"The multimedia dance play adapts Tove Jansson’s The Tales from the Moominvalley. The Finnish classic is given a family friendly contemporary dance makeover and won a Shanghai EXPO 2010 Culture Award." thatsmags.com

perjantai 12. helmikuuta 2010

Huomioita Osa 2: Freudilainen piruetti

































”Psykoanalyysilla voidaan nähdä oma erityinen tehtävä: pyrkimys havaita näkymätöntä, piilossa olevaa ja näin tarkentaa kuvaa todellisuudesta[,] todellisuudesta – erityisesti itsessämme.”
(Anna Lilja, HS 7.2.2010)

Näin kirjoittaa psykologi ja psykoterapiatutkija Anna Lilja kirja-arvostelussaan Minna Juutilaisen ja Ari Takalon toimittamasta monitieteellisestä teoksesta, Freudin jalanjäljillä (Teos 2009).

Mietin mitä tässä tarkoitetaan ’elävällä ajattelutavalla’: Että aktiivisesti yrittää ymmärtää itseään tietyin johdonmukaisuuksien kautta? Että vaikka freudilaisesta peruskäsitteistöstä voi olla ongelma saada mitään tolkkua, on sen sanasto arkipäiväistynyt jopa siinä mitassa, että viljelemme freudilaisuutta ihan tietämättämme. Sitäkö? Lilja jatkaa:

” Puhtaan psykoanalyysin tärkein – ja jopa ainoa – tehtävä on itseymmärryksen lisääminen, tätä kautta eheytyminen sekä sisäisen vapauden lisääntyminen.”


Niin. Tartuin tässä tietenkin ”pyrkimykseen havaita näkymätöntä” ja ”tavoitteeseen lisätä itseymmärrystä”. Voiko korostunut ymmärtämisen tarve olla joskus myös rasite? Janssonin tuotantoa on tietenkin herkullista lähestyä psykoanalyysin kulmasta. Mietitään hetki vaikka Muumimammaa. Mutta onko se tarpeen?

Boel Westin siteeraa Tovea kirjoittamassaan Janssonin elämänkerrassa näin:

”Joko puoliksi kadotettu tai sellainen mitä ei voi sovittaa aikuisten yhteiskuntaan. Melko vaivihkaista eskapismia.
Ehkä siksi vakuuttavat lastenkirjat ovat täynnä symboleja, identifikaatiota, itseensä keskittymistä – ja niillä on niin vähän tekemistä alaikäisten lukijoiden kanssa.
Mutta minusta tuntuu että alaikäinen lukija usein lumoutuu sanomatta jätetystä tai verhotusta.
Vaarallisen merkityksellinen pohjavire on sopusoinnussa lasten oman luoksepääsemättömän salaperäisyyden, hellyyden ja julmuuden kanssa. Ei pelon.”

Tämä tuntuu tärkeältä. Westin jatkaa:

”Hän [Tove] tekee lukijalle selväksi esteettisen periaatteensa, ettei kaikkea pidä kertoa eikä kuvittaa. On oltava raja, jolle kirjailija pysähtyy mutta lapsi jatkaa matkaa. ”Uhka tai ihanuus jota ei milloinkaan selitetä. Kasvot joita ei koskaan nähdä kokonaan.””

(Westin, Boel Tove Jansson; Sanat, kuvat, elämä Schildts 2007)

Lopuksi vielä Boel Westin hetken freudilaisittain. Muumimammasta: ”(...)suurin muutos on käsilaukun hylkääminen, hän jättää laukun noin vain hiekalle. Laukku on hänen muumiäidin identiteettinsä tunnuskuva, suljettu tila, johon mahtuu kaikki mitä voi äkkiä tarvita. Muumipeikolle (lapselle) se on selkeä merkki siitä että on kyseessä ”muutos eikä pelkkä seikkailu”.

Näin. Meillä Muumimamman on laskettava käsilaukkunsa maahan ennen piruettiaan.

Samuli Roininen, tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD

1 kommentti:

Nuuskamuikkunen kirjoitti...

Tsekkaa Freudin jalanjäljillä:
http://www.teos.fi/fi/kirjat/index.php?sub=2&id=272