"The multimedia dance play adapts Tove Jansson’s The Tales from the Moominvalley. The Finnish classic is given a family friendly contemporary dance makeover and won a Shanghai EXPO 2010 Culture Award." thatsmags.com

sunnuntai 14. syyskuuta 2025

Taidekaari täyttää 20-vuotta!


 

Hei taas,

Tanssivan Muumilaakson syys- ja lokakuun esitykset ovat pyörähtäneet käyntiin. Maanantaina saamme vieraaksi myös Taidekaaren 2-luokkalaiset.

"Taidekaaren 2. luokille suunnattu Pääosassa-kokonaisuus johdattelee oppilaat tanssin riemun pariin. Tärkeintä eivät ole askelsarjat tai koreografiat vaan iloinen mieli ja oman kehon liike musiikin rytmittämänä."

Kokonaisuuteen kuuluu omalla koululla toteutettava tanssityöpaja sekä Tanssiteatteri MD:n esitys Tanssiva Muumilaakso. Tanssi-kuvistyöpajassa syntyneet taideteokset ovat esillä MD:n aulassa koko esityskauden ajan. Tervetuloa katsomaan.

"Tampereen kaupungin jo 20-vuotta täyttävä kulttuurikasvatusohjelma Taidekaari on pyörähtänyt käyntiin kouluilla ja päiväkodeissa. Taidekaari on kaupunkimme oma erityinen panostus siihen, että jokaisen lapsen oikeus osallistua taiteeseen ja kulttuuriin toteutuu. Taidekaari tutustuttaa lapset ja nuoret joka vuosi eri kulttuurikohteisiin ja taiteenlajeihin.

Jokaiselle ikäryhmälle oma ohjelmansa. Perusopetuksen kokonaisuudet sisältävät aina kulttuurikohdevierailun ja taidetyöpajan. Syyslukukaudella kulttuurikokemuksensa saavat ykkös-, kakkos- ja kutosluokkalaiset sekä osa kasiluokkalaisista ja valmistavan opetuksen oppilaista.

Kevätlukukauden puolella vuorossa ovat eskarit, kolmoset, neloset, vitoset, seiskat, ysit sekä loput kaseista ja valmistavan opetuksen ryhmistä."

Tarkemmin sisällöistä voit lukea Taidekaaren nettisivuilta: https://www.tampere.fi/taidekaari

Seuraa toimintaa Instagramissa: @taidekaari

 

Iloisin terveisin,

Tanssiteatteri MD ja Taidekaari

Ei kommentteja: