Mediaseurantaa Osa 9: Luihu lastenkirjailija

Kuva: Samuli Roininen, ©Moomin Characters™

Terve vaan.

Taas menossa näyttämölle tänään.

Tanssivaa Muumilaaksoa esitetään Hällässä toukokuussa vielä 11 kertaa, ajalla 10.5. - 19.5.

Tervetuloa katsomaan.

*****

Tässä taannoin luin Leslie Wilsonin kirjoittaman artikkelin Toven Kunniallinen petkuttaja teoksen englannin käännöksestä otsikolla:

REFLECTIONS ON TOVE JANSSON
(by Leslie Wilson, http://awfullybigblogadventure.blogspot.com/2009/12/reflections-on-tove-jansson-by-leslie.html)

Wilson kirjoitti havainnoistaan siitä, kuinka Toven tuotannossa ns. aikuisille kirjoitetut teokset heijastelevat Toven 'muumituotannon' henkilöitä ja tapahtumia.

Totta tietenkin. Esimerkiksi Anna ja Katri muistuttavat kovasti Vilijonkkaa ja Kampsua. Entäs sitten?

Tovelle itselleen leimaantuminen lastenkirjailijaksi, ja edelleen muumikirjailijaksi oli ongelmallinen.

Boel Westin kertoo kirjoittamassaan Toven elämänkerrassa, kuinka vuonna 1961, samaan aikaan kun Tove kirjoitti Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia novellikokoelmaa, julkaistiin Toven puheenvuoroihin pohjaava essee "Luihu lastenkirjailija" (Horizon, 1961). Siinä Tove kuvailee teoriaansa lasten "arkipäivän jännityksen ja mielikuvituksen turvallisuuden" välisestä tasapainosta.

West jatkaa:

"Kirjoittamisen edellytyksinä ovat kirjailijan oma halu ja tarve, eivät siis lapset lukijoina.

Tove seuraa teoreettista periaatetta aikuisille kirjoittamissaan novelleissa ja romaaneissa. Niissä ei olla "kilttejä toisille", mikä huolestutti arvostelijoita. Vakuuttavien lastenkirjojen tapaan mukana on myös vaarallisen merkityksellinen pohjavire."

(Westin, Boel Tove Jansson; Sanat, kuvat, elämä Schildts 2007)


"Vaarallisen merkityksellinen pohjavire(..)" - Aikalaiskriitikoilla oli siis kädet täynnä tekemistä, kun piti ymmärtää Toven sukkulointia aikuisten- ja lastenkirjallisuuden välillä. Monet kriitikot myös nostivat lopulta kädet korkealle ilmaan ja myönsivät oman kömpelyytensä. Myöhempi Toven tuotannon luenta, ja ymmärtäminen on tehnyt selväksi että Tove oli ensisijaisesti kirjailija, etuliitteillä tai ilman. - Tovessa nousi myös tarve tulla ymmärretyksi kuvataiteilijana.

*****

Myös Suomen Ulkoasiainministeriön viime vuoden marraskuun kulttuurikatsauksessa löytyi kommentti uudesta käännöksestä.

Kuunnelkaa:


"Britannia on käännetylle kaunokirjallisuudelle poikkeuksellisen haastava markkina-alue, mikä tosiasia pätee myös suomalaiseen käännöskirjallisuuteen. Sääntö edellyttää kuitenkin poikkeuksensa: marraskuussa Britanniassa julkaistu suomalaistaiteilija Tove Janssonin teos The True Deceiver, alkuperäisnimeltään Den ärliga bedragaren (1982), keräsi laajalti huomiota paikallisten tiedotusvälineiden kulttuuripalstoilla.

Suomeksi Kunniallisena petkuttajana (1983) tunnettu teos on järjestyksessään kolmas Janssonin aikuisille suunnatuista ei-Muumi-aiheisista kirjoista. Thomas Tealin englanniksi kääntämä, talviseen pohjolaan sijoittuva tarina kertoo kahdesta voimakastahtoisen naisesta, Annasta ja Katrista, sekä heidän jännitteisestä suhteestaan. Scotsman-lehti (Uncommon Readings: Far side of the Moomins, 30.11.) kuvaa teosta ” jännittäväksi psykologiseksi talvitarinaksi, jonka keskiössä ovat kontrolli ja petos, taide ja selviytyminen.”

Kulttuurikatsaus jatkaa näin:

"Metro-lehti nostaa omassa arvostelussaan (Jansson proves to be The True Deceiver, 26.11.) esiin tämän tummasävytteisen tarinan viittaukset Janssonin omaan persoonaan, joista ilmeisin on toisen päähenkilön toimenkuva lastenkirjailijana. Samaa seikkaa alleviivaa myös Independent omassa arviossaan (The True Deceiver, By Tove Jansson, 6.11.). Tarina ei kuitenkaan jää pelkäksi Janssonin oman egon tutkiskeluksi: Sunday Telegraph (Paperbacks, 1.11.) kuvaa tämän yksinkertaista mutta hienovaraista kerrontatapaa hyväksikäyttävän kirjan koskettelevan myös ihmisluonnon ja taiteen keskeisiä kysymyksiä.

Guardian-lehden kirjallisuustoimittaja Ali Smith toteaa pitkällisessä analyysissään (A winter’s tale, 7.11.) The True Deceiverin olevan yksi Janssonin parhaista aikuisromaaneista, joka keskustelee taiteilijan luomisvoiman salaperäisistä lähteistä sekä tämän suhteesta ympäröivään luontoon. Kirjan vetovoima ei Smithin mukaan perustu muumimaisen keveään viehättävyyteen, vaan elämän karujen puolien, kuten petollisuuden ja häikäilemättömyyden, kaunistelemattomaan esittämiseen."

(http://www.finemb.org.uk/Public/)


Lukekaa, jos uskallatte.


Samuli Roininen, Tanssiteatteri MD