"The multimedia dance play adapts Tove Jansson’s The Tales from the Moominvalley. The Finnish classic is given a family friendly contemporary dance makeover and won a Shanghai EXPO 2010 Culture Award." thatsmags.com

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Mediaseurantaa Osa 17: Pitääkö tanssista kirjoittaa?

Kuva: Samuli Roininen, ©Moomin Characters™













Hei taas,

Viimeksi mietin kulttuurikirjoittamisen ansaintalogiikkaa. Siitä miten kulttuurista kirjoittamisen arvo määräytyy sen tuottaman taloudellisen lisäarvon pohjalta. Mietin tätä logiikkaa ja sitä, jääkö toimituksilla tässä huomaamatta se, että juuri kulttuurijournalismi saa sanomalehden tuntumaan 'erityiseltä'. Lehdellä on joku suhde maailmaansa. Se suhde ei ole sama kuin toisella lehdellä. Lehti haluaa osallistua keskusteluun, kertoa ja tehdä analyysia. Sen arvo on sen journalistisissa tavoitteissa.

Mietin myös jääkö kulttuurin tekijöiltä huomaamatta, kuinka kulttuurista kirjoittaminen ei ole ainoastaan teon markkinoinin ja arvioinnin väline, vaan se osa osa sitä keskustelua jota kulttuurista käydään. Kirjoitus jättää jälkiä hetkessä tapahtuvasta taidemuodosta. Se myös avaa tekoa, se välittää tekijän ja yleisön välillä. Jos haluaa, voi nähdä sen kasvattavan, muuttavan asenteita. Taiteen tekeminen, sen kokeminen, siitä kirjoittaminen ja keskustelu voi tuottaa positiivisen luovan kierteen.

Sitä voi kutsua inspiraatioksi. Läheisyydestä nousevaksi luovaksi voimavaraksi, joka antaa meille työkaluja maailmasta oppimiseen.  Tai kuten Johanna Korhonen kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien kolumnissaan Opesta oppaaksi, tarvitaan läsnäoleva ihminen, opettaja ja mielenkiintoinen oppimiseen houkutteleva ympäristö.

"(...)nykymaailmassa tarvittavia taitoja ovat esimerkiksi nopea lukeminen, lähdekritiikki, aktiivinen kuuntelu, monikulttuurisuusosaaminen, tunteiden käsittely ja monitahoinen vuorovaikutus."

Tanssivirtaa Tampereella nykytanssifestivaaleilta suuri kiitos kaikille mukana olleille. Nähty monia ajatuksia herättäneitä teoksia.


Samuli Roininen

torstai 18. huhtikuuta 2013

Mediaseurantaa Osa 16: Voiko tanssista kirjoittaa?

Photo: Ari Ijäs, Copyrights: Moomin Characters Ltd 

Sanotaan että kulttuurista kirjoittamisen ansaintalogiikka on muutosten kourissa.

Sillä tarkoitetaan ensinnäkin sitä, että freelancer-journalisti tai taidekriitikko ansaitsee jutustaan yhä vähemmän. Se tarkoittaa myös sitä, että sanomalehteä julkaiseva mediatalo kokee myyvänsä kulttuurilla tuotettaan yhä huonommin. Ja lopuksi se tarkoittaa myös sitä, että kulttuurilaitos ja taiteilijat eivät näe julkaistujen juttujen ja kritiikkien edesauttavan taiteensa markkinointia, vaan jopa torppaavan hyvän yrityksen.

Tämä näkökulma tuntuu hieman kaventavan keskustelua kulttuurista kirjoittamisesta ja kritiikin sisällöllisistä ongelmista. Tanssityöläisen näkökulmasta on merkittävä ero sillä luodaanko kirjoituksella asenteellinen kyllä/ei-asetelma vai ollaanko oikeasti kiinnostuneita osallistumaan dialogiin.

Koetaanko kritiikki osaksi osallistumista kulttuurikeskusteluun, uuden etsimiseen, oivaltamiseen ja analyysiin. Nähdäänkö kirjoittamisen teko yrityksenä löytää kunkin kohteen omat kvaliteetit, nähdä innovaatiot ja teoksen ainutkertaisuuden. Halutaanko ottaa välittäjän rooli tanssin teon ja kokemisen välillä. Ollaanko ylpeitä ja innostuneita siitä, miten tanssi voi maailmaa avata.

Tanssista voi ja siitä pitää kirjoittaa. Keskustelu tanssista kirjoittamisesta jatkuu. Käykää lukemassa vaikka Liikekieli.comin uudesta Writing Movement-projektista.
 
http://www.liikekieli.com/writingmovement

Ja tervetuloa nyt kuudettatoista kertaa järjestettävälle Tanssivirtaa Tampereella nykytanssifestivaalille. Festivaalin taiteellisen suunnitteluryhmän puheenjohtaja Anniina Kumpuniemi kirjoittaa tanssin olemuksesta mielestäni osuvasti näin:
"Tämän hetken nykytanssi ottaa tuntuvan otteen inhimillisen olemassaolon ydinkokemuksista: ilosta, leikistä ja reaktioista aistimuksiin ja tuntemuksiin.
Teokset puhuttelevat, puhuttavat ja liikuttavat katsojan mieltä ja tunteita leikitellen ja ihmisenä olemisen runsaalla ja ehtymättömällä aineistolla. Olemassaolo näyttäytyy sattumanvaraisena, merkityksellisenä, koskettavana, hauskana ja absurdina. Esitysten koreografiset lähestymistavat vaihtelevat fyysisestä käsitteelliseen ja toteutuvat niin tarkkaan piirrettynä koreografisena muotona kuin liikkeiksi purkautuvana kokemusten ja havaintojen virtana."
  http://www.tanssivirtaa.net/

torstai 7. helmikuuta 2013

Jo 100 Tanssivaa Muumilaaksoa!


Tänään kilisteltiin juhlan kunniaksi, sillä eilen 6.2.2013 esitettiin Tanssivaa Muumilaaksoa jo 100. kerran!

Eikä se meno tähän lopu. Kotiesitykset jatkuvat Hällä- näyttämöllä 12. helmikuuta saakka. Sen jälkeen Tanssiva Muumilaakso nähdään mm. Tampereen Viikinsaaren tanssipaviljongissa kesällä 2013.

Nähdään taas!

Terveisin,
Tanssiteatterin MD:n väki

100 Dancing Moominvalleys and counting!

 

Today we toasted for a celebration because yesterday, 6th of February 2013, we had the 100th performance of Dancing Moominvalley!

And the end isn't even close!  The performances at Hällä- home stage continue till the 12th of February. After that Dancing Moominvalley can be seen in Viikinsaari Island, Tampere through the summer season 2013.

See You soon again.

Dance Theatre MD

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Juhlan merkityksestä

Kuva: Tanssiteatteri MD, ©Moomin Characters™



Tänään nostamme mehumaljaa 100. Tanssiva Muumilaakso- esitykselle! - Onneksi olkoon.

Juhlalla kun tuntuu olevan Janssonin kirjallisuudessa erityinen merkitys. Ja juuri tanssilla on keskeinen tehtävä näissä monesti rituaalisissa kotiinpaluun tai seikkailusta selviytymisen juhlissa. Mörkö on poistunut, ja Sirke Happosen sanoin tanssi ”ilmentää ilon tunnetta, yhdessäoloa ja tilanteen erityisarvoa.”

Ajattelemmeko myös, että juhlassa kokoonnumme kollektiivisesti kokemaan yhteisön merkityksen. Janssonin teoksissa matkaan lähdetään usein yksin, mutta palataan yhdessä, tai muiden yhteyteen. Saamme jakaa tärkeän kokemuksen siitä, että vielä henkilökohtaisen seikkailumme tai symbolisen muutoksen jälkeen olemme tervetulleita liittymään suurempaan kokonaisuuteen, jossa voimme olla omina itsenämme, onnistuimme sitten tehtävässämme tai emme.

Odotus palkitaan, ja niin kuin Vilijonkka varjonäytelmässään, kohdataan juhlassa kauan kaivatut ystävät. - Ja uudet. Osa Tanssivan Muumilaakson jatkuvuutta on ollut harjoituttaa teokseen uusia tanssijoita. Näin ollaan toteutettu Tanssiteatteri MD:n haavetta tuottaa pitkäikäisiä pieniä klassikkoteoksia, joihin voimme palkata uusia nuoria taitavia tekijöitä. Näin perhe kasvaa. Tietenkin myös yleisö uudistuu. Monelle pienelle katsojalle Tanssiva Muumilaakso on ainutkertainen uusi kokemus, esittäjilleen se saattaa olla jo 100.

Kiitokset uudet ja vanhat. Kiitokset yleisö.

Samuli Roininen
Tanssija-koreografi, Tanssiteatteri MD

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Uuden vuoden toivotukset

Photo: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd





Hyvää Uutta Vuotta 2013!

No jaa(..) Vuosilukuja. Päivämääriä.

Teknisesti ottaen tätä kirjoittaessani ei ole vielä se h-hetki. Siis Tanssivan Muumilaakson 100. esitys. Mutta tärkeä päivä kuitenkin. Lueskelen blogia, ja löydän tekstin, joka syntyi kun ensi-iltaan oli jäljellä enää 100 päivää!! Tai tarkemmin 100 päivää ja 100 yötä. Siellä siteerataan Jukka Laajarinteen teosta MUUMIT JA OLEMISEN ARVOITUS. Hän väittää, että Toiset ovat olemassa olemisellemme ei ainoastaan tarpeellisia mutta kerta kaikkiaan välttämättömiä. Merkittävä väite. Hän kirjoittaa näin:
Pidetään mielessä, että otuksen tietoisuus on aina suuntautunut johonkin muuhun kuin itseensä, ja tuo johonkin kurottuminen määrittelee tietoisuuden. Kun poltan sormeni liedellä, tietoisuuteni on kipu, mieleeni mahtuu vain tuo aistimus. Kun kuulen metsästä rapinaa, olen tuo rapina. Nälkäisenä olen nälkä ja olen ruoka, jota tavoittelen. Tällöin en ajattele itseäni, en ajattele minua. Minä puuttuu maailmastani, on vain aistimuksia ja on haluja ja tarpeita ja tavoitteita. On vain esineen kaltaisia olioita. Riittävän keskittynyt, itseään ajattelematon ötökkä on ehkä ötökkä aidoimmillaan.” (Laajarinne, Jukka Muumit ja olemisen arvoitus, WS Bookwell Oy 2009)
Erinomaista tätä vuotta. Nähdään Tanssivan Muumilaakson 100. juhlanäytöksessä Hällä-näyttämöllä keskiviikkona 6. helmikuuta klo18.00! Tervetuloa.

Samuli Roininen
Tanssiteatteri MD

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tiedotustilanteita Osa 6: Muumilaakso muuttaa




Hei vaan,

muistattehan että Tampereen taidemuseon Muumilaakso on muuttamassa uusiin tiloihin. Tanssiva Muumilaakso-näyttely on vielä nähtävissä Vapriikissa.

"Tanssiva Muumilaakso käsittelee liikettä ja tanssillisuutta Tove Janssonin muumitaiteessa. Muumit tanssivat, heidän ystävänsä tanssivat, jopa luonto tanssii ja tanssittaa Muumilaakson asukkaita. Välillä tanssiaskelia säestää musiikki – Muumipappa soittaa haitaria tai Nuuskamuikkunen huuliharppua, ehkäpä joku viheltää – toisinaan kuva itse tanssii rytmisin viivoin. On kuin tanssi olisi kirjoitettu ja piirretty punaiseksi langaksi muumitarinoihin. Se ei ole ihme, sillä Tove Jansson, muumien luoja, taiteilija ja kirjailija, rakasti itse tanssia."


Sinne siis. Muumilaaksolle on avattu myös uudet komeat verkkosivut:

http://muumilaakso.tampere.fi/

KAUHEAN HAUSKAA JOULUA


Photos: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd





Joulu tulee taas, eikä se ole ollenkaan niin kauhea asia kuin miltä se aluksi saattaa vaikuttaa.  Kuunnelkaa tätä:

Sitten he kaikki istuutuivat lumeen odottamaan onnettomuutta. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut.

Vain pieni nyyti, se joka oli ollut juomassa teetä, pistäytyi esille puuvajan takaa. Se oli ottanut mukaansa kaikki sukulaisensa ja sukulaistensa ystävät, ja kaikki olivat yhtä pieniä ja harmaita ja surkeita ja palelevia.

- Hauskaa joulua, nyyti kuiskasi kainosti.

- Sinä olet todella ensimmäinen, jonka mielestä joulu on hauska, sanoi Muumipappa. Etkö sinä ollenkaan pelkää mitä tapahtuu, kun se tulee?
(Jansson, Tove Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia 1962, WS Bookwell Oy 2003 )

Kauhean hauskaa joulua kaikille. Kiitokset tästä vuodesta 2012. Tanssivan Muumilaakson viimeiset kotiesitykset Hällä-näyttämöllä helmikuussa 2013.

Nähdään ensi vuonna.

Terveisin,

Tanssiteatteri MD:n väki

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

On the Road Part 20: Iisalmi

Photo: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd
Hei vaan,

Taas keikalle lähdössä. Tanssiva Muumilaakso tiistaina 4.12. 2012 klo 18 Iisalmen Kulttuurikeskuksessa on laskelmieni mukaan 99. Tanssiva Muumilaakso esitys.

100. esitys siis lähestyy.

Liput esitykseen:

http://www.parhaattapahtumat.fi

Terveisin,
Samuli Roininen
Tanssiteatteri MD

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

On the Road Part 19: FinnFest2012, Tucson, AZ

Hi there,

Greetings from Tampere. 

Tomorrow we are about to have the very last rehearsals before we lounch for the tournee, first for Eura here in Finland, then a couple of days later for Tucson, Arizona. 

Also this year, The Dancing Moominvalley production, Dance Theatre MD together with Heikki Maenpaa’s Orchestra will be seen during the FinnFest activities.

Festivals programming for kids and families includes hands-on activities, musical theater, films and Finnish language in a fun setting. You'll also learn how to play a kantele, an easy to learn Finnish string instrument from back in the day…

Dancing Moomins will be also seen at the Variety Show – Iltamat in Finnish. This will be an unforgettable evening based on the old Finn Hall tradition tracing back to Finland. Iltamat includes variety of programming from reciting poems, humor, a short play and always ends in dance.  

We like that. See you at the Iltamat!! That is on Friday the 9th of November at 8 pm.

Dancing Moominvalley Team

perjantai 26. lokakuuta 2012

Tiedotustilanteita Osa15: MuumiOPAS













Hei vaan,

Tutustuimme Tanssivan Muumilaakso-projektin alussa Sirke Happoseen, joka on siis ollut monessa mukana kaikessa Muumeihin liittyvässä. Nyt Sirkeltä on ilmestymässä marraskuussa MuumiOPAS.

Oppaasta kerrotaan näin:

Onko paras ystävä Nipsu vai Niisku? 

Imuroiko naapurissasi Vilijonkka? 

Huolestuttavatko tuttavasi haisulimaiset taipumukset? 

Muumioppaan avulla tunnistat vaivatta oman elämäsi muumihahmot. Ainutlaatuinen hakuteos esittelee kaikki alkuperäiset muumihahmot Snorkista Mymmeliin ja Suskaan ja valaisee niiden luonnetta, syntyä, etymologiaa ja esiintymistä. Tove ja Lars Janssonin alkuperäiskuvin kuvitettu teos sisältää myös uutta tietoa hahmojen vaiheista. Teos on ohittamaton opas sekä kokeneelle Muumilaakson-kävijälle että muumiteoksiin ensi kertaa tutustuvalle.

http://www.kirjavideo.fi/category/kirjailijat/sirke-happonen/

Onnea Sirke uudelle kirjalle! Nähdään taas.

Terveisin,

Samuli Roininen


lauantai 6. lokakuuta 2012

On the Road; Tsunamirannan lapset

Tanssivan Muumilaaksonkin musiikin säveltänyt Heikki Mäenpää matkustaa Japanin yleisradioyhtiön kutsusta tsunamialueelle televisiodokumentin kuvauksiin. Viiden kuvauspäivän aikana Mäenpää vie joukon alueen lapsia luontoretkelle Nuuskamuikkusen kanssa. Nuuskamuikkunen tsunamirannalla -blogi seuraa Mäenpään matkaa ja televisiodokumentin kuvauksia. Blogitekstit kirjoittaa Jussi Lähde.

Käykää lukemassa!

http://aamulehdenblogit.ning.com/profile/Tsunamirannanlapset

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Esitykset 2014


Kevätkausi 2014:

Tanssiva Muumilaakso 
Hällä-näyttämö, Tampere

La 15.2. klo 14.00
Ke 19.2. klo 18.30
To 20.2 klo 9.30
La 22.2. klo 14.00
Varaukset: puh. 050 556 6025, liput@tanssiteatterimd.fi
Lippuja myy myös Piletti.

Tanssiva Muumilaakso
Taidetehdas; Avanti-sali, Porvoo
Pe 14.3.2014 klo 18.00
Liput: Taidetehdas
Lisätietoja: visitporvoo.fi

Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon
Tuusula, Skidiviikko, Hyökkälän koulu 
Su 16.3. klo 15.00
Lisätietoja Tuusulan Skidiviikko 


Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon

Tampereen taidemuseon Muumilaakso, Tampere
La 17.5. klo 18.00 
Lisätietoja: Museoiden Yö

Tanssiva Muumilaakso
Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali
Oulun kaupungin teatteri, suuri näyttämö, Oulu
Ma 19.5. klo 18.30
Ti 20.5. klo 10.00
Lisätietoja: Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali
 
Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon
Viikinsaaren tanssipaviljonki, Tampere 
La 14.6. klo 15.00 sekä
kesätiistaisin 24.6., 8.7., 22.7. ja 29.7. 
Esitykset n. klo 12.45
Lisätietoja: Suomen Hopealinja 


Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon 
Lasten Meripäivät, Kotka, la 26.7. klo 11.30 & 15
Lisätietoja Lasten Meripäivät  




Syyskausi 2014:

Tanssiva Muumilaakso
Hällä-näyttämö, Tampere
Ti 16.9. klo 18.30
Pe 19.9. klo 10 

Varaukset: puh. 050 556 6025, liput@tanssiteatterimd.fi
Lippuja myy myös Piletti.

Tanssiva Muumilaakso 
Teatteri Provinssi, Salo, su 14.9. klo 17
Lisätietoja Teatteri Provinssi 


Tanssiva Muumilaakso 
Taidekaaren tilausnäytökset
Hällä-näyttämö, Tampere
Ke 10.9. klo 9.15 ja 11
To 11.9. klo 9.15 ja 11
Pe 12.9. klo 9.15 ja 11
Ke 17.9. klo 9.15 ja 11
To 18.9. klo 9.15 ja 11
Lisätietoja: Taidekaari

Tanssiva Muumilaakso 
Kiuruveden kulttuuritalo, Kiurusali
To 2.10. klo 18

Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon 
Nokia, Kerhola
La 11.10. klo 15
Lisätiedot: Nokian kaupunki

Tanssiva Muumilaakso 
Lasten Lysti -kulttuurisyksy
Jyväskylän kaupunginteatterin Suuri näyttämö
Su 16.11. klo 17
Lisätiedot: Jyväskylän kaupunginteatteri


 

tiistai 28. elokuuta 2012

On the Road Part 18; Tucson, Arizona


Photo: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

















Greetings from Tampere,

"The Moomin Are Coming to FinnFest 2012 in Tucson, AZ!"

"
A large group of Tove Jansson’s performing Moomins (from Tampere) is coming to our FinnFest in Tucson, November 6-8! So, this is to introduce the Moomins to those of us who only have a vague idea of them. The Moomins are a family of three delightful creatures plus the extended family of six more characters who live on an island in a blue cylindrical house of many stories." Written by Sinikka G. Garcia

http://www.amuutiset.com/news

Thank you very much for the invitation. We had a great time last year in San Diego FinnFest. This year, The Dancing Moominvalley production with Dance Theatre MD and Heikki Mäenpää’s Orchestra will not only interact and perform at the festival, but visit local elementary schools and libraries.

See you soon!

Dance Theatre MD
Tampere, Finland

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

On the Road Part 17: TAMPERE/VIIKINSAARI














 Photo: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd 

Hei vaan taas,

Kesä on tulossa. Hällä-näyttämö on remontissa. Ja tiesitkö, että 25 vuotta täyttävää Tampereen taidemuseon Muumilaaksoa juhlistetaan kesällä 2012 Tampereen Viikinsaaressa viidellä "Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon" -esityksellä. Nämä mukaansa tempaavat vuorovaikutteiset esitykset sopivat kaikenikäisille ja niiden kesto on 30 minuuttia. Tanssivat Muumilaakson hahmot ovat mukana jo Viikinsaareen menevällä laivalla, joten kesäinen seikkailu voi alkaa jo Tampereen Laukontorilta .

Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon

VIIKINSAARI, (klo 12) lautta & tanssipaviljonki
Ti 5.6. klo 12.40
Ti 19.6. klo 12.40
Ti 17.7. klo 12.40
Ti 31.7. klo 12.40
Ti 7.8. klo 12.40

"Rakastetut muumihahmot Nuuskamuikkunen, Muumipeikko, Pikku My ja muut ihastuttavassa tanssiesityksessä, jossa kroolataan, tassutellaan ja valssataan olan takaa. Myös yleisö pyydetään mukaan tanssimaan ja laulamaan. "

Hopealinja»

Tervetuloa Viikinsaareen!

perjantai 1. kesäkuuta 2012

On the Road Part 16: KUOPIO
















Photo: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Hei taas kesäfestariväki,

Tiesitkö, että Kuopio Tanssii ja Soi on yksi merkittävimmistä pohjoismaisista tanssitaidefestivaaleista. Tanssiesitysten lisäksi viikon aikana järjestetään kymmenittäin tanssikursseja, toritapahtumia, klubi-iltoja, kulkueita... Tapahtuman taiteellinen johtaja on Jorma Uotinen.

Tanssiva Muumilaakso jatkaa kiertuettaan ja esiintyy Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaleilla kahdella esityksellä

kesäkuun 18. päivä klo 16.00 & 19.00 Kulttuuriareena 44:ssä.

Kuopiodancefestival»

Kiitos kutsusta ja tervetuloa siis Kuopioon.


Kesäisin terveisin, 
Tanssiteatteri MD:n väki. 

PS: Miten Kuopion keikka sitten meni? Lue vaikka Savon Sanomien blogista, jota kirjoittaa juristi, joka sanoo tanssivansa vain unissaan.

Savonsanomat

perjantai 4. toukokuuta 2012

On the Road Part 15: JOENSUU
















Photo: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Hei vaan taas,

Karjalaan mennään. Tanssiteatteri MD ja Heikki Mäenpää & Muumilaakso-orkesteri vierailevat Karjalan messuilla.  - Tanssivaa Muumilaaksoa esitettäessä on monesti tullut esiintyjille sellainen olo, että yleisössäkin ollaan haluttu tanssia mukana. Ja on tietenkin saanutkin tanssia. Tanssihan voi tarttua. Tästäkö sitten on kyse, kun puhutaan vuorovaikutuksesta. Että saa tulla mukaan. Että tanssitaan ja lauletaan yhdessä. Tehdään ja koetaan yhdessä.

KURKISTUS TANSSIVAAN MUUMILAAKSOON

nähdään Joensuussa lauantaina 9.6. 2012 kaksi kertaa klo 10.30 sekä 13.00.

"Japanissa, Kiinassa ja USA:ssa suosiota saavuttaneet Heikki Mäenpään & Muumilaakso -orkesterin ja Tanssiteatteri MD:n musiikki- ja liikemaailmat johdattelevat Muumilaakson väen yleisön kanssa tanssin pyörteisiin.

Konsertit juhlistavat samalla 25–vuotiasta Tampereen taidemuseon Muumilaaksoa, josta löytyneet Tove Janssonin alkuperäiskuvitukset virittävät tuttujen Muumitarinoiden tunnelmiin.

Ensi kertaa Karjalassa mukaansa tempaavat vuorovaikutteiset konsertit sopivat kaikenikäisille ja niiden kesto on 45 minuuttia."
Tervetuloa!

Karjalanmessut»

maanantai 12. maaliskuuta 2012

On the Road Part 14: HELSINKI
































Photo: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Hei vaan taas,

Tanssiteatteri MD on kutsuttu kansainvälisenä tanssin päivänä esittämään Stoassa Tanssivaa Muumilaaksoa. Kiitos kutsusta!

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään siis 29.4. ranskalaisen Jean Georges Noverren (1727–1810) syntymäpäivänä. Tanssin tiedotuskeskuksen sivuilla hänestä kerrotaan näin:
Noverre oli tanssija, koreografi ja teoreetikko. Hänen kirjoituksistaan tunnetuin on Lettres sur la Danse (Kirjeitä tanssista), joka ilmestyi 1760. Siinä Noverre vaati tanssin nostamista itsenäiseksi taidemuodoksi oopperan rinnalle sekä esitti muita tanssia ja tanssijoita koskevia uudistusvaatimuksia.

Aloitteen tanssin päivän vietosta teki Kansainvälisen Teatteri-instituutin (International Theatre Institute) ITI:n tanssikomitea. Komitea nimesi huhtikuun 29. päivän Kansainväliseksi tanssin päiväksi vuonna 1982. Suomessa tanssin päivää on vietetty jo vuodesta 1981.

Kansainvälisen tanssin päivän viikolla 23.4.–29.4.2010 järjestetään monenlaisia tanssitapahtumia. Tietoja tanssiesityksistä löytyy Tanssin Tiedotuskeskuksen esityskalenterista sekä tanssin aluekeskusten sivuilta. Tervetuloa juhlimaan tanssin päivää Stoaan!

Lisäinfoa ja liput Tanssivaan Muumilaaksoon:
Stoa »

Welcome to Stoa!

We celebrate International Dance Day on the 29th of April.

Dance Theatre MD: Dancing Moominvalley

Sun 29.4.2012 at 14.00

More info and tickets:
Stoa »


See You there,

Tanssiteatteri MD

tiistai 28. helmikuuta 2012

On the Road Part 13: STOCKHOLM

Hei vaan taas,

Torstaina 8/3 klo 10.00 nähdään Suomen Tukholman instituutissa Tanssiteatteria lapsille:

Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon

"Rakastetut muumihahmot Nuuskamuikkunen, Muumipeikko, Pikku My ja muut ihastuttavassa tanssiesityksessä, jossa kroolataan, tassutellaan ja valssataan olan takaa. Myös yleisö pyydetään mukaan tanssimaan ja laulamaan. Laulut esitetään suomeksi."

Finlandsinstitutet »


Tervetuloa!

Tors 8/3 kl. 10

Dansteater för barn: Tanssiteatteri MD

Stunder i den dansande Mumindalen (Kurkistuksia tanssivaan Muumilaaksoon)

"De älskade muminfigurerna Snusmumriken, Mumintrollet, Lilla My och andra i en förtjusande dansföreställning där det crawlas, tassas och valsas rejält. Även publiken bjuds in på dans och sång. Sångerna framförs på finska. Koreografin Samuli Roininen."

Välkommen!

torstai 5. tammikuuta 2012

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012

















Photo: Samuli Roininen, Copyrights: Moomin Characters Ltd


HELMIKUUSSA TAAS MATKALLE MUUMILAAKSOON



Hei vaan taas kaikki ja oikein erinomaisen hyvää alkanutta uutta vuotta.

Tanssiva Muumilaakso starttaa kotinäyttämöllään Hällässä helmikuussa. Tervetuloa.

Esitykset Hällä-näyttämöllä:

ke 8.2. klo 18
to 9.2. klo 10
to 9.2. klo 18
pe 10.2. klo 10
pe 10.2. klo 18
la 11.2. klo 14
to 16.2. klo 10
to 16.2. klo 18
la 18.2. klo 14
la 25.2. klo 14
ti 28.2. klo 10
ti 28.2. klo 18


Tanssiva Muumilaakso jatkaa myöskin keikkailua ja vierailee tänä vuonna mm. Helsingissä Stoassa:

Stoa »

Nähdään.

Samuli Roininen

Tanssiteatteri MD