Muumimuistelua Osa 3: Maailman viimeinen lohikäärme

Kuva: Anne Virta

Toven Maailman viimeinen lohikäärme on yksi niistä novelleista, joihin Tanssiva Muumilaakso -tanssiteos pohjaa. Novelli löytyy Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -kirjasta (ruots. Det osynliga barnet och andra berättelser)ja se ilmestyi ensi kerran ruotsiksi vuonna 1962. Novellissa pienen pieni lohikäärme ui yllättäin Muumipeikon lasitölkkiin ja aiheuttaa melkoista sekasortoa. Kaikenlaiset villit otukset ovat selvästikin inspiroineet Tovea. Myös japanilaisessa mytologiassa lohikäärmeillä on keskeinen rooli.

Olen lukenut, että japanilainen lohikäärme eroaa kiinalaisista siinä, että Japanin oliossa on vain kolme kynttä, niin kuin tässä Hikosan Jingū (英彦山神宮) -temppelin vesiallasta vartioivalla lohikäärmeellä. Japanissa lohikäärme on nähty perinteisesti myös onnen symbolina. Toven novellissa lohikäärmeen ystävyyden voittaminen on Muumipeikolle vertauskuvallinen miehuuskoe. Muumipeikon lohikäärme on kuitenkin villi ja eläimellinen olio, eikä se alistu lemmikiksi.

Tagawassa matkalla Hikosan-vuorelle oli helppo tajuta, miksi Japanissa lohikäärme nähdään erilaisten jumalallisten voimien persoonana. Maisemassa oli jotain niin suureellista, seesteistä ja valpasta, että oli aivan mahdollista kuvitella lohikäärmeen lehahtavan lentoon jostain seuraavan rinteen takaa.

Aivan niin kuin Toven novellin arvaamattomasti ympäriinsä säntäilevä Peikon parhaaseen ystävään Nuuskamuikkuseen ihastunut lohikäärme, tämä olento voi olla joko paha tai ystävällinen. Tai se on mitä se on. Eikä sitä voi muuttaa.

Lohikäärme tai ei, niin Tanssivan Muumilaakson äänimaailmaan jäi tältä matkalta hieno sirittävä hieman aavemainen ääni. Meitä se muistuttaa aina tästä retkestä Hikosanille.

Kuvat: Anne Virta

Muumimuistelua Osa 2: Hikosan Jingū

Kuvat: Anne Virta

Yksi hienoimmista Tanssiva Muumilaakso -kokemuksista oli, kun matkustimme Japaniin elokuussa 2009. Fukuoka Art Museum järjesti Suomea ja Tove Janssonin työtä esittelevän lastenkulttuuri- ja mediakasvatustapahtuman, jossa pääsimme pilotoimaan vuorovaikutteista Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon -teosta.

Fukuokasta noin tunnin matkan päässä, vuorten ympäröimässä Tagawan entisessä kaivoskaupungissa työskentelimme tanssija Suvi Elorannan ja säveltäjä-tuottaja Heikki Mäenpää kanssa studiossa teoksen musiikki- ja liikemateriaalia kehittäen kolmen päivän ajan Fukui-perheen vieraina. Teimme myös retken lähellä Tagawaa sijaitsevalle uskomattoman kauniille Hiko-san vuorelle ja vuorella sijaitsevaan shinto-temppeliin.

Metsällä ja puilla on Japanissa hyvin merkittävä rooli. Muistan lukeneeni, että muinaisen Shinto-uskomuksen mukaan jumala laskeutui taivaasta kauniille vuorelle vanhan korkean männyn latvaan. Japanissa onkin enemmän kuin 15 puulajia, joita on käytetty uskonnollisissa rituaaleissa. Koska metsillä, pyhillä lehdoilla ja puilla on japanilaisille niin merkittävä rooli, niiden erityinen tunnelma ja luonnontila halutaan säilyttää suojelulla.

Kun kiipesimme jyrkkiä portaita pitkin ylös Hikosan Jingū (英彦山神宮)-temppeliä kohti, oli helppo ymmärtää miksi animismi on ollut japanilaisessa kulttuurissa niin keskeisessä osassa. Jumala on kaikkialla, ei ainoastaan elävissä olennoissa, vaan se myös ympäröi kaikkea. Pyhätön sanotaan olevan rakennettu vuonna 740! Hōhei-den -luentorakennus on rakennettu 1616 ja pronssinen Shinto-portti Kane-no-Torii vuonna 1637. Meitä ympäröi vuorella juhlallisen vakava tunnelma. Taisimme olla ainoat vierailijat, ja silti tuntui ettemme olleet yksin.

Muumimuistelua Osa 1: Klovharulta Fukuokaan ja Shanghaihin

Photos: Samuli Roininen

Photo: Ari Ijäs, Copyrights: Moomin Characters Ltd

Hei taas,

Muistelusta. Kaikki me muistelemme. Luova muistelu kuuluu elämään. Joulukuussa juhlittiin Tanssivan Muumilaakson kanssa täysiä vuosia. Tuntuu että nyt puoli vuotta myöhemmin eletään aivan eri maailmassa. Pidetään toisistamme huolta tässä pandemiassa.

Tässä blogissa ollaan myös muisteltu tehtyä matkaa. Tanssivan Muumilaakson matkassa on 10 vuodessa kertynyt melkoinen määrä muistoja aina Klovharulta Fukuokaan ja Shanghaihin.

Miten kaikki alkoi? Aivan aluksi ihastuimme Toven Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -novellikokoelmaan. Se puhutteli kaikessa fyysisyydessään, ja siinä matkattiin paikasta ja psyykkisestä tilasta toiseen. Teos on täynnä tanssivia eteenpäin kaatuvia tai pyörremyrskyn lailla kiitäviä olentoja. Välillä ollaan aivan liikkumatta.

Vuonna 2020 Tanssiva Muumilaakso jatkaa matkaansa kiertue-esityksin ja suunnitteilla on loppuvuodesta esityksiä myös kotinäyttämölle. Muistelukin jatkuu. Nähdään pian taas.