käsin,niin että voisin samalla kertaa aistia sen ja itseni; aivan kuin tarkkailisimme vihreää, läpikuultavaa toukkaa, joka äärimmäisen pienten jalkojensa avulla pehmeästi kiipeää valkoiselle kivelle, ja kun kosketamme sitä, se vetää ruumiinsa kokoon(...)"


(Péter Nádas Muistelmien kirja Osa 1, Gummerus 2006, Suom.Hannu Launonen ja Juhani Huotari)

Tässä Nádas siis kuvailee veljen tarkkailemassa omaa siskoaan.



Kuvittelen, että Saran tanssijantyössä on jotain samaa; halu päästä hahmonsa nahkoihin. Tehdä se tarkasti, hellävaroin. Niin ettei se pääse katoamaan.

Päästä tarkkailemaan näitä hahmoja, sisältäpäin, mitä ne ovat, Ötökkä, Muumimamma, ja Näkymätön lapsi.


Mietin vain, että tarkkaileeko niitä vielä sittenkin kun hahmo on tullut tutuksi? Loppuuko tutkimus siihen, kun tutkittavasta on tullut tuttu.

Tarvitseeko sen?



Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD

Tiedotustilanteita Osa 4: Iltaharjoituksia

Terve vaan.

Ensi-iltaan kaksi päivää. Kaksi yötä.

Huimaa.

Iltaharjoituksista tällaista kuvaa.

Kaikki on vähän vinksallaan.

Silmä ei ehdi enää tarkentaa.

Tunnelma on hyvä. Viime hetken säätöjä.

Ensimmäisiä koeyleisön nauruja.

Taputuksia.

Pienimpiä ehkä vähän pelotti.

On ok pelätä, kun sen lopulta voittaa.


Huomenna voi koittaa.

Uudestaan.

Hyvää yötä.


s

Huomioita Osa 12: Tanssivista muumeista

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd


Miten kaunista, miten liikuttavaa se onkaan, kun Muumimamma ja Muumipappa tanssivat dueton. Kun nuo kaksi raskasta, valkeaa hahmoa uhmaavat painovoimaa, nousevat varpailleen ja tanssivat sirosti ja lempeästi. Näin tanssivat muumit, Janssonin pyöreänpyylevät hahmot jotka ovat hauskuttaneet mutta myös lohduttaneet jo montaa sukupolvea. Duetto nähtiin lehdistotilaisuudessa viikko ennen pääsiäistä. Ja silloin kostuivat tutkijankin silmät, hänen, jonka Janssonin maailmassa pitäisi olla paatuneen puoleinen hemuli.

Minulla on ollut ilo olla mukana tässä projektissa asiantuntijan ja mentorin roolissa. Tein kaksi vuotta sitten syksyllä väitöskirjan Tove Janssonin muumiteksteistä ja -kuvista, siitä nimenomaisesta aiheesta, miten kuvat ja tekstit voivat ilmaista liikettä ja tanssia - tai tarkemmin, tietenkin - illuusioita liikkeestä ja tanssista. Tove Janssonin elämässä oli tärkeää tanssi, seikka josta aiemmin ei paljon puhuttu. Mutta tanssin merkitys näkyy suoraan jo hänen töissään.

Janssonin alkuperäiskuvissa ja -teksteissä on monenlaista liikettä. Kepeän sirostelevaa,ojennettuja nilkkoja, paritansseja swingistä valssiin ja mamboon. Vähitellen, kun muumikirjat muuttuvat, kun niistä tulee tummempisävyisiä ja olemassaolon kysymyksiä pohtivia, myös liikkeen kuvaus teoksissa muuttuu. Liikkeestä tulee maanläheisempää, ekspressiivistä, paikoin primitiivistä. Joidenkin hahmojen kuten Vilijonkan liikeilmaisu lähestyy modernin tanssin liikekieltä, kuvissa ja teksteissä tuntuvat esimerkiksi koonto ja ojennus.

Kokoelmassa Näkymätön lapsi, johon MD:n tanssiteos ja Samuli Roinisen koreografia keskittyy, liikeilmaisu on hurjimmillaan. Osa selittyy Janssonin erilaisesta työtavasta tämän teoksen kohdalla, josta hän minulle kertoi. Jansson piirsi nopeasti tussilla kymmeniä piirroksia samasta aiheesta, ja valitsi sitten sopivimman painettavaksi. Tavallisesti hän luonnosteli ensin lyijykynällä.

Olen aikoinani tutustunut näihin luonnoksiin ja tuijottanut niitä tuntitolkulla, ja sittemmin keskustellut niistä MD:n työryhmän kanssa. Kun Janssonin luonnoksia katsoo peräperää (vaikkei niitä ole siihen tietenkään tarkoitettu!), suorastaan läkähtyy. Siellä veuhtoo Vilijonkka, helminauhat katkeilevat ja mekko lepattaa, trombi pyörii ja aallot pärskyvät. Siellä potkiskelee ärtynyt Muumipappa, siellä hiihtävät, sinkoilevat ja kallistelevat jouluostostensa kanssa kiireiset Kampsut. Ja sitten on hienovaraisempaa ilmaisua: Ti-ti-uun kuonon värekarvoja, kun tämä kohottaa kuononsa maistellessaan omaa nimeään, ryömiessään sen läpi. Variaatioita aiheesta salaisuuttaan varjeleva Muumipeikko, kulman kohotus ja yksi ainoa hännän nosto, kuin hermostuneessa odotuksessa.

Olin pitkään ihmetellyt, miksi tästä teoksesta ei ole tehty tanssiteosta. Teos on poikkeava Janssonin muumikirjasarjassa muutenkin, ja erityisesti liikkeen esittämisen takia. Vaan nyt se tapahtuu, nyt se tehdään! Olen sanomattoman innoissani ja jännittynyt.


Sirke Happonen, FT

Huomioita Osa 11: Kehäpäätelmiä

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Terve.

Tanssivan Muumilaakson ensi-iltaan 3 (kolme) päivää. Super.

Hyvältä tuntuu.

Kuitenkin jossain syvällä kytee pieni pelko siitä, että olemme kiertäneet kehää.

Mitä se sitten tarkoittaa?

Avaan taas kerran Jukka Laajarinteen kirjan "Muumit ja olemisen arvoitus", ja aloitan lukea Muumilaaksosta, jossa

"(...)kaikilla on aikaa puuhailla ja leikkiä, tehdä ihan mitä haluaa, ja koska talvet nukutaan, on Muumilaaksossa ainainen kesä. Lapsuuden kesä, täydellinen ihanne.

Kaikkein parasta Muumilaaksossa on tietenkin se, ettei siellä ole ikävystyttävää. Muumilaaksossa on aina tilaa seikkailuille. Ja siellä, missä on tilaa seikkailuille, ollaan tekemisissä tuntemattoman kanssa, jonkin salaperäisen ja arvaamattoman."

(Jukka Laajarinne Muumit ja olemisen arvoitus, Atena 2009)

Tanssin tekeminen ei tietenkään voi olla pelkkää leikkiä. Mutta voiko se olla myös sitä?

Mistä lähdettiin liikkeelle? Mitä haluttiin selvittää?

Vai haluttiinko vain leikkiä?

*****

Mitä tältä työltä ylipäätään odottaa?

Laajarinne jatkaa:

"Olemme kulkeneet ympyrää. Olemme kiertäneet yksiä ja samoja kysymyksiä, ympäri ja ympäri, uudelleen ja uudelleen. Vastaukset haihtuvat edestämme, koskaan emme pääse perille. Kierkegaard sanoisi jopa, että perille pääseminen olisi varma merkki siitä, ettei ole päässyt perille.

Me olemme hemuleita, jotka aloittavat aina kokoelman, kun edellinen on tullut valmiiksi ja muuttunut arvottomaksi. Olemme teatterirottia, jotka turhaan yrittävät lakaista roskia kallellaan olevaa teatterin lattiaa ylämäkeen.

Olemme kuin valoa ja lämpöä kaipaava Mörkö, jonka kosketuksesta kaikki lämmin sammuu."

Mitä nyt sitten tapahtuu? Miten meille käy nyt, kun olemme melkein perillä. Tähänkö se nyt jää?

Seikkailu päättyy? N - Y - T - Nyt?

Noh. Jossain mielessä tietenkin kyllä.

Tanssi valmistuu, mutta arvottomaksi se ei muutu.

Se ehkä muuttuu esittäjilleen rutiiniksi, työksikin sitä voisi kutsua.

Mutta mitä esitys ja esittäjät nyt tarvitsevat, on yleisö. Katsojat.

Tämän tietää joka teatterirotta. Että tämä tunne siitä, että "vastaukset haihtuvat edestämme, koskaan emme pääse perille", että tämä tunne katoaa heti, kun vastuun seikkailla siirtää eteenpäin.

Siis muutama päivä aikaa vielä puuhailla.

Huomenna tulee.

Yleisö.



Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD

Huomioita Osa 10: Metsistä ja Möröistä

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Moi taas. Hyvää pääsiäistä.

Nyt olen pohtinut Peikon suhdetta Mörköön. Näin esiintyjäntyön kannalta.

Että, miten saisin ilmaistua tarpeeksi tarkasti sen kaiken, mitä Peikko käy päässään läpi, kun tapaa Mörön. Kasvot ilmaisevat tanssijalla niin paljon.

Peikkoa esittäessään kasvojen ilmaisulla ei ole merkitystä. Mietin edelleen, että:

a) Onko se ensimmäinen reaktio Peikon pakokauhun kaltainen jähmettyminen, kun jotain suurta ja pelottavaa alkaa lähestyä metsän uumenista.

b) Onko se Muumipeikkomaisen luonteva jatkoreaktio, että yrittää löytää itsestään se empatia, jolla voisi lähestyä Mörköä. Mörköä, joka vaan tuijottaa Peikon lyhtyä. Voisiko se empatia tässä näyttäytyä Peikon tanssina Mörölle. Fyysisenä yrityksenä ymmärtää niin itseään, ja pelkojaan, kuin toista ja sen pelottavuutta.

c) Olisiko tässä kaikessa koreografioitu Peikon omien tunnetilojen tarkkailu vahvempi näyttämöllinen ratkaisu, kuin miiminen pelon esittäminen.

Ja mikä sitten on niiden ero?

Tanssi voi toimia kiertotietä. Mimiikka pyrkii välittömään tunnistamiseen.

Metsistä.

Lainaan tässä Péter Nádasia, joka komeasti pysäyttää tekstissään hetken ja kuvan syvälle metsään, antaa kertojan toimia ikäänkuin tieteellisenä, ehkä kylmäkiskoisenakin tarkkailijana. Metsa näyttäytyy mystisenä, vieraana paikkana, jossa pätevät omat lakinsa. Lapselle, ja miksei vielä aikuisellekin, metsässä samoilu voi olla samalla sekä pelottava että lumoava kokemus. Sinne joutuminen symboloi monesti myös henkilön kasvua, sitä että joutuu selviytymään itsekseen. Metsä on monelle kasvun paikka.

Kuuntele tätä:

"Mutta en haluaisi rasittaa ketään itsekeskeisen lapsen tuntojen ja luonnon epäitsekkään elämän korrelaatioita koskevilla, enimmäkseen subtiileilla pohdinnoillani, sillä totuushan on, että metsä on meidän suurin opettajamme, mutta vain viisaiden! sillä tyhmiä se ei koskaan opeta(...)"

Nádas jatkaa ja menee metsään:

"(...)jatketaan siis eteenpäin sitä syrjäpolkua joka vie aukealle, ja tarkkaillaan samalla, miten siellä kulkee se joka jalkapohjiensa syvimmällä viisaudella tuntee maaston jokaisen notkelman, jokaisen kiven, johon hänen kenkänsä kärki voi seuraavana hetkenä törmätä ja joka siksi saa hänet ottamaan siinä pitemmän askeleen, hämärän tiheyden, kasvoillaan yksittäisten tuulenvireiden suunnan ja herkässä nenässään tiedon siitä että joku muukin on mennyt polkua hänen edellään ja oliko kyseessä nainen vai mies, ja vain hänen korvansa johtaa toisinaan harhaan, hän kuulee kahinaa, rasahduksia, narahduksia, vaimeita mätkähdyksiä tai jotain yskimisen tapaista, seisahtuu, ja jotta voisi jatkaa matkaa, on silmän poistettava pelot, pelottavat aavistukset, toisinaan oikeasti liikkuvilta näyttävät varjot, hätääntyneet varoitukset ja kauhukertomukset."

(Péter Nádas Muistelmien kirja Osa 1, Gummerus 2006, Suom.Hannu Launonen ja Juhani Huotari)



"Jotta voisi jatkaa matkaa, on silmän poistettava pelot." kirjoittaa Nádas. Ja näin minusta ajattelee myös Muumipeikko kohdatessaan Mörön.

Että pelko siis on katsojan silmissä. Ja että se on poistettava.

Sen Peikko tekee.


Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD

Treenipäiväkirja Osa 6: Varjoja taivaalta

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Tällaista nyt sitten taas.

Projisoinneista.

Tanssivan Muumilaakson visuaalisuudessa on Sannan projisoinneilla niin näkyvä osa, että aloin miettiä itsekseni, mistä tämä kaikki oikeastaan on lähtöisin.

Lähtökohtana olivat siis Toven kuvitukset ja kuvataide. Mietittiin, miten Toven on työssään viivaa ja pintaa käsitellyt.

Sitten alettiin näkemään kuvia.


Kaivoin tässä esiin vanhat muistiinpanot viimevuotisilta Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilta. Paitsi että Filkkarit ajavat meidät kerran vuodessa ns. Hällästä evakkoon, ne myös tarjoavat melkoisen määrän visuaalista inspiraatiota.

Itse olin kirjoittanut muistiin tällaista:

"Voisiko kollaasi-idea toimia myös näyttämöllä?"

Ja edelleen projisoinneista:

"Mieti:"

* Lasilevylle 'piirretyt' viivat, roiskeet jne.

* Väärentävät pinnat/ peilit /peilipallot

* Heijastukset: vesi, matalli, lasi jne.

* Kaleidoskooppi

* Leikatut shabluunat, niiden liike ja varjot; vrt. Vilijonkkan varjoteatteri

* Rasterit: verkot, pitsit; vrt. 70 -luvun psykedelia

* Sisäkkäin pyörivät renkaat luomassa syvyysperspektiiviä

* Lähestyvä piste

Hauska lista minusta.

Sanna on tietenkin vienyt visuaalisuutta omaan suuntaansa. Tanssiva Muumilaakso näyttää hienolta.

Siinä on tunnistettavissa Toven taiteen peruselementtejä. Välillä pintaa hallitsee musta-valkoinen, orgaaninen viiva, välin näyttämön pesee akvarellimainen kuultava kerros väriä. Maisema on mielummin abstrakti kuin suoraan kuvittava.

Tärkeintä tässä, että myös visuaalisuus jättää paljon katsojan oman mielikuvituksen varaan.

Jotenkin ajattelen kuitenkin, että tästäkin listasta on jotain vielä mukana.

Tiedoksi vaan, että "70 -luvun psykedeliasta" on luovuttu heti alkupeleissä.


Tanssivasta Muumilaaksosta tulee kaunis kun mikä.



Samuli

Mediaseurantaa Osa 1: Mainosjargonista

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Terve taas.

Nyt kun ensi-ilta on aivan kulman takana, on syytä aloittaa ihka uusi blogisarja:

Mediaseurantaa.

Kyllä.

Täällä seurataan, mitä eri mediat ovat Tanssivasta Muumilaaksosta kirjoittaneet.

Kuinka kritiikit ovat teosta ja työryhmän valintoja ymmärtäneet.

Ruusuista ja risuistakin haluamme keskustella. Tulemme myös kirjoittamaan kriittisiä vastineita kriittisimpiin kritiikkeihin.

Haluamme keskustella siitä, kuinka kulttuuri itseään mainostaa. Onko oman hännän nostaminen ok, vai odotetaanko, että joku muu sen nostaa.

Arvioidaan myös projektin tiedottamisen onnistumista ja valmistaudutaan kertomaan Tanssivan Muumilaakson matkasta Kiinaan. Sallitaan itsekritiikki.


Kuuntelepa tätä:

"Katso kuinka tunteesi heräävät."

Kuulosta tutulta. MD:n sivuilta ehkä?

"Me loimme jotain uutta"

Nyt alkaa epäillyttää(...)harva tekijä kulttuurin parissa uskaltaa sanoa luoneensa jotain 'uutta'. Mistä on kyse?

Luetaan lisää:

"Eri asiat liikuttavat erilaisia ihmisiä. Se, mikä saa sydämen pamppailemaan toisella, ei välttämättä hetkauta toista lainkaan."

Ja sitten puhutaan jostain aivan mahdottomasta: TÄYDELLISYYS. Mitä se sitten on?

"Kun kysyt ihmisiltä mielikuvaa täydellisyydestä, saat erilaisia vastauksia, jotka vaihtelevat todellisesta kuvitteelliseen ja järkevästä epärealistiseen. Täydellisyys voi asia tai ajatus, paikka tai hetki. Kun halusimme suunnitella uudenlaisen, täydellisen auton, tiesimme, että sen pitää olla täydellinen useammalla kuin yhdellä tavalla."

No niinpä. Siinä se tuli. Auto. Auton valmistajan on niin helppo yhdistää tekninen täydellisyys johonkin jota autoa ostettaessa ei heti tulisi ajatelleeksi: SIELUKKUUS.

Mutta mietitäänpä. "Täydellisys ei kuitenkaan tarkoita sielukkuudesta luopumista. Katso vaikka kuuluisaa maalausta, huippu-urheilijaa, tai tunnettua rakennusta. Niissä on intohimoa ja persoonallisuutta."

Kyllä. Auton valmistajalla ei ole mitään eettistä ongelmaa yhdistää tuotteeseensa mielikuvia fyysisestä suorittamisesta tai taiteellisesta luovuudesta. Se kaikki mahtuu mainosjargonin tavaratilaan yhtä helposti kuin me pyörähdämme tuplatuuran. Siis, että helpolta näyttää, mutta että sitä ollaan hiottu kieli keskellä suuta tunteja ja tunteja.

Näin. Mutta yksi asia vielä ihmetyttää. Mikä on se kulttuurin markkinoinnin eettinen ongelma, joka aikalailla itseohjautuvastikin kieltää tällaisen kielenkäytön?



Vaikkapa siis näin:

"TANSSIVA MUUMILAAKSO - ME LOIMME JOTAIN UUTTA - TULE JA KOE KUINKA TUNTEESI HERÄÄVÄT."

Enpä tiedä. Totta tietenkin joka sana.


Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD

Tiedotustilanteita Osa 3: Iltaharjoituksia

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Iltaharjoituksista muutama tuokiokuva.

Hyvää yötä.


Samuli

Tiedotustilanteita Osa 2: Sisarussuhteista

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Vielä kerran.

Hyvän viikon putki harjoituksia takana. Jäljellä viisi (5) työpäivää!

Riippuen hieman kunkin pääsiäistraditioista.

Mitä mielessä?

Mietin vaan, kuinka hienoa on nähdä liikelaatujen kehittyvän tanssijoiden tavassa liikuttaa hahmojaan. Asiat ja olemukset kasvavat ja kehittyvät. Tulee omaa sanottavaa.

Ihan rutiinia tanssijantyötä tietenkin. Kuitenkin se aina yllättää, kun sitä saa katsoa 'ulkoapäin'.

Tiesitkö muuten, että Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen ovat sisarukset?

Wikipediasta löytää kaikenlaista näistä välin monimutkaisistakin perhesuhteista. Näin Nuuskamuikkusesta:

"Nuuskamuikkunen on kesät Muumilaaksossa viettävä erämies ja Muumipeikon paras ystävä. Hän asuu teltassa, jonka hän pystyttää joka kevät samalle paikalle sillan viereen. Talvien ajaksi hän vaeltaa etelään. Nuuskamuikkusen vanhemmat ovat Juksu ja Mymmeli ja hän on myös Pikku Myyn velipuoli. Nuuskamuikkunen lähtee etelään kirjassa Taikurin hattu, mutta sanoo palaavansa keväällä takaisin. Muumipeikolle tulee Nuuskamuikkusta ikävä, mutta Muumimamma pyytää taikuria taikomaan, ettei Muumi enää ikävöi Muikkusta ja Muumin kaipaus muuttuu vain odotukseksi. Nuuskamuikkunen jättää kevätkirjeen aina ennen lähtöään. Nuuskamuikkunen soittaa huuliharppua ja polttaa piippua."

Niinpä. Sama hiusten väri. Kovin erilaisilta nämä sisarukset vaan vaikuttavat ainakin noin liikelaadullisesti katsoen. Suvi on saanut melkoisen etumatkan oman Pikku Myynsä kanssa. Taisimme aloittaa puolitoista vuotta sitten!

Se oli nimenomaan Pikku Myyn hahmo, jonka liikekieltä alettiin ensimmäiseksi etsimään. Pientä, nopeaa, malttamatonta, usein aivan kertakaikkisen ihastuneena omaan fantastisuuteensa. Tätä kai on Pikku Myy. Rytmistä. Poukkoilevaa. Ulos ja ylöpäin suuntautuvaa patoutumatonta jatkuvaa energiaa, joka potkaisee tapahtumat näyttämöllä käyntiin.

Ja sitten taas. Jotain aivan muuta. Nuuskamuikkusen maanläheinen, sanoittaisiinko orgaaninen tapa liikkua muistuttaa kenties jollain tavalla luonnossa liikkujaa. Ei Nuuskamuikkunen eläin ole kuitenkaan. Mutta tottunut liikkumaan eläinten seassa. Ekonominen. Sulavaliikkeinen. Tarvittaessa vahva, ja nopeakin. Se on Nuuskamuikkunen.

Mikä kuitenkin sekä Pikku Myytä että Nuuskamuikkusta tässä voisi yhdistää, on jatkuva uuden oppimisen halu. Toisella se näkyy vaan pitkäjänteisempänä analyyttisenäkin liikkeen tutkielmana, missä toisella elämä näyttäytyy ennemminkin rytmisenä läpijuoksuna. Ja sitten kääriydytään kerälle ja otetaan torkut. Toisen fraseeraa millimetritiheään, toinen etsii suurempaa kokonaisuutta.

Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen.

Suvi ja Mikko.

Hienoa katsella kun tanssitte.


Samuli

Treenipäiväkirja Osa 5: Musiikkia

Yksi Tanssivan Muumilaakson keskeisimpiä elementtejä on Heikki Mäenpään teokseen säveltämä musiikki.

Nyt voi jo sanoa, että musiikki ja tanssi ovat muokkautuneet projektin aikana, vaiheittain, yhä vahvemmin yhdeksi yhdessä toimivaksi kokonaisuudeksi.

Heikin musiikki liikuttaa. Ja se odottaa, että siinä liikutaan.

Se myös kehittyy koko ajan, sitä työstetään ensi-iltaan asti.

Vaikka itse sävellys on valmis, jatkuu työ musiikin kanssa. Hiotaan yksityiskohtia, vahvistetaan tulkintoja, tehdään sovitustyötä. Kuunnellaan äänentasoja ja -laatuja, lukitaan ne Hällä-näyttämön pehmeään akustiikaan. Suunnataan ääniä 5.1-kaiutinjärjestelmässä.

Yksityiskohdat terävöityvät. Asia tulee kolmiuloitteisemmaksi. Kokonaisuudet selkeytyvät.

Kuitenkin huomaan, että minun on vaikeaa kirjoittaa musiikista, jota me olemme kuunnelleet ensimmäisistä harjoituksista näihin päiviin.

Miksihän näin?

Kysyn, olisiko Heikin musiikki ollut alusta pitäen niin lähellä, ja niin orgaaninen osa koreografista työtä, että siitä on ollut vaikeaa ottaa etäisyyttä, ja sanoa vaikka että: "Niin, tältä se kuullostaa."

Tärkeänä tässä näyttäytyy se, että on saanut projektin alusta asti tehdä musiikkia säveltäjän kanssa. Jatkuvassa vuorovaikutuksessa on syntynyt paitsi tapa kommunikoida, esittää ideoita, myös luottamus toisen ratkaisuihin.

Tärkeää on tietenkin, että aikaa on ollut tarpeeksi. Tällainen työtapa vaatii kontaktitunteja.

Työtapa on ollut paitsi keskusteleva ja sovitteleva, myös provosoiva ja impulssiivinen. Improvisaatio on ollut tärkeä työkalu. Molemminpuolinen tilanteen kuuntelu on herkistänyt paitsi toiselle ominaisille tavoille fraseerata musiikkia ja liikettä, mutta myös harjaanuttanut sietämään hiljaisuutta ja liikkumattomuutta.

Kaikki yhdessä tehty työ on tietenkin tarjonnut minulle koreografina melkoisia mahdollisuuksia vaikuttaa itse sävellykseen.

Ensimmäisenä syntyi yhdessä muovautunut kohtauksellinen synopsis, ja siihen pohjautuva musiikkidramaturgia.

Ollaan voitu miettiä teemoja, jotka toistuisivat läpi teoksen, sekä musiikissa että koreografiassa.

Yksi keskeisin on ollut itse luomisen prosessin esille tuominen.

Nuuskamuikkusen kevätsävelen etsintä on tässä se, paitsi draamallinen, myös musiikillinen teema, jonka ollaan haluttu näkyvän läpi teoksen. Keskeneräisyyden kehittyminen kohti valmiimpaa. Etsiminen, oivaltaminen, löytäminen. Miksei myös hukkaaminen. Tai luopuminen.

Monesti melodian ollaan haluttu kytkeytyvän hahmoon, ja hahmon motiiviin. Monesti ollaan ideoitu, ja yritetty sanallistaa sävellystä paperille. Ollaan keskusteltu eri instrumenttien äänen luonteesta. Ollaan haluttu luoda päällekkäisiä, useiden intrumenttien kokonaisuuksia, ja sitten zoomata solistiseen soittimeen. Ollaan mietitty sävellyksen rytmistä monimuotoisuutta.

Musiikin kielen hallitseminen on itselleni ollut monesti enemmän mu-tu-tekniikkaa, ja vähemmän teoriaa. Enemmän intuitiota kuin suunnitelmallista musiikkidramaturgian hallintaa. Enpä tiedä. Työkaluina huono hyräily, trallattelu, tai rytmin poljenta ja viheltely(...) Usein olen ehdottanut mahdottomia, jopa tarkoituksettomia, mutta näin loppupeleissä olen äärimmäisen ylpeä siitä musiikista, joka Tanssivassa Muumilaaksossa tullaan kuulemaan.

Nyt tulee yritys kuvailla sitä:

Tanssivan Muumilaakson dynaamisuus on monen mietityn kontribuutin summa.

Musiikki on välin raivokkaan energistä. Sitten taas aivan hiljaista. Sen kontrastisuus pitää sen liikkeessä. Sen yksityiskohdat kasvattavat sen intensiteettiä.

Se on draamallista, se kertoo tunteiden tärkeydestä.

Useinmiten yksinkertaisimmilaan se on koskettavinta, mutta välin se myös hämmentää monimutkaisuudellaan.

Se uskaltautuu rikkomaan valmiin muodon, ja palaa välin synnyinseuduilleen.

Se onnistuu olemaan sekä impulssiivista että kuuntelevaa.


Se on musiikkia, joka myös haluaa kuunnella tanssijaa.


*****

Musiikista.



Samuli

Treenipäiväkirja Osa 4: Valoa

Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Terve taas.

Tänään suunnitellaan valoja. Ja tehdään taas koko hoito läpi.

Yksi mieluisimpia hommia on istua katsomossa, ja katsella kuinka hyvältä tilanteet alkavat näyttää.

Kuinka valo piirtääkin asioita esiin erilailla.

Sitä katsoo tanssia, no miten sitä sanotaan(...)

Jotenkin uudessa valossa.

Nähdään.



Samuli

Treenipäiväkirja Osa 3: Edistystä

Terve taas.

Jos joskus elämässä on päiviä, että tuntuu siltä, ettei oikeastaan mitään merkittävää edistymistä ole tapahtunut, niin eilen oli juuri sellainen päivä.

Väärin ajateltu tietenkin.

Paljonkin tapahtui.

Huomaamatta. Eri tahoilla.

Silti epäillyttää.

Wikipedia kirjoittaa aiheesta näin:

"edistys

1. ajassa tapahtuva kehitys, joka saa aikaan toivottujen seikkojen kasvun tai voimistumisen.

Taantuma voi olla edistystä parantavan vaikutuksensa vuoksi.
Edistys on usein uudistusten pontimena. "

Loistavaa.

Tänään taas jatkuu tämä.


Samuli Roininen, Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD