Kuva: Samuli Roininen, ©Moomin Characters™ |
Hei taas,
Viimeksi mietin kulttuurikirjoittamisen ansaintalogiikkaa. Siitä miten kulttuurista kirjoittamisen arvo määräytyy sen tuottaman taloudellisen lisäarvon pohjalta. Mietin tätä logiikkaa ja sitä, jääkö toimituksilla tässä huomaamatta se, että juuri kulttuurijournalismi saa sanomalehden tuntumaan 'erityiseltä'. Lehdellä on joku suhde maailmaansa. Se suhde ei ole sama kuin toisella lehdellä. Lehti haluaa osallistua keskusteluun, kertoa ja tehdä analyysia. Sen arvo on sen journalistisissa tavoitteissa.
Mietin myös jääkö kulttuurin tekijöiltä huomaamatta, kuinka kulttuurista kirjoittaminen ei ole ainoastaan teon markkinoinin ja arvioinnin väline, vaan se osa osa sitä keskustelua jota kulttuurista käydään. Kirjoitus jättää jälkiä hetkessä tapahtuvasta taidemuodosta. Se myös avaa tekoa, se välittää tekijän ja yleisön välillä. Jos haluaa, voi nähdä sen kasvattavan, muuttavan asenteita. Taiteen tekeminen, sen kokeminen, siitä kirjoittaminen ja keskustelu voi tuottaa positiivisen luovan kierteen.
Sitä voi kutsua inspiraatioksi. Läheisyydestä nousevaksi luovaksi voimavaraksi, joka antaa meille työkaluja maailmasta oppimiseen. Tai kuten Johanna Korhonen kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien kolumnissaan Opesta oppaaksi, tarvitaan läsnäoleva ihminen, opettaja ja mielenkiintoinen oppimiseen houkutteleva ympäristö.
"(...)nykymaailmassa tarvittavia taitoja ovat esimerkiksi nopea lukeminen, lähdekritiikki, aktiivinen kuuntelu, monikulttuurisuusosaaminen, tunteiden käsittely ja monitahoinen vuorovaikutus."
Tanssivirtaa Tampereella nykytanssifestivaaleilta suuri kiitos kaikille mukana olleille. Nähty monia ajatuksia herättäneitä teoksia.
Samuli Roininen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti